Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Hyvästit vuodelle 2013!

Kuva
Tapahtumarikas vuosi, iloineen ja suruineen. Ei kai ihme että välillä olen ollut väsynyt. Mutta tällaisen vuoden jälkeen tietää todella eläneensä, sillä myös ne pimeät laaksot, joiden kautta välillä pitää kulkea ovat osa elämää. Ja elämän räsymattoon tarvitaan myös niitä tummempia sävyjä. Niiden kautta kirkkaat värit saavat uuden merkityksen.

Tänä vuonna siis:

- Sain kuulla pikkuveljeni sairastuneen vakavasti. Huoli oli suuri.
- Opiskelin kirjoittamisen aineopintojen ohella myös kasvatustieteiden perusopinnot. Yhdistelmä oli työläs, erittäin työläs.
- Työstin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni valmiiksi.
- Ensimmäinen romaanini julkaistiin.
- Muutimme taas kerran.
- Isäni sairastui vakavasti ja lähtö oli jo lähellä. Huoli oli suuri, mutta lopulta kaikki kääntyi parhain päin ja isä on entistä paremmassa kunnossa. Enkä tiedä miten olisin selvinnyt jos olisi käynyt toisin...
- Paappani sairastui vakavasti eikä ollut varmaa selviääkö. Selvisi ja olen siitä niin iloinen.
- Saimme kuulla että ulko…

Kymmenen vaikuttavinta kirjaa.

Alaston kirjailija -blogista nappasin oivan idean. Meinaan luetella kymmenen vaikuttavinta lukemaansa kirjaa. Eikä aikaa saisi käyttää liikaa, kirjoittaa vain ylös ne ensimmäisenä mieleen tulevat. Siinäpä haastetta. ("Mutta jos mä unohdan kirjata ylös jonkun tosi vaikuttavan...")

Sanotaanko näin, että olipahan aika hankalaa lähteä listaamaan kaikkien aikojen vaikuttavinta lukemaani kirjaa. Sillä lähdepä niitä nyt kaivelemaan muistin perukoilta..joten muokkasin omalla kohdallani tämän niin, että listasin vaikuttavimmat lukemani kirjat vuosien 2012-2013 ajalta. Sillä kummaltakinvuodelta minulla on kirjattuna ylös luetut...

Raamattu
...on itselleni tärkeä kirja. Ja joka vuosi itselleni vaikuttavin kirja. Tietenkin.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
...intensiivinen, runollinen, kaunis, koskettava, kaikkea sitä Jokapäiväinen elämämme oli. Kirjan luin ensisijaisesti siksi, että Pelo opetti proosa-kurssillani koulussa ja oli mielenkiintoista nähdä miten hän itse kirjoittaa. Mutta ki…

Vielä kerran joulu.

...vaikka täällä blogissa ei tuota joulua ole niin paljoa esillä ollut kuin muualla, sillä kuten blogia viime aikoina lukeneet ovat ehkä huomanneet, joulutunnelma on tältä kirjailijalta ollut hukassa...eikä se oikeastaan löytynyt täysin koko joulun aikana. Mutta joulu tuli vietettyä ja se oli loppujen lopuksi myös ihan mukava joulu. Puuttuneesta omasta joulutunnelmasta huolimatta.

Vaikka joulu oikeastaan oli kaikkea muuta kuin perinteinen joulu, niin se oli hyvä joulu silti.
Täällä meillä kotona joulun laitto oli melko minimalistista, vaikkakin jouluvaloja ja kynttilöitä olikin ruhtinaalisesti. Mutta kuusta ei ollut eikä jouluruokiakaan, sillä emme olleet joulun pyhiä kotosalla.

Pikkuisen flunssa tuntui tekevän tuloaan pitkin viikkoa ennen joulua, mutta jouluna se sitten iski päälle täydellä teholla. Siitäkin huolimatta olin olin pääenkeli ja kertoja kongolaisten maahanmuuttajien joulujuhlassa Jyväskylässä. Melkoisen enkelikuoron sain taakseni ja mukavaa oli. Maiston myös kalanpäätä ja k…

Tämä ei ole sisustusblogi...

Kuva
....sillä juuri nyt meillä näyttä aika pitkälti tältä:


Olohuone ja joulun jälkeinen kaaos.

