Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Aamusta iltaan...

Kuva
Tekemisten listaaminen jatkuu, sillä se on oikeastaan ihan mielenkiintoista! (Omasta mielestäni siis...)

Kello on kaksi. Olen istunut aika visusti olohuoneessa läppäri sylissäni ja lukenut luovuudesta R. Keith. Sawyerin opusta Explaining Creativity, The Science of Human Innovation. Uuh, ja ihkaoikeasti ulkomaan kielellä. Kyllä aivoparat ovat saaneet taas kyytiä. Tauko tekee hyvää, joten kahdelle nuorimmaiselle välipalaa ja esikoisen puhelinsoittoa odottamaan.


Kello kolmeen mennessä kaksi nuorimmaista on ruokittu ja uudet pyykit ladottu koneeseen. Pistän napit korvilleni ja avaan kakkoskässärin tiedoston pitkästä aikaa. Teksti ei ensalkuun kulje, kaikki on tahmaistakin tahmaisempaa, korkkaan kokikseni, mutta sekään ei auta. Ja kello kolmeen mennessä keksin vihdoin ratkaisun miksei toinen fokalisoija oikein solju eteenpäin. Musiikki! Olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut musiikista ja kirjoittamisesta ja miten vasta nyt heräsin siihen että tottakai se vaikuttaa. Chopin on siivittänyt toisen…

Aikainen lintu madon nappaa...

Kun herää aikaisin aamulla ehtii vaikka mitä!
...vaikka silti olen sitä mieltä, että herätys klo 6.15 on epäihnhimillistä. Silloin voisi todellakin vielä nukkua.

Mutta. Kaaosmaisen aamun jälkeen pojat olivat kuin olivatkin ajoissa koulussa klo 8. Aamu olikin kumman tahmainen, kukaan meistä ei oikein ollut vielä käynnistynyt vaikka 2/3 lapsista heräsikin ilman herättämistä, omia aikojaan.
Silti koululta kotiin ajaessa olin sitä mieltä että päivä oli pilalla eikä se siitä muuksi muuttuisi (ah, kuinka loistava asenne!), mutta onneksi se muuttui.

Kello kymmeneen mennessä olin ehtinyt laittaa pyykit koneseen ja viikata puhtaita kaappiin, lukea Blogilistan kautta omat suosikkini, kurkistaa Facebookkiin, lukea luovuudesta ja kirjoitusprosessista samaa mielenkiintoista kirjaa kuin eilenkin, poimia väikkäristä esseeseeni hieman tekstiä ja jatkaa omia pohdintojani. Ehdin myös käydä kuopuksen kanssa ripustamassa pestyt pyykit kuivaushuoneeseen sekä imuroida melkein koko asunnon.

Kello yhteentoista me…

Luovuutta(ko)?

Kuva
Joskus kotona työskentely on ihan mukavaa, itseäni ainakin näytön takaa näkyvä miellyttää, melkeinpä voisi sanoa että inspiroi. Luen väitöskirjaa luovuudesta, kirjoitan esseetä luovuudesta, kuuntelen jonkun säveltämää musiikkia (=jonkun luovuuden tulos), katseeni nostaessani näen veljeni maalaamat taulut ja kirjahyllyn täynnä kirjoja (taas joidenkin ihmisten luovuuden tuloksia...) joten voiko tämän luovempaa ympäristöä enää ollakaan?


Luultavasti voi ja onkin ja se taitaa loppujen lopuksi olla päivästä kiinni, ihmisestäkin ja päivän tunnelmasta. Ehkä tänään inspiroi tämä ja huomenna ei. Ja sitäpaitsi taisinpa joskus toukokuussa kirjoittaakin jo siitä ettäs jos tienaisin kirjoittamisellani hieman enemmän vuokraisin samantien työhuoneen itselleni tuolta aidan toiselta puolelta varuskunnan alueelta. Tuollaisessa 1800-luvun rakennuksessa luulisi jo olevan luovuutta kerrakseen.

Ja kyllä vain, tiedän silti ettei luovuus ole paikasta kiinni, ei rakennuksesta ei huoneesta jossa on. Olen lukenut …

Tunnelmakuvia.

Kuva
Perjantaina tunnelmat eivät olleet katossa, sen taisi huomata jokainen joka sinä päivänä blogiani kävi lukemassa. Pitkää mietin poistanko koko tekstin, mutta miksi ihmeessä? Sekin on vain elämää, se ettei aina meinaa jaksaa. Olen päässyt eroon siitä että pitäisin kulisseja yllä, maalaisin elämästäni täydellisen kuvan ja antaisin muiden kuvittella että minäkin olen viittä vaille täydellinen. Sillä sitä en todellakaan ole!

Olen rehellinen. Ei se kotiäitiyteen palaaminen ole tänäänkään aivan suurinta herkkua, mutta päivä päivän jälkeen totun siihen paremmin. Ehkä kuukauden päästä nautin tästä oikeasti ja mietin miksi olen koskaan muuta halunnutkaan. Tänään ei ihan vielä tunnu siltä, mutta elämä on silti ihan mukavaa. Hyvää juuri näin.

