Tekstit

Katse eteen- vai taaksepäin?

Kuva
Kirjoitin reilu vuosi sitten ettei pitäisi haikailla sitä mikä on jo mennyt, ei ripustautua "vanhoihin hyviin aikoihin", vaan mieluummin suunnata katse eteenpäin. Ja sitten huomaan itse aina tasaisin väliajoin palaavani kerta toisensa jälkeen parin vuoden takaisiin tunnelmiin, sillä huomaan kaipaavani teatterin tekemistä, sitä kokonaisvaltaista prosessia, jota kumpikin monologeistamme oli. Syynä on osittain varmasti se, että viimeisimmästäkin on jo se kaksi vuotta aikaa, joten ehkä tässä on jonkinlaista nostalgiaa mukana, mutta suurimmaksi osaksi kyllä vain kaipaan sitä kaikkea. Tekstin kirjoittamista, lukuharjoituksia, sitä kun teksti viedään ensimmäistä kertaa lavalle, ohjaamista, tekstin viilaamista, ilmaisun hiomista, lavastuksen pohtimista, jännitystä joka kasvaa ensi-illan lähestyessä. Ja lopulta myös sitä, kun näkee tekstin lavalla, elää joka solullaan tekstiä näytöksestä toiseen. Sitä kaikkea kaipaan, ja toivon että vielä joskus pääsen teatterin syövereihin myös uude…

Yksi toteutunut unelma!

Kuva
Siinä se on. Yksi toteutunut unelma. Oma runokokoelma.
Olen työstänyt kokoelmaa monta vuotta. Runot ovat syntyneet vuosien saatossa ja vihdoin vuosi sitten päädyin siihen pisteeseen että istuin huoneeni lattialla tulostetut runot edessäni, pohdin ja hioin järjestystä pitkään, ja lopulta sain aikaan mielestäni toimivan kokonaisuuden. Mutta tästä kului vielä melkein vuosi ennen kuin avasin runot uudestaan, hioin niitä vielä kerran ja päätin lopulta että antaa mennä. Nyt olen valmis päästämään irti.
Tiedän ettei Mediapinnan viisikymmentä runokirjaa kuukaudessa -kampanjaa arvosteta runopiireissä. Kampanjan pelätään romahduttavan runouden arvostuksen kun "kuka tahansa" saa runonsa kansien väliin.
Tällä hetkellä Suomessa ei muuten julkaista kovinkaan paljoa runoutta. Kustantamot julkaisevat niitä 2-5 kokoelmaa vuodessa, jos sitäkään, eli todennäköisyys kustannussopimukselle on todella pieni. Ehkä todellinen runoilija jaksaisi yrittää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, osallistuisi …

Vinkkejä luovaan työhön, osa V

Kuva
Muista rentoutua.

Vaikka työsi olisi kuinka antoisaa ja mielenkiintoista, muista myös levätä. Sulje työhuoneen ovi perässäsi, vähintäänkin pidä tietokoneesi kiinni, unohda työsi, luominen, kaikki. Ota kirja käteen ja lue, leivo, lenkkeile, nuku päiväunet, retkeile, käy teatterissa, mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Mutta se mikä on tärkeintä; aivosi tarvitsevat lepoa aivan yhtä paljon kuin sinä itsekin fyysisesti. Jos haluat olla luovempi ja tehokkaampi, rentoudu, anna aivoillesi jotain muuta. Mikään työ tai taiteen tekeminen ei ole tärkeämpää kuin eläminen.

Tämän läksyn opin itse kantapään kautta. En muistanut ottaa aikaa rentoutumiselle, vain olla ja levätä. En polttanut itseäni loppuun kirjoittamisella tai taiteen tekemisellä, vaan kaikella muulla mitä elämässäni oli, ja ikävä kyllä luova puoleni oli se, joka otti kaikesta ehkä eniten siipeensä.
Ja huomaan tämän edelleenkin. Kun olen levännyt ja voin hyvin, ajatus kirjoittamisesta houkuttaa, olen idearikkaampi ja luovempi. Vastavuoroi…

Asenteella marraskuuhun.