Keittiön tiskipöydällä tältä. Torstaina kotiin palatessa kaupat eivät tosiaankaan olleet auki. Ilta mentiinkin pizzalla...ja suklaalla.

Eteisessä odottaa seuraava urakka, vaikka nythän tätä on todella vähän. Mutta kellariin jos ne saisi.

Joululahja.

Kuva
Kuten blogini lukijat (toivottavasti) tietävät, en ole mitenkään erityisesti materian perään.  Mutta suomalaisen käsityöyrittäjyyden kannalla olen,  ja uudenlainen Suomi-design on myös oma juttuni.
Ja tunnustan, että esimerkiksi jouluna ajatuksen kanssa hankittuja lahjoja on mukava saada. Ja tässä yksi ajatuksella hankittu, saamani lahja. Salmiak StudionLeather Web Detail -laukku. (Ja saatoin lähettää ukkokullalleni linkin, mistä näitä laukkuja löytää...)


Se on ihana!

Rauhallista joulua!

Kuva
Joskus on pakko hiljentää tahtia.  Varsinkin jos päälle iskee vuosisadan flunssa ja olo on kuin keuhkotautisella. 
Ääni lähti eilisten kenraaliharjoitusten myötä, olisi ehkä pitänyt hillitä hieman niin olisi ollut lauluääntä itse näytelmässäkin.  Puhe kuitenkin kulkee, ainakin vielä. 
Mutta tärkeintä ehkä kuitenkin on se, että tänä jouluna ei tarvitse huhkia kauhan varressa tai stressata muutenkaan.  Voisi vaikka ottaa kirjan ja käpertyä sohvan nurkkaan. Ja syödä hieman suklaata...
Näihin kuviin ja tunnelmiin! Oikein ihanaa ja rauhallista joulua itse kullekin!

Klikkailun tuloksia...

Kuva
Taannoin listasin seuraamiani blogeja, aihepiirinä yrittäjyys. Ja kaiken sen jälkeen päädyin myös klikkailemaan tilaus -nappia, jokseenkin kylläkin yhdestä putiikista tällä kertaa.
Handmade by Heini -tuotteet veivät sydämeni maatuskoillaan ja se oli vain pakko tilata itselleni korvikset, maatuskat tietenkin.

Ja yksi parhaimmista asioista oli itse paketti, jossa ostokseni saapuivat kotiin.
Puhukoon (kännykameralaatuiset) kuvat puolestaan:







Saattaapi olla, että joskus klikkailen vielä lisää. Vaikka maatuskakaulakorun tai, tai..tai.

Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. On mukava mainostaa sellaisia tuotteita, jotka on ostanut itse ja joihin on itse tykästynyt... ;)

Erilainen joululounas.

Kuva
Eilen oltiin Jyväskylässä Kongolaisten maahanmuuttajien joulujuhlassa esittämässä jouluevankeliumi. Ja syömässä erilainen joululounas. Löytyipä kalanpäitä ja muuta. Meidän lapset söivät riisiä ja vain riisiä. Itse urhoollisesti kokeilin melkein kaikkea. Mutta vain melkein.
Mutta niin kuin lapsillekin sanoin, tämä oli ainutlaatuinen kokemus... ;)

Aika hiljentyä.

Kuva
Alkaa olla takki aika pitkälti tyhjä.  Jokseenkin toiminnantäyteisen viikon jälkeen kaikkensa antanut olo. Juuri paketoin viimeiset lahjat, olen pakannut reissuun tarvittavia vaatteita ja muita, miettinyt huomisen karua aikataulua ja onneksi myös nauttinyt ystävän seurasta puolet päivästä.
Mutta sanotaanko näin, että tänä jouluna olen niin iloinen siitä että pääsen valmiiden ruokapatojen äärelle, syömään toisten tekemää ruokaa ja nauttimaan siitä ettei tänä jouluna tarvitse tehdä mitään.
Pakkaan mukaan tietokoneen, vaikka en tiedä teenkö sillä yhtään mitään, kirjan, vaikka sekin saattaa jäädä lukematta. Virkkuukoukkua ja lankaa harkitsen, mutta vaikka isoäidin neliöt saivatkin minut koukuttumaan, niin en tiedä jaksanko tehdä edes niitä.
Mutta onneksi kaikesta selviää hengissä. Elämästä ja joulustakin. Ja ehkä tämä superstressi helpottaa kun on  hetken aikaa poissa kotoa. Jollain keinolla tämä pitkittyneen stressitilan aiheuttama superjouluahdistus pitäisi saada pois. Jos vaikka lepää…

Joulumieli...

Kuva
...tai sen puuttuminen on päivän sana, tai viikon tai kuukauden.
En itse asiassa ole koskaan ollut mikään erityinen jouluihminen. Joulu on minulle kyllä tärkeä sanomansa vuoksi, Jeesuksen syntymän juhlaa, mutta se kaikki muu siinä ympärillä on yhtä tuskaa.
Mutta ehkä se helpottaa vielä.
Viikon alkaessa stressikäyrä oli kyllä uskomattoman korkealla ja tuntui ettei aika riitä, eikä hermot eikä mikään muukaan. Mutta kummasti lahjat on vähitellen ostettu eikä elämää ole tarvinnut mennä eteenpäin sentään ihan minuuttiaikataululla.
Ja onhan viikossa ollut stressistä huolimatta mukaviakin hetkiä. Maanantaina ajeltiin miehen kanssa kaksin kaksisataa suuntaan ja takaisin, nautittiin hiljaisesta autosta ja siitä että oltiin kahdestaan. Koska sitä tapahtuu todella harvoin.
Tiistaina pikkuveli piipahti meillä, keskiviikkona toinen kummityttöni perheineen. Tänään ajelin Espooseen ystäväni luokse joulutervehdyksen ja venäläisen kummityttöni joulupakettia viemään ja huomenna vielä ystäväni tulee lastensa…

Voimabiisi.

Kuva
Onko teillä jotain nk. voimabiisiä? Sellaista, joka nostaa ylös kun rämpii jossain syvässä suossa, kun rypee jossain epävarmuuden keskellä, tuntuu ettei itsestä ole mihinkään.
Minulla on.  Uskovaisena minun pitäisi kai mainita jokin hengellinen laulu, mutta vaikka niistäkin saan paljon arkeeni, niin tämänhetkinen voimabiisini on yksinkertaisesti Kaija Koon Kaunis, rietas, onnellinen.  Ihan huippubiisi muutes, vaikka en koskaan ole mikään Kaija-fani ollutkaan.

Että sellaista. Joskus vain tarvitsee muistutuksen siitä, että eteenpäin vaan!

Vehnätön elämä.

Vehnättömyys. Ei hiilihydraatittomuus tai karppaus. Yksinkertaisesti vehnä pois ruokavaliosta.
Miksi?
Vehnähän ei nyt sinänsä ole mitenkään erityisen ravintorikas raaka-aine, joten sen poistamista ruokavaliosta ei oikeastaan tarvitsisi perustella sen kummemmin.

Itselläni syitä oli kolme:
Iho-oireetTurvotusNivelsärytOlen kärsinyt pahoista ihottumista jo pidemmän aikaa. Niin hillitöntä kutinaa ettei toista. Kortisoni auttaa, mutta kuka haluaa rasvata itsensä kortisonilla tai muilla vahvoilla rasvoilla päivittäin? En minä ainakaan.
Turvotus on ollut eniten ehkä ulkonäöllinen syy. Iltaa kohden olen näyttänyt siltä että olisin kuudennella kuukaudella raskaana, enkä edes ole. Ja kyllä sekin kertoo jotain siitä että joku ruokavaliossani ei ole kunnossa, vaikka sinänsä syön melko lailla terveellisesti ja monipuolisesti.
Pahinta on ollut nivelsäryt, sillä niiden kanssa on ollut vaikeinta. Kun pahimmillaan en ole kyennyt pilkkomaan kurkkua paloiksi kun veitsi ei pysynyt kädessä, tai kun purkit eivät …

Blogivinkkejä.

Sadan postauksen listastani poiminkin tähän päivään linkkejä blogeihin, joita seuraan. Niitä onkin itse asiassa melkoinen lista, mutta ajattelin paloitella tämänkin idean useampaan osaan, joten vinkkailen näin ollen aihepiireittäin.

Tämän päivän aihepiiri on yrittäjyys ja käsityöläisyys, sillä mielelläni haluan kannattaa suomalaisia pienyrittäjiä ja näin joulun alla näistä puodeista voipi ostaa myös mukavia joululahjoja...
Riuttala Old School, tulee linkattua vielä toisenkin kerran muussa yhteydessä, mutta tähän postaukseen se päätyi Poni Express -nettikaupan myötä. Ihania käsitöitä löytyy vaikka mitä...By Heini -blogissa pääsee seuraamaan aloittelevaa yrittäjää ja blogi on kuin karkkia väreineen kaikkineen.Susannan Työhuone -blogi on ihana kurkistus elämään ja asumiseen vanhassa asemarakennuksessa ja sen kautta saa myös pientä kuvaa käsityöyrittäjän päivistä. Eniten ehkä inspiroi se, ettei yrittämisen tarvitse olla tekemistä rahan kiilto silmissä, vaan pääasia on ettei jää miinukselle …

Talvinen Helsinki ja muuta mukavaa.

Kuva
Viikonloppu on mennyt ihanasti perheen kesken, melkein siis. Melkein vain perheen kesken ja melkein ihanasti ;)

Itsenäisyyspäivänä piipahdettiin Keravalla itsenäisyyspäivän tapahtumassa, jossa oli esiintymässä Tuliryhmä Polte. Ja olipahan melkoinen esitys! Sieltä suunnattiin ystävien luokse, missä tehtiin ruokaa yhdessä ja oltiin vain. Lapset puuhailivat omiaan koko illan me aikuiset saatiin jälkikasvun ruokkimisen lomassa jutustella ihan rauhassa ja se oli mukavaa se.

Piipahdimme eilen Lasten kaupungissa ja suosittelen. Se oli kyllä kiinnostava ja meillä siitä tykkäsi niin lapset kuin aikuisetkin. Ja sitten käytiin syömässäkin ja matkalla autolle fiilistelin näkymiä. Talvinen Helsinki on kaunis, varsinkin pimeällä. Luntakin olisi tietenkin voinut olla enemmän, mutta tuo juuri ja juuri valkoinenkin oli kaunista. Kuvat on otettu puhelimen kameralla, joten niiden laatu on mitä on.

Ja sitten meillä on laitettu jouluvaloja ikkunoille, kynttelikköjä myös. Kynttilät palavat iltaisin ja jotenki…

Haparointia.

Kuva
Voi sitä melkein jo sanoa talveksi.

Eilisissä tanssitreeneissä meitä oli enää kolme, viikko sitten oli viisi. Alunperin esityksessä meitä piti olla kahdeksan. Saas nähdä millä kokoonpanolla ollaan näytöksessä... Kulutin melkein tunnin etsimällä netistä juuri sitä tiettyä versiota l'oiseau et l'enfant -biisistä, sitä joka meillä on musiikkina. Mutta enpä löytänyt. Kun olisin halunnut kokeilla koreografiaa, että muistaisinko sen. (neljä poissa oltua kertaa tekee tehtävänsä...) Mutta on paha yrittää tanssia sellaisen tahdissa, joka on nopeampi tai muuten vain erilainen. Että se siitä. Perfektionisti minussa olisi halunnut harjoitella, hioa hieman kuvioita, mutta not gonna happen. Tämä jos mikä on sitä omalta mukavuusalueeltaan poistumista. Mennä nyt esiintymään oikeasti melko suuren yleisön eteen vaikka se on omalta osaltani kyllä niin keskeneräistä. Että osaisi olla välittämättä mahdollisista epäonnistumisista, siitä ettei osaa täydellisesti. Että menee ja tanssii vain. Antaa sen viedä…

Siivouspäivä.

Kuva
Jos äidin työpöytä näyttää tältä...

...niin ei kai ihme, että jälkikasvun pöytä on tässä kuosissa.

Tänään on ollut siivouspäivä. Anoppi ja appiukko ovat tulossa lasten seuraksi alkuillaksi kun itselläni on tanssitreenit, joita ei voi jättää väliin sillä joulunäytös lähenee uhkaavasti, ja ukkokullalla on iltamenoja firman porukoiden kanssa, kun Amerikan isot pomot ovat käymässä. Joten anopin tulohan on oiva syy siivota, vaikka oma anoppini ei taida täällä nurkkia tutkia. Mutta tuohon meidän hiekka- ja pölymäärään olin jo itsekin tukehtua, joten oli jo aikakin aloittaa.
Mutta nuo pöydät odottavat vielä. Ehkä raivaan tuon omani ja katson tepsiikö pelkkä esimerkki. Luultavasti ei. Aika varmasti pitää tylysti vain käskeä, mutta ainahan sitä voi yrittää.
Ja vessaa jynssätessäni luukutin musiikkia korvissani ja yritin jynssätä myös ajatuksiani, siivota niitä taas kerran ja laittaa järjestykseen. Joskus helpommin sanottu kuin tehty.

Löytöjä.

Kuva
Kuten mainittua, viikonloppuna olimme siskoni luona Keuruulla. Teimme sitten pakollisen ja tarpeellisen kirpparikierroksen ja kyllä kannatti. Tuon yllä olevan tuolin löysin spr:n kirppikseltä ja hintaa sillä ei ollut kuin muutama euro. Pakkohan se oli ostaa!

Tämä tuoli on ollut ihan ok, mutta armottoman ruma (anteeksi vain). Ja ajattelin ihan vain kokeilla, että jos se siirtyisikin varastoon...

...ja löytöni tulisikin työtuoliksi. Ja kappas, sehän sopii siihen kuin nakutettu. Ja on vielä harvinaisen hyvä istuakin.
Että sellaista tänään. Kirjoittamisen jälkeinen tyhjä olo jatkuu ja kaikki asiat ärsyttää. Esimerkiksi se että joulu on tulossa, sillä tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin viettää joulun jossain muualla, karata pois. Pitäisi hankkia lahjat, yrittää repiä jostain sitä joulun tunnelmaa ja tiedän ettei sitä kyllä löydy ainakaan stressaamalla.
Uusimmassa Pirkka-lehdessä eräs onnellisuusprofessori ehdotti että olisimme valittamatta loppuvuoden. Tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta a…

Viimeinen piste.

Se tunne kun kirjottaa romaanikässärin viimeisen sanan, painaa viimeisen pisteen.
Aika lailla kaikkensa antanut olo, mutta toisaalta helpottunut. Se olisi nyt siinä, luottolukijoilleni lähetettynä eikä minulla ole hetkeen aikaan mitään pakkoa palata siihen.
Mutta virran kuohuissa kulkemisen jälkeen myös tyhjä olo; mitä nyt?

No, vuodenvaihteen jälkeen paluu kässärin pariin odottaa. Siihen asti voi vaikka keskittyä joulun odotukseen ja kaikkeen ihan muuhun. Vaikka elämiseen, joka houkuttelee pitkällisen ja varsinkin loppuvaiheessa hyvin intensiivisen kirjoitusrupeaman jälkeen.

Nyt kaapimaan kaappien kätköistä jotain mistä tehdä ruokaa. Viikonloppu oltiin poissa kotoa enkä ole käynyt edes kaupassa. Olen vain kirjoittanut....ja kirjoittanut.

Mutta nyt. Paluu arkeen. Lapset tappelevat.

Jotain päivitystä kuitenkin.

Mistä tietää että kirjoittaa?
Siitä kun blogi ei päivity teksteillä, jee, tänään kirjoitin kaksi liuskaa. (Sillä liuskoja on tullut päivittäin kymmenen hujakoille, kerrottakoon nyt kuitenkin...).
Kun teksti kulkee toisaalla niin lujaa etten meinaa pysyä kyydissä, tai oikeastaan en tahdo mitään muuta kuin olla sen virran pyörteissä.
Ja loppu häämöttää jo. Olen viime metreillä ja yritän pitää tahdin hitaana, etten kiirehdi liikaa.

Osansa hiljaisuuteen tuo tietenkin kotikoulu, jota on takana ensimmäinen viikko. Oppilas on ollut ahkera ja ennen kaikkea rentoutunut ja vapautunut, mistä tiedämme tehneemme oikean päätöksen. Ja minä olen ollut ihan hyvä opettaja, läsnä ja innostunut ja eilen kaivoin itsestäni esiin myös sisäisen liikunnan opettajani. Voin vetää rastin seinään...

