Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2013.

Elämä on matka...

Kuva
Eilen iltapäivästä istuin parvekkeella lukemassa hyvää kirjaa, nautin paahtavasta auringosta ja siitä, että vain olin, tekemättä mitään sen kummempaa. Esikoinen teki illan ruuan. Alkupaloina nachoja juustokastikkeella, pääruokana kebabia ranskalaisilla ja jälkiruuaksi suklaamuffinseja. Vielä olen valvomassa ja auttamassa keittiössä, mutta ihanan itsenäisesti tuo jo työskentelee. Keskimmäinen hoiti iltapalapuolen ja rakensi maittavat sämpylät koko perheelle.

Helteet uuvuttivat. En valita, mutta veto oli poissa. Illalla mies tuli kerrankin ajoissa töistä kotiin ja suunnattiin koko perheen voimin läheiselle uimarannalle. Oikopolkua pitkin matkaa on alle 1,5 km ja nuorimmainenkin jaksaa sen kävellä kuin vettä vain. Vedestä puheen ollen, ranta olikin sitten täynnä, mutta onneksi mahduimme tavaramme sinne laskemaan ja lapset mahtuivat veteen muiden joukkoon. Me kaksi pysyimme tällä kertaa kuivalla maalla.

Ukkosen jyrähdellessä muutaman kerran kaukaisuudessa poimimme lapset vedestä ja aloit…

Eilen ja tänään.

Kuva
Eilen päivän tunnelmana oli, että en ole saanut mitään aikaa, että en ole tehnyt mitään hyödyllistä tai järkevää. Enpä tiedä mistä kumpuaa, sillä ei se taida paikkaansa pitää, sillä eilen tuli touhuttua ihan tavalliseen tapaan, oltua ahkerana jos niin haluaa sanoa.
Pyykkiä pesin taas vaihteeksi kolme koneellista, luin oikoluettavaa tekstiä 12 liuskaa eteenpäin ja päätepiste häämöttää jo. Kirjoitin hieman kasvatustieteiden essettä, vaikka se tuntuikin hieman väkisin puurtamiselta. Olin myös hetken aikaa ulkosalla lasten pyöräillessä, söin myös kiitettävän määrän mielikuvitusruokaa hiekkalaatikolla valmistettuna ja nukuin pienet päiväunet kauniisti kuorsaten.
Se mitä en eilen tehnyt on kässärin eteenpäin kirjoittaminen ja epäilenpä että saamattomuuden tunteeni kumpusi siitä. Kun haluaisin kirjoittaa sitä vain eteenpäin, vaikkakin olen päättänyt ettei se saa hallita minua näin. Siksi eilen päätin etten sitä kirjoita, en kirjoita yhtään.
No, olisi oikeasti pitänyt pyyhkiä kyllä pölyjä, m…

Paluu arkeen.

Kuva
Juhannus on ohi ja arki palannut. Mies on töissä ja minä olen pyörittänyt pyykkikonetta, kirjoittanutkin kolmisen liuskaa kässäriä eteenpäin. Kasvatustieteiden essee vaatisi vähitellen taas paneutumista ja oikolukutyökin viimeistä rutistusta. Mutta kaikki aikanaan. Nyt vielä hieman juhannuksesta.

Ehkä yksi juhannuksen huipuista oli David Phelpsin konsertti Iso Kirja -opistolla. Konserttiin oli mielenkiintoista mennä, sillä minulla ei ollut aavistustakaan mitä olen menossa kuuntelemaan. Olin kuullut Phelpsiä kehuttavan, kuullut että hänen äänialansa on aivan uskomaton ja no, sitä se oli. Olin haltioitunut koko kaksituntisen, sillä Phelps oli uskomaton.
(David Phelpsiä voit käydä kuuntelemassa vaikka täältä.)

Alla olevat kuvat on otettu kännykkäkameralla, joten eivät ole kovinkaan loisto-otoksia.




Juhannus oli muutakin.
Se oli mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa, yövyimme sisareni luona ja lasten mentyä nukkumaan me aikuisväki valvoimme juttelemassa ja yhdessäolosta nauttien. Vaikkakin kol…

Jälkimainingeissa ja tulevissakin.