Perjantaina istuin hiekkalaatikon reunalla ihan kirjaimellisesti, söin hiekkakakkuja ja yritin lukea koulujuttuja samaan aikaan. Kirja on todella mielenkiintoinen ja tiedän että tässä olisi yksi urahaaveeni ja tähän suuntaan opettajanikin on minua kannustanut…

Ärsyyntymistä.

Aamusta lähtien on ärsyttänyt kaikki, kutakuinkin kaikki.
Vaikka se että pitää herätä aikaisin tai että lapset kiukuttelee. Ja ne aikataulut ärsyttivät juuri tänään, se että pitää kulkea koko ajan kellon kanssa kilpaa, yrittää ehtiä. Päätä ja niskaakin on särkenyt heräämisestä lähtien ja ulkona oli tietenkin liian kuuma istua hiekkalaatikon reunalla ja sinnekin palaaminen ärsytti. Johonkin on kadonnut oma aika ja kaiken kruunasi tietenkin se että ulkona ympärillä pyöri jatkuvasti kärpäsiä ja ampiasia ja mikään ei ole sen ärsyttävämpää.

Elämä on joskus vähän raskasta.

Ja sitten päätin että nyt riittää. Että ei ne asiat voi olla niin huonosti, että elämässä on hyviäkin asioita.
Kuten se että aurinko paistaa vihdoin ja viimein tämän sateisen viikon päätteeksi ja se että minä sain istua ulkona lukemassa, olla vain. Ja että opiskeleminen on kivaa ja minulla on mahdollisuus olla kotona kuopuksen kanssa ja pojilla on äiti kotona koulun jälkeen. Se on hyvää jos ei mikään.

Että mikä se ongelma sitt…

Elämän rytmiä.

Kuva
Aurinko ja sadekuurot ovat vuorotelleet koko päivän, väsymys ja pirteys myös. Olen yrittänyt hoitaa asioita eteenpäin, varasin esikoiselle silmälääkärin ja yritin kirjoittaa myös terapeuttisen kirjoittamisen kurssin tehtäviä eteenpäin. Mutta se ei olekaan enää niin helppoa. Tai siis, tähän astihan kuopus on ollut päiväkodissa ja minä koulussa tai sitten yksin kotona koulutehtäviä ahertamassa ja nyt ei näin enää ole. Kuopus onkin taas kotona, olen tehnyt hetkellisen paluun kotiäidiksi tai jotain, mutta siihen en meinaa tottua etten voi syventyä kirjoittamiseen tai mihinkään muuhunkaan täysillä, sillä tänäänkin minuutin välein eräs pieni tyttöihminen seisoi vieressäni sanomassa että äiti katso, katso äiti ja minähän katsoin. Minun rytmini siis on keikahtanut päälaelleen, sillä tehokkain työskentelyaikani on viety, en voi vaatia kuopusta olemaan aamupäiviä koko aikaa yksin, en leikkimään huoneessaan vaan se aika on nyt meidän yhteistä aikaamme. Nyt yritän opetella siihen että poikien pääst…

Kuplia.

Kuva
Sataa vettä, on satanut koko päivän, mutta oikeastaan se ei haittaa. Joskus on mukava ihan luvan kanssa hautautua kotiin, olla vain, vaikka ei niinkään ole päässyt käymään. On poikien koulukuskaukset, on pyykkejä ja lasten vaatteiden päivittämistä, pienet pois ja seuraavaa kokoa tilalle. Ja aika juoksee, lapset kasvavat ja mietin kasvanko minä mukana. Taidan kasvaa, sillä lapset kasvattavat.

Kirjoitin. Ensin luin, olin puhunut puhelimessa ja ärtynyt, ja sitten kirjasta tajusin jotain ja junassa istujani saivat taas puhuttavaa ja matka jatkui eteenpäin, neljä liuskaa, niiden aikana pääsee jo vaikka mihin jos haluaa, mutta voi pysyä paikallaankin, se riippuu rytmistä, se riippuu siitä miten sanat tanssivat eteenpäin vai tanssivatko edes. Mutta minä kirjoitin, kirjoitin ja se tuntui niin valtavan hyvältä.


Ja aloitin kouluhommiakin, aikatauluni mukaan tällä viikolla on edettävä ja yksi tehtävä eteni loppuun asti vaikka sille oli varattu kaksi viikkoa, en selkeästi ole omalla tontillani aika…

Aikataulut kunniaan.

Vaikka kesälomassa parasta oli juuri aikatauluttomuus, niin toisaalta kuitenkin tämä koulujen alku ja arjen rytmittyminen tuntuu ihan hyvältä. Se tuo taas ryhtiä elämään ja arjen sujumiselle.
Ja vaikka minun ja kuopuksen elämä onkin taas täällä kotosalla on se meidänkin arkipäivämme täysin riippuvaisia poikien koulupäivistä, sillä on pakko olla ylhäällä tiettyyn aikaan, syödä aamupala ja istua autossa jotta pojat ehtivät ajoissa kouluun. Ja että ollaan ajoissa myös hakemassa.

Koulutehtävien suhteen olen huomannut olevani täysin riippuvainen aikatauluista. Kun deadline painaa päälle tulee tehtävätkin tehtyä. Jos aikataulua ei ole roikkuvat tehtävätkin tekemättöminä kunnes...niin kunnes mitä. Kunnes jaksan ja vaivaudun?
Tänään tein opettajalle alustavan aikataulusuunnitelman kahdesta viimieisestä suoritettavasta kurssistani. Aluksihan olin ajatellut että teen Suomessa vain välttämättömimmät osuudet ja jätän loput suosiolla Australiaan, mutta tänään päädyin toiseen ratkaisuun. Aikataulua ki…

Arki.

Melkein viikko reissussa lasten kanssa ja eilen illalla kotiin, iltapala autossa ja lapset suoraan pesulle ja nukkumaan. Ja eräs nimeltä mainitsematon äiti oli koko ajan luullut että koulu alkaa vasta tiistaina niin kuin se on aina ennenkin alkanut. (Ja kyllä, luki se alkamispäivämäärä todistuksessa. Ajattelin sen silti olevan tiistai...) Onneksi satuin iltakymmeneltä kurkistamaan sähköpostin puolelle ja näin opettajien lähettämät wilma-viestit. Ja pojat olivat kuin olivatkin tänään koulussa. Ja aamulla kumpikaan ei itse asiassa ollut edes moksiskaan, kumpikin oli sitä mieltä että koulupäivä oli paljon parempi vaihtoehto kuin viimeinen lomapäivä, outoja lapsia.

Joten olemme taas arjessa kiinni, vaikkakin sillä muutoksella että kuopus on kanssani kotona. Enää ei päiväkotiin mennä vaan muuttoon saakka tylleröinen on kotosalla niin kuin minäkin. Tänään olemme siis tehneet yhdessä lounasta, vieneet pyykkiä kuivumaan ja yrittäneet laittaa reissutavaroita takaisin paikoilleen.
Oma pääkoppan…

Kirjoitan, en kirjoita...

Vaikka päätin että kaiken tämän myllerryksen ja asioiden hoitamisen keskellä en yritä väkisin kirjoittaa kakkoskässäriä eteenpäin pyörii se ajatuksissani päivittäin. Olen juuri siskoni luona lasten kanssa ja siskon tyttökin nukkuu pitkiä päiväuniaan ulkosalla, joten minulla olisi hieman omaa aikaa. Ja avasinkin tiedoston, luin viimeisimpiä läpi enkä tiedä olenko tyytyväinen, mutta en saa kiinni myöskään uudesta. Tämä on ensimmäinen, raakaversio, jonka ei tarvitsekaan olla valmis, mutta ei tuo jatkaminenkaan onnistu. Omat lapseni pitävät ääntä toisessa huoneessa eikä minulla ole kuulokkeita mukana, keskittymiseni ei ole niin hyvä että voisin sulkea kaiken ympärilläni pois tietoisuudestani. Olen liiankin tietoinen jokaisesta äänestä, jokaisesta kinastelusta ja leikin aiheuttamasta äänen korotuksesta.
En yritä väkisin, eikä minulla ole kiire. Ei kukaan odota tätä kakkoskässäriä valmistuvaksi tiettynä päivänä, voin käyttää siihen vaikka seuraavat kaksi vuotta, minä kirjoitan sitä Australi…

Vain pieni ajatus...

Joskus se että lähtee hetkeksi aikaa pois kotoa tekee ihmeitä. Jaksaa taas ja stressi laskee miltei nollalukemiin. Tekee mieli kirjoittaa runoja, tanssia ja laulaa. Hengitän taas vapaammin...

Niitä näitä.

Kuva
Viimeistä lomaviikkoa viedään lapsilla ja me aloitetaan vielä pieni roadtrip sen kunniaksi. Huomenna kohti pohjanmaata ja samalla kun kyläillään äiteen luona huollan myös auton. Kummasti tuolta päin Suomea saa huoltoajan nopeasti ja millä palvelualttiudella...ja sitten vielä loppuviikosta suuntaamme Keuruulle siskon luokse kyläilemään ja lauantaina olisi vielä tarkoitus suunnistaa PowerParkiin koko suuren poppoon voimin.

On tullut pakattua siis taas kerran tavaroita matkaa varten ja samalla menin kuopuksen ja keskimmäisen vaatekaappeja läpi ja siirsin pieneksi jääneet kierrätystä odottamaan.

Käytännön asioitakin on tullut hoidettua ja laadittua listoja. Siitä voit lukea enemmän täältä.


Eilen käytiin hieman ostoksilla ja saimme kyllä Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa elämämme parasta palvelua. Keskimmäisen sandaali jäi liukuportaissa jumiin kantapään puolelta (älkää kysykö miten, sitä mekin ihmettelemme...) niin että koko liukuportaat pysähtyivät ja kenkä oli tiiviisti siellä välis…

Sata ideaa.

Nousevan Myrskyn Liisa kirjoitti juuri eilen aiheesta 100 väkisin keksittyä postausideaa. Homman nimi on yksinkertaisuudessaan se että yksinkertaