Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

Ajatuksia kuvin.

Kuva
Edessä on jotain paljon parempaa kuin mitä jätämme taaksemme. Ja kyllä se vain on niin, vaikka kuinka sitä pyörittäisi ympäri. Onhan se kiinni myös asenteesta.
Pitääkö kiinni menneisyydestä vai elääkö tätä päivää, ja tulevaa. Mikään ei ole parempaa kuin mennyt jos niin haluaa ajatella. Mutta jos todella haluaa niin edessä on aina jotain parempaa!

Aina, ihan aina on jotain mistä olla kiitollinen... Vaikka kuinka elämä olisi potkinut päähän, vaikka olisi tapahtunut mitä, olen huomannut että aina on kuitenkin ollut asioita, joista olen voinut olla kiitollinen. Synkimmissä syövereissäkin on ollut jotain mistä pitää kiinni, josta olla kiitollinen.  Kieltäydyn uskomasta sitä etteikö näin olisi itse kunkin kohdalla. Taas väitän että se on omasta asenteesta kiinni. Haluanko katsoa asioita niin että kaikki on huonosti eikä elämässäni ole mitään hyvää vai haluanko katsoa elämääni niin että etsin niitä hyviä puolia, asioita joista voin olla kiitollinen.

On mahdotonta palata ajassa taaksepäin, se…

Aloittamisesta.

Kodin Kuvalehdessä (13/2013) oli juttua kirjafaneista ja lopussa lukijoiden esittämiä kysymyksiä suosikkikirjailijoilleen. Eräs John Irving -fani kysyi Irvingiltä kuinka tämän kirjoittaminen lähtee liikkeelle ja Irving kertoo, että kun hän aloittaa uuden romaanin, hänellä on aina käsitys sen lopputapahtumista. Hän kertoo näkevänsä ensin lopun ja kehittelee sitten tarinaa loppukohtauksesta käsin nähdäkseen koko tarinan.

Itse taas lähden liikkeelle alkupisteestä. Minulla saattaa olla vain yksi ajatus, yksi piste, josta kaikki lähtee liikkeelle ja lopputapahtumat ovat minulta pimennossa, niin, loppuun asti. No, tietenkin hahmottelen tiettyjä suuntaviivoja, tiedän mihin haluan tarinan etenevän, mutta tarkkoja suunnitelmia ei ole. Ja tämä on toiminut minulle. Yritin kirjoittaa jokunen aika sitten tarkan suunnitelman mukaan, mutta se ei vain toiminut. Se alkoi ahdistaa ja tajusin tarvitsevani ilmaa ympärilleni, tilaa hengittää.

Me ihmiset olemme erilaisia. Vieraillessaan koulussamme Johanna…

Lukumaraton II - jälkipyykki.

Saldokseni jäi 378 sivua ja sanotaanko näin, että olen hieman pettynyt suoritukseeni. Vaikka en sen kummempia tavotteita asettanutkaan olisin ehkä odottanut kuitenkin lukevani hieman enemmän.

Yksityiskohtaisemmin sivumäärä koostui seuraavasti:

Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi 201 s
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme90 s
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän 53 s
Heidi Köngäs: Vieras mies 30 s
Raamattu 4 s

Tietenkin voin puolustautua sillä että kuulin lukumaratonista vasta sitä edeltävänä päivänä joten valmistautumiseni jäi hieman vähäiseksi. Otin ja luin mitä sattui enkä ajatellut sen enempää. Jos olisin tajunnut taktikoida olisin kävellyt edellisenä päivänä kirjastoon ja lainannut sieltä vinon pinon kevyitä ja helppolukuisia kirjoja, joiden myötä sivumääräni olisi ollut huomattavasti suurempi. Vaikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on oikeasti erittäin hyvä ja mielenkiintoinen kirja ei se kuitenkaan lukeudu nopeasti luettavien joukkoon.

Toinen huomioni oli se, ettei tavoitteell…

Lukumaraton II

Kuva
Päivitän tätä samaa postausta päivän mittaan...

[8.30] Tästä se lähtee. Ajattelin ensin taktikoida aloituskellonajan suhteen, mutta en sitten kuitenkaan. Jos kerran aloitan aamuni lukemisella, niin etenen sen mukaan...joten aamuni aloitin, kuten yleensä, Raamatulla ja kaksi sivua tuli luettua. Ja aamupalan jälkeen Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme eteni viidellä sivulla...
Nyt veljeni tyttö tulee äitinsä kanssa käymään, joten kirja kourassa en taida istua muutamaan tuntiin...

[11.30] Kyläilijät lähtivät. Juoksujalkaa sohvalle, kirja käteen, hyvä asento. Puhelin soi, pitää vastata. Lapset nälkäisiä, odottakaa, äiti lukee vielä vähän. Sellaista se on. Kun voisikin vain lukea. Mutta on oikea elämä, on lapset. Jokapäiväinen elämämme eteni kuitenkin 17:llä sivulla. Riikka Pelo veti meille proosakurssin alkuvuodesta, joten kirjaa on tästä syystä hyvin mielenkiintoista lukea.

[12.30] Luen kun laitan lapsille lounasta, luen kun syön oman lounaani. Tänään minulla on lupa siihen, lupa itseltäni.…

Maratonille...

...ja ei, en juosten maratonille ole osallistumassa, vaan lukien, sillä Kesälukumaraton II starttaa huomenissa. Fyysinen kuntoni ei mahdollista kovinkaan suuria liikunnallisia ponnistuksia, joten tämänkaltainen maraton sopii elämäntilanteeseeni erittäin hyvin! Ja kun olen lomatunnelmissa lasten kanssa runsas lukeminenkin saattaa onnistua.

Lukumaratonin tavoitteenahan on yksinkertaisesti 24 tunnin aikana lukea mahdollisimman monta sivua, siinäpä se. Itselleni en tavoitteita aseta, katson vain mielenkiinnolla kuinka paljon tulee luettua. Mielenkiintoista luettavaakin löytyy, joten en usko lukemisen olevan kovinkaan suuri ongelma.

Ainakin seuraavia kirjoja ajattelin maratonin aikana lukea:
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi
Bo Carpelan: Alkutuuli
Andreï Makine: Idän sielunmessu
Philip Beard: Siskoni Zoe

Taktiikkanani on lukea sitä mikä tuntuu hyvältä eli en yritä väkisin lukea yhtään mitään jos se ei tunnu oikein soljuvan juuri sillä hetkellä. Ja muutenk…

Rautatiemuseossa.

Kuva
Viikko sitten lanseerasimme termin seikkailusunnuntai. Silloin seikkailimme Hämeenlinnasta kotipuoleen pikkuteitä pitkin, eilen seikkailumatka oli hieman lyhyempi, sillä kohteena oli Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä. Tässä hieman kuvia eiliseltä, sen kummempiin selostuksiin en tällä kertaa taivu.





Suosittelen käymään. Meillä ainakin oli mielenkiintoiset pari tuntia junia tutkien ja historiasta nauttien.

Hyvä ruoka, parempi mieli...

Kuva
Joskus on mukava mainostaa paikkoja, jossa on käynyt, joissa on viihtynyt ja saanut hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Sellainen oli eilen (ja vuoden alussa myös) Sipoon kellari -ravintola Nikkilässä.




Sipoon Kellari.

Vuosipäivä.

Kuva
Ajan kulumisen huomaa parhaiten ehkä omien lasten kohdalla. Kun vuosia tulee lisää ja lapset kasvavat. Eilen oli esikoisemme syntymäpäivä ja jos olisi ollut kakkua olisi siihen aseteltu kymmenen kynttilää, se on paljon jo! Esikoinen ylettyy minua jo olkapäihin enkä minäkään ole lyhyimmästä päästä, kengän koko kasvaa uskomatonta vauhtia ja minun pieni poikani on kadonnut. Tilalla on isompi, isoa kohti kulkeva.


Tasan kymmenen vuotta sitten olin sairaalassa pieni nyytti kainalossani. Minusta oli tullut äiti ja se pelotti hieman. Tai ei äitiys, vaan se vastuu, jonka tuo pieni, alle kolme kiloinen nyytti toi mukanaan. Ja silti se kaikki oli niin luonnollista, enää emme olleet miehen kanssa kaksin, nyt meitä oli kolme. Olimme perhe. Ja myöhemmin perhe kasvoi toisella pojalla ja pienellä prinsessalla.