Olen taas kirjoittanut, neljä liuskaa kakkoskässäriä eteenpäin. Se on soljunut kuin virta, vienyt minut mukanaan. Olen siinä vaiheessa jolloin jokainen päivä jolloin en pääse kirjoittamaan tuntuu kidutukselta. Kun tarina elää minussa, kun haluan vain antaa sen virrata. Tänään sille oli mahdollisuus kun siskoni tytär nukkui unelmapitkät päiväunet. Eilen aikaa kirjoittamiselle ei vain ollut, takana oli kolmen tunnin ajomatka, aikaisen aamuherätyksen mukanaan tuoma väsymys, totuttautuminen yksivuotiaan kanssa oloon, kun toinen tarvitsee minua aivan eri intensiteetillä kuin nuo omani.
Mutta tänään tämäkin arki jo sujuu. Enkä silti halua kirjoittamisesta tulevan minulle pakkomiellettä, joka pakottaa minut tekemään jotain jonkin muun kustannuksella. Se ei saa jyrätä lapsiani, ei parisuhdettani. Sen pitää tärkeydestään huolimatta pysyä taaempana, ottaa sijaa vain sen verran kuin sitä annan.

Tekstistäni huomaa koska kirjoitan tänne kirjoitusrupeaman jälkeen. Silloin koen seisovani kuin ranta-…

Elämän viimeinen päivä vai loppuelämän ensimmäinen päivä?

Kuva
Viikon matalalennon jälkeen päätin tänä aamuna, että nyt riittää. Että ei tällaista.
Minä, ikuinen unelmoija olin muuttunut pessimistiseksi realistiksi, jonka ainoa ajatus oli että never gonna happen' tai että tästä ei tule mitään. Päätin, että olen paljon onnellisempi ne vaaleanpunaiset silmälasit päässäni, haaveillessani ja suunnitellessani mahdottomia, että haluan olla sellainen jatkossakin. Olkoon se kuinka järjetöntä tahansa. Että niih.

Aamulla paistoi aurinko, joten lapset lähtivät pihaleikkeihin heti aamupuuhien jälkeen. Päätin että olkoon kirjoittamiseni kuinka turhaa ja järjetöntä tahansa, niin kirjoitanpa kuitenkin. Hiljaisesta kodista nauttien kirjoitin kolme liuskaa, käytin aikaani myös taustatyötä tehden ja vesisateen yllättäessä ulkoilijat laitoin napit korviini ja nautin Tshaikovskin musiikista ja jatkoin kirjoittamista. Ja nautin. Tein sitä mistä tykkään, sitä joka saa minut pysymään järjissäni, tunnen että osaan jotain.

Tiedän että olen jokseenkin taipuvainen pess…

Onnistumisen tunteita.

Kuva
Eilinen päivä meni Espoon Kallvikissa, jossa lähetysjärjestömme järjestämä Koivoston lasten leri on meneillään juuri nyt. Olin tulkkausapuna ja hieman alussa hirvitti, sillä venäjän kielitaitoni on ollut taas hieman ruosteessa kun ei sitä pahemmin ole tullut käyettyä, eikä aika ole yksinkertaisesti riittänyt sanaston kerryttämiseen tai kieliopin petraamiseen.
Mutta hyvinhän se meni. Ei nyt onneksi ollut mitään virallisia tulkkauksia, vaan suomalaisten aikuisten ja venäläisten lasten kommunikoinnin mahdollistamista ja erityisen ylpeä olin siitä, että pisin rupeamani, yli puoli tuntia venäläisen lastenhoitajan ja suomalaisen vapaaehtoiseen välillä sujui kuin vettä vain.
Se tunne kun en jännittänyt enkä miettinyt puhunko täysin oikein. Se oli upeaa.

Kun elämä joskus on hieman matalalentoa, tunnetta siitä ettei mikään onnistu ja pahimmillaan miettii ettei minusta ole mihinkään niin kummasti ne hetket, jolloin onnistuu, jolloin ylittää itsensä täysin, voittaa tietyt pelkonsa, nostavat ylö…

Päivän kuvasaldoa.

Kuva
Latasin puhelimeeni bloggerin appsin ja pitäähän sitä hieman testaillakin. Kirjoittaa en tällä puhelimen näppäimistöllä pitkiä tarinointeja jaksa, mutta pikapäivitykset onnistuvat kyllä.


Uusia näkökulmia. Katse ylöspäin oli tämän päivän teema...

Meidän pihapiiriä. Tästä tykkään. Ja tykkään paljon. 

Lasten pyöräillessä ja leikkiessä puskien keskellä olevassa majassaan minä makasin selälläni penkillä ja katselin taivasta. 

Toinen näkökulma taivasta kohti. 

Menin ennen lapsia sisälle ja hetken päästä ovikellon soidessa oven takana seisoi rakkaat lapsukaiseni kukkien kanssa. Synttäreiden kunniaksi kuulemma. 

Mies taasen kotiutui kuuden cupcaken kanssa ja olihan siellä mukana vielä lahjakortti kauneushoitolaan. 
Kaikkinensa mukava päivä. Minä olen nyt hieman vanhempi ja viisaampi ja päätin hymyillä jatkossa enemmän. Siinä se yksinkertaisuudessaan!
Ja huh. Enpä puhelimella aio kovinkaan usein postauksia tänne kirjoittaa...

Elämä on juhlaa!

Kuva
Tänään tuli taas vuosi lisää ikää. Yksi kynttilä lisää kakkuun jos sellainen olisi. Vielä vanheneminen tuntuu hyvältä, en pode ikäkriisiä,  enkä toivo olevani yhtään nuorempi kuin juuri nyt olen. Elämä on tällä hetkellä hyvää juuri tämän ikäisenä, olen toivottavasti myös taas hieman viisaampi, ainakin vuosi lisää kokemuksia takanapäin. Elämä ei todellakaan ole aina ollut helppoa, ei tosiaankaan. Mutta ainakin olen hengissä! Minulla on mies ja lapset, minulla on koti. On oma lapsuudenperheeni sekä perhe, jonka olen saanut puolisoni myötä. Elämässä on kaikki oikeastaan todella hyvin!

Silti aamulla olo oli hieman, no, ehkä alakuloinen. Ei vanhenemisen vuoksi, vaan siksi että kaikki epävarmuus tämänhetkisessä elämässäni väsyttää.  Tahtoisin vain saada asioihin selvyyden. Päämäärän, jota kohti kulkea. Päämäärätön elämä ei pidemmän päälle kanna kovinkaan pitkälle. Se syö vähitellen kokonaan, väsyttää.
Jos palaan takaisin syntymäpäivääni. En ole koskaan ollut mikään juhlistajatyyppi ja synt…

Pieni irtiotto arjesta.

Kuva
Mies oli viikonloppuna setäni luona maalaustalkoissa, joten minä pakkasin lapset autoon ja suuntasin siskoni luokse Keuruulle. Käytiin uimarannalla, leikkipuistoissa, käveleskeltiin, syötiin jäätelöä ja osuttiin sattumalta paikalle katsomaan motskareiden ja autojen stunt-näytöstä. Saunottiin, laitettiin lapset nukkumaan ja istuttiin siskon kanssa kaksin keittiössä, puhuttiin ja naurettiin. Reissun aikana heräsi uusia unelmia, löysin maiseman, jossa haluaisin olla, mietittiin sisaruuden ja perheyhteyden tärkeyttä, mutta myös sitä että osaisi elää päivän kerrallaan sen mukaan mitä sillä hetkellä on.
Rentouttava viikonloppu kaikkinensa ja arkeen paluu tuntuu muutaman päivän irtioton jälkeen hieman tylsältä. Mutta niinhän se aina on, mutta jos ei olisi tätä niin sanottua tylsää arkea ei mikään poikkeama arjesta tuntuisi paljoakaan miltään...

Tähän asti olen tainnut enemmän kirjoittaa siitä kuinka teksti ei oikein kulje. Etten saa siitä kiinni, etten tiedä mitä tuon kakkoskässärini kanssa …

Kirjoittaminen ja musiikki

Olen aina kaivannut hiljaisuutta ja edelleenkin kirjoitan parhaiten kun saan olla hiljaisuudessa, yksin ilman häiriötekijöitä.
Kuitenkaan se ei aina ole mahdollista ja jos haluan kirjoittaa (tai lukea) rauhassa on minun ollut pakko oppia kuuntelemaan musiikkia, sillä perheeseeni kuuluu puolisoni lisäksi myös kolme lasta. Elämäni pyörii tietenkin ennen kaikkea perheen ja lasten ympärillä, mutta jotain olen alkuvuosista oppinut ja tänään tiedän että tarvitsen omaa aikaa, omia töitäni, jotta jaksan.
Ja tällä hetkellä tuo oma aika, omat työt, ovat kirjoittaminen ja sille otan myös aikaa.
En ole koskaan ollut äiti, joka olisi istunut leikkimässä lasten kanssa aamusta iltaan ja nyt kun lapsia on kolmin kappalein he pitävät kyllä seuraa toisilleen. Ajan antaminen muuten on toinen juttu ja viimeiseksi puolustuspuheenvuorokseni haluan vielä sanoa, etten minä koko päivää koneella istu nyt kesälomallakaan.

Miten tämä kaikki liittyy sitten musiikkiin?
Minun on pakko kirjoittaa ja minä haluan kirj…

Kesäkuu on...

Kuva