Ja hiljaisuus blogin puolella jatkuu. Täksi viikonlopuksi suuntaamme siskon luokse Keski-Suomeen. Pakattuna on talvikamppeet, sillä siellä on talvi ja lunta, täällä ei kumpaakaan. Vain pureva tuuli.

Kuusi kuvaa syksystä.

Kuva
Syyskuussa otin uskomattoman vähän valokuvia. Kameralla otettuja ei löytynyt ainoaakaan, mutta puhelimella sentään oli tullut jotain napsittua.

Syyskuussa syksy teki tuloaan. Väriloistoon valmistuva luonto oli minun syyskuutani parhaimmillaan.

Syyskuu kiteytyy nähtävästi maisemiin. Tässä yksi vakuuttavimmista näkymistä. Sumu oli uskomattoman kaunis. Ehkä syyskuussa puhutteli tämän kuvan kiteyttämä ajatus: Vaikka välillä tuntuu että elämä on kuin sumussa kävelemistä, niin aina ei tarvitse nähdä niin pitkälle. Joskus tarvitsee nähdä vain juuri seuraava askel ja joskus se riittää.


Lokakuussa jatkoin luontotunnelmointia. Kaikissa ruskan väreissä hehkuvat lehdet ovat vain niin kauniita. Tämän maiseman me jätimme lokauussa taaksemme suunnatessamme toiselle puolen maapalloa.

Lokakuun toiseksi kuvaksi oli hieman hankalaa valita vain yhtä. Olimmehan kuitenkin Sydneyssä, josta olisi voinut laittaa upean suurkaupunkikuvan iltavalaistuksessa, tai Uudesta-Seelannista minkä tahansa kuvan, niitä riittää…

Muutosten tuulia.

Olemme olleet Suomessa reilun viikon ja tuo viikko on kyllä ollut melkoista myllerrystä ja täynnä tapahtumia ja muutoksia. Selkeästi niin paljon että olen tarvinnut aikaa itselleni, aikaa ajatella ja aikaa sopeutua.

Kakkosluokkalaisemme aloitti tänään kotikoulussa. Pitkällisen harkinnan tulos ja surullista oli että näin piti tapahtua, mutta nyt on niin lapsen kuin vanhempienkin pahin stressi lauennut ja täällä kotona pyörii huomattavasti iloisempi ja vapautuneempi poika. Se on pääasia ja tiedämme tehneemme oikean päätöksen. (Ja jos joku ihmettelee tähän aikaan koneella istuvaa äitiä/opettajaa niin poika on "välitunnilla" ennen seuraavan aineen alkamista.)
Sitä on ollut itsekin aika väsynyt ja on miettinyt mihin suuntaan meidän elämämme alkaa rullata ja mitä seuraavaksi, mutta asioilla on tapana järjestyä. Loppuviikosta, itse asiassa perjantaina istahdin tietokoneen äärelle, pistin napit korviini ja aukaisin kakkoskässärin hetken tauon jälkeen. Ja se lähti taas liikkeelle ja ti…

Aloittamisen vaikeudesta.

Kuva
Joskus on vaikea aloittaa. Kuten vaikka viiden viikon tauon jälkeen kirjoittaa jotain tänne blogiin. Yritän silti.Oli meillä majapaikoissa nettiyhteyksiäkin käytössä, mutta en jaksanut yksinkertaisesti tehdä mitään ylimääräistä. Olin täysin lomalla selkeästi, kaikesta. Ja on vaikea tarttua taas arkeen. Elää tämän pimeyden keskellä kaiken sen auringon jälkeen. Hankintalistalla on kirkasvalolamppu, on pakko, sillä kynttilät eivät auta kaikkeen vaikka niitä polttaisi kuinka. Ja minähän olen polttanut. On vaikea aloittaa kirjoittamista. Sillä kyse on todellakin aloittamisesta. Olisin voinut kirjoittaa loman aikana kakkoskässärini ensimmäisen version loppuun, olisin todellakin voinut. Mutta kirjoitin viiden viikon aikana vain kymmenen liuskaa. Kun ei vain jaksanut. Ja ennen matkaan lähtöä mietin riittääkö Karamazovien veljien kahdeksisensataa sivua viideksi viikoksi. Voin kertoa että riitti. Luin kolmisenkymmentä. Että joskus se loma tulee tarpeeseen.
Mutta nyt. Pitäisi tottavie aloittaa. …

Tuulen viemää.

Kuva
En vain kyllästy tähän syksyn kauneuteen. Värit, tuoksut, kaikki. Tässä kaikessa on vain sitä jotain!
Tänään olen pakannut laukkuja ja hyvin näyttää mahtuvan. Ja pessyt pyykkiä, jota tuntuu vain riittävän. Ja valmistellut lauantain venäjän tunnin ja tehnyt myös tehtäväpaketin lomani ajaksi.
Ja hakenut esikoisen kavereineen esikoisen kaverisynttäreitä viettämään. Tänä vuonna päädyttiin siihen että kutsui vain sellaiset kaverit, jonka kanssa todella viettää aikaa, kutsui pojat meille pelaamaan ja leikkimään. Juuri naputeltiin pizzatilaus ja odotellaan ruokaa saapuvaksi. Vähäisellä vierasmäärällä kun voi tehdä jotain tällaista...
Ja huomaan etten enää oikein jaksa keskittyä. Mihinkään. Ajatukset pyörivät pakkaamisessa, käytännön asioissa ja siinä mitä pitäisi vielä muistaa pakata mukaan. Ja miettien onko kaikki tarpeellinen tehty ja kun tiistaina naksuteltiin vielä matkustusilmoitus ulkoasiainministeriöllekin, niin asiat alkavat olla kunnossa.
Ja juuri nyt en selkeästi jaksa keskittyä kakkosk…

Kokonaisvaltainen hiljaisuus...

...tai väsymys.
Joten hiljaista on ollut.
Joskus ei vain ole kirjoitettavaa ja joskus ei vain jaksa.
Ja joskus pitää osata antaa itselleen aikaa ja lupa olla väsynyt, saamaton, olla tekemättä mitään.
Vaikka silti tekee.
Kuten vaikka suunnittelee pian alkavaa lomareissua. Varailee (edelleen) yöpymispaikkoja, suunnittelee matkustusreittejä ja silti kolmen lapsen kanssa aiotaan elää villisti ja osittain (ehkä) olla suunnittelematta ja varailematta kaikkea.
Koulujuttuja enemmän ajatuksissa pyörii se, että kohta olen poissa täältä hetkeksi aikaa. Ettei juuri nyt jaksa oikein kiinnostaa pohtia luovuuttaa ja kirjoittaa siitä. Koska tämän kokonaisvaltaisen väsymyksen keskellä en ole luovimmillani. Olen vain.
Ja kun ajatuksissa pyörii se, että tänään taidan hakea matkalaukut varastosta ja alan niitä vähitellen täyttämään, ja mietin mitä asioita pitää vielä hoitaa ja mitä tehdä, mutta jotenkin kaikki vain sujuu omalla painollaan.
Ja eilen jumpassa vedin niin puoliteholla, sillä puolet ajasta mietin sit…

Ihana syksy!

Kuva
Otsikoksi meinasin kirjoittaa ihana kevät enkä tiedä johtuisiko siitä että olo on kuin olisi kevättä rinnassa. Mutta pääasia että tuntuu siltä! Tänään käveltiin kuopuksen kanssa kirjastoon, juostiin lehtien keskellä ja naurettiin. Lainattiin matkaoppaita ja mietittiin että kohta mekin juoksemme siellä aaltoja karkuun, istumme hiekkarannalla ja rakentelemme. Minä ajattelin että imen itseeni sitä kaikkea kauneutta, imen kaiken kuin kuiva pesusieni jotta minä olisin sen jälkeen niin täynnä. Täynnä elämää, unelmia, toiveita.

Matkaa ennen on vielä tekemistä. Ehdin pitää kaksi venäjän tuntia, pitää palauttaa kaikki kirjaston kirjat, käydä kelassa hoitamassa asioita. Ja pitäisi ehkä pakatakin ja siinä onkin tekemistä. Viiden ihmisen vaatteet ja kun Australiassa on lämmin, mutta Uudessa-Seelannissa eteläsaarella vain 11 astetta. Bikineistä tuulipukuihin on siis vaatetusta, ja kameroita mukaan kaksin kappalein, tietokoneet johon tyhjentää muistikortteja, ja että voi kirjoittaa, kirjoittaa sydäme…