Kuva
Marrakuu. Joka vuosi se tulee ja yllättää. Pimeää, harmaata ja sateista. Sitähän se on, ja luulisi sen tähän ikään mennessä jo olevan aika itsestään selvää että sieltä se marraskuu tulee, joka vuosi, samanlaisin vivahtein.
Ja silti, täällä blogissakin vuosi toisensa jälkeen palaan samoille askelmerkeille. Kirjoitan joka marraskuu marraskuusta. Yritän keinotella itseni kaiken ankeuden yläpuolelle.
Vuosi sitten kirjoitin marraskuussa paljon asenteen merkityksestä ja valinnoista. Muistan myös miettineeni sitä, että kun koko vuosi on mennyt marraskuun tunnelmissa niin se todellinen marraskuu ei enää tuntunutkaan niin ankealta ja harmaalta. Kaksi vuotta sitten lähdin taistelun ankeaa marraskuuta vastaan, onnistunein tuloksin kaikenlisäksi. Kolme vuotta sitten halusin eroon huonosta asenteestani marraskuuta kohtaan pohtimalla sen hyviä puolia.
Tänä vuonna näiden kahdentoista marraskuisen päivän jälkeen en itse asiassa ole vielä ajatellut marraskuuta kovinkaan ankeana. Vaikka onhan sitä vettä …

Riittävän hyvä.

Kuva
Alkuviikosta oli kaksi hyvin työntäyteistä päivää; ohjelmaa ja aikatauluja riitti aamusta aivan iltaan saakka. Olo oli tehokas, tottakai.
Päivätyöni mahdollistaa muutaman "vapaapäivän" arkeen, ja tällä viikolla nuo päivät ovat todella tulleet tarpeeseen. Eilen nukuin puolet päivästä ja yritin antaa itselleni luvan vain olla, aika hyvin siinä vielä onnistuenkin. Mutta tänään sitten olenkin taas jo kamppaillut sen suhteen, että minun pitäisi olla tehokkaampi, saada enemmän aikaan, tehdä ja tehdä.

Kunnes pysähdyin miettimään että miksi.

Entä jos tämä arki tällaisenaan juuri nyt on riittävän hyvä. Arki rullaa, mitään järisyttävää ei tapahdu, vaikka vähän hellitänkin ja jos kaikki on hyvin näinkim, niin miksi ihmeessä pitäisi oikeastaan olla yhtään tehokkaampi. Jos ei yhtään tunnu edes siltä.

Kai sitä pitäisi haluta arjestaan enemmän. Pitäisi tavoitella niitä unelmia aamusta iltaan, kehitellä jotain aivan uutta ja ihmeellistä, ottaa kauniita kuvia sosiaaliseen mediaan, luoda ede…

Mielikuvituksen voima.

Kuva
Tämä postaus on roikkunut luonnoksena jo muutaman päivän, sillä aina kun olen avannut koneen olen tullut siihen johtopäätökseen etten keksi mitään kirjoitettavaa. Mutta olen päättänyt pitää kerran viikossa tahdista tällä kertaa kiinni, joten tänään päätin istua alas ja kirjoittaa. Jotain.
Kirjoitusryhmääni ohjeistan kerta toisensa jälkeen että ottakaa kiinni ensimmäisestä ajatuksesta ja lähtekää siitä liikkeelle. Ensimmäinen ajatus on yleensä se parhain.
En tiedä onko tämä ensimmäinen ajatukseni nyt se parhain lukijan näkökulmasta, mutta tällä mennään...
Nämä muutamat päivät olen miettinyt joka kerta mielikuvitusta ja sen voimaa. Ja sitä millaista on elää vilkkaan mielikuvituksen kanssa. Kirjoittaessa vilkas mielikuvitus on äärimmäisen hyödyllinen. On helppo sukeltaa mielikuvitusmaailmaan, luoda uusia ympäristöjä, ihmisiä ja kehitellä tapahtumia toisensa perään. Usein henkilöhahmoista tulee niin todellisia että on kuin kyse olisi oikeista ihmisistä. Ja tietyllä tavalla ainakin minull…

Pois mukavuusalueelta.

Kuva
Viime perjantaina kirjoituspiirissä puhuin ryhmäläisille siitä kuinka tärkeää on välillä poistua sieltä mukavuusalueelta; siitä tavasta tai tyylistä kirjoittaa, joka on helppoa ja joka sujuu.
Ei totutulla tavalla kirjoittamisessa ole mitään vikaa, sitä olen painottanut alusta lähtien, mutta haluan aina hieman tökkiä muita eteenpäin, kokeilemaan joitain uutta, astumaan pois sieltä tutusta ja turvallisesta.

Koska vain haastamalla itseään, kokeilemalla jotain uutta voi kehittyä.

Itselleni pitkän proosan kirjoittaminen on aina ollut hyvin helppoa, en ole kokenut suuria vaikeuksia kirjoittaa monisatasivuista romaania, vaikka tietenkin jokaisessa projektissa on omat haasteensa. Itselleni yksi suurimmista ja haastavimmista projekteista olivat parin vuoden takaiset monologit, joiden myötä jouduin astumaan täysin pois omalta mukavuusalueeltani; kirjoitin esittävää tekstiä, kirjoitin jotain aivan muuta kuin olin siihen asti kirjoittanut. Ja samalla vieläkin suurempi askel oli astua ohjaajan sa…