Välillä sitä tuntee itsensä niin vajavaiseksi, epäonnistuneeksi äitinä. Joskus tai useamminkin olen vaatinut itseltäni äitinä liikaa ja väsynyt. Mutta olen oppinut olemaan armollinen itselleni…

Irtiotto arjesta.

Kuva
Pieni irtiotto teki hyvää. Runsas aamupala, viihtyisä hotelli, kaunis ympäristö, kiireetöntä yhdessäoloa. Siinä resepti onnistuneeseen viikonloppuun poissa kotoa. Viikonlopun aikana oltiin kylpylässä yhteensä kahdeksan tuntia, lauantaina kiivettiin Aulangon näköalatornille mäen laelle, käveltyjä kilometrejä kertyi yli neljä. Naurettiin, makoiltiin ja oltiin vain. <3
Tänään käytiin syömässä aamupala Ikeassa ja haettiin isälle muuttolaatikoita, tein viikon ruokaostokset ja pyörittelen pyykkirumbaa taas vaihteeksi. Keskiviikkona autan isää tavaroiden pakkaamisessa ja muissa käytännön asioissa muuton suhteen ja ajattelen sitä, että kohta meilläkin on sama edessä. Taas vaihteeksi omaisuus laatikoihin, mutta tällä kertaa varastoitavaksi. Mutta en ajattele sitä nyt. Nyt keskityn siihen että on tämä päivä ja aurinko paistaa. olen hieman väsynyt joten istahdan sohvalle lukemaan Andreï Makinen Ranskalaisen testamentin loppuun. Onhan sentään kesä ja loma.

Kesä ja kärpäset. Ei kun mansikat...

Kuva
Kesä ei ole kesä ilman herneitä ja mansikoita, joten tänään kävin sitten herkkuostoksilla kun mansikkalaatikon hinta alkoi olla mukavan alhaalla. Kyllä tuo viisi kiloa menee suihin suoraan, mutta tänä vuonna en pakastinta voikaan täyttää. Enemmänkin projektina on saada se täysin tyhjäksi viimevuotisista marjoista. Viisumiprosessi miehellä on käynnissä, meillä muilla se on helpompaa. Lokakuussa ollaan jossain muualla. Joskus ajattelin että irtiotot ja reissaaminen ei ole mahdollista lasten kanssa, mutta olinpa väärässä. Tässä sitä ollaan menossa, vähän kerrallaan...

Missioni elämästä nauttiminen etenee. Lounaaksi mansikka-halloum -salaatti ja makuyhdistelmä oli mielenkiintoinen. Mutta uusi minulle ja se on hyvä se. Vielä en ole kirjaan koskenutkaan, mutta aion vielä.  Olen tänään hieman yrittänyt taas kirjoittaa kasvatustieteiden esseetä eteenpäin ja hyvinhän se etenee. Hyvin hyvin hitaasti, mutta varmasti. Ja minä kiinnostun keski-ikäisistä naisista aina vain enemmän (aiheena siis...…

Hetkiä.

Kuva
Takana muutama päivä muualla, poissa kotiympyröistä. Paluuta kotimaisemiin, pohjanmaan lakeuksille
ja kylään josta olen ponnistanut maailmaan, lentänyt eteenpäin.
Tähän päivään asti.

Jätettiin passihakemukset Kauhajoella. Täältä kotoa sadan kilometrin säteellä ei vapaita aikoja löytynyt kuin vasta kuukauden päähän. Yhdistettiin passinhaku sitten äitini ja isovanhempieni luona käymiseen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tänään mies haki omansa jo poliisiasemalta, pikapassin kun otti mahdollisen työmatkan vuoksi. Meille muille tulee viikon sisällä.

Omille juurilleen palaaminen on sykähdyttävää joka kerta. Ajaa vanhan lapsuudenkotini ohi ja käydä niissä maisemissa joissa olen kasvanut, joihin liittyy paljon muistoja. Kiipesimme lauantaina Lauhanvuoren näköalatorniin. Se ei vain ole sama kuin se, johon olen viimeksi kiivennyt, yli viisitoista vuotta sitten. Se vanha paloi, nyt tilalla on uusi ja ehkä entistä ehompi.
Siellä jossain on kotikyläni. Jossain kaikkien puiden takana. Mutta siell…

Eilen, tänään, huomenna...

Eilen
...kirjoitin kahdeksan liuskaa kakkoskässäriä eteenpäin.
...jaksoin pitkästä aikaa ahertaa hieman myös kasvatustieteiden esseen parissa.
...kävimme otattamassa passikuvat koko perheelle. Yksi mököttävä kuopus.
...kävin pitkästä aikaa pyöräilemässä. 10 km tuli mittariin.
...luin ja olin vain. Tuntui hyvältä.

Tänään
...olen ollut hereillä 2,5 h ja hermoja kiristelee jo nyt.
...kolme taistelevaa ja kiukuttelevaa lasta. Kts. yllä.
...haluan kirjoittaa edes vähän.
...pitäisi pakata.
...pakata
...ja pakata.
...käyttää kuopus hammaslääkärissä.
...käydä ehkä kaupassa.
...pakata auto.
...yritän olla iloinen huonosta aamusta huolimatta.

Huomenna
...aikainen aamuherätys.
...kohti Pohjanmaata.
...passihakemukset poliisilaitoksella.
...äitin luokse lomaa viettämään.
...ehkä lepoa.
...ehkä rentoa yhdessäoloa.
...varhaisesta aamuherätyksestä johtuvaa väsymystä.
...iloista mieltä. Maiseman vaihdos voi tehdä hyvää!

Varjoja.

Kuva
Joskus koen olevani vain pelkkä varjo itsestäni.  Että enää hengitän, mutta olen luovuttamassa. Ja sitten on se hetki kun avaan tiedoston kaiken sen myllerryksen jälkeen. Tuijotan sanoja tietokoneen ruudulla ja ajattelen että antaa olla, ettei minusta ole tähän. Ja sitten päätän kuitenkin pohjalaisen päättäväisyydellä etten minä luovuta,  että esteet on tehty voitettaviksi ja alan kirjoittaa. Ja minä kirjoitan ja kirjoitan ja huomaan lopulta että kirjoitin kahdeksan liuskaa. Kirjoitin ja annoin mennä, annoin itselleni luvan olla siinä, luvan kirjoittaa, luvan nauttia siitä, luvan olla välittämättä mitä olen kirjoittanut.

Joskus varjot seuraavat ja vievät tilaa, varastavat värit elämästä, minustakin. Mutta se ei kuitenkaan ole koko kuva, sillä jossain vaiheessa myös varjot väistyvät,  uskallan katsoa luottavaisemmin eteenpäin, uskon että tästä tulee vielä hyvä. Enkä kirjoita enää edes kirjoittamisesta, kirjoitan elämästä, tulevaisuudesta,  minusta itsestänikin.

Mutta aina lopulta varj…

Retki historiaan.

Kuva
Eilinen aamu alkoi hieman pilvisenä, mutta säätiedotus kertoi ettei ainakaan sateita olisi luvassa. Aamupesujen jälkeen pakkasin kylmälaukkuun pienet eväät mukaan ja suuntasimme auton nokan kohti Parolan Panssarimuseota. Olemme ajaneet siitä usein ohi ja nyt oli loistava päivä toteuttaa pieni retki panssarimuseon uumeniin.

Näyttelyalue on valtava ja tutkittavaa riittää. Useimmat kohteista olivat sellaisia, joihin ei saanut edes koskea, mutta onneksi aina välillä löytyi niitäkin, joihin pääsi itse sisään. Istuimme lasten kanssa siis panssarivaunun kyydissä, itse ainakin aika hiljaisena. Sellaisessa ne sotamiehet silloin sotien aikaan istuivat, kulkivat kohti rintamaa. Moni kohti omaa kuolemaansa.

Historia on alkanut kiinnostaa minua viime vuosina aivan uudella tavalla. Työn alla oleva kakkoskässäri sivuaa hieman talvisotaa ja siksi olen tutkinut Suomen historiaa aivan uudella mielenkiinnolla. Yllä olevassa kuvassa näkyvä panssarijuna oli ensikäytössä kansalaissodassamme, punaisten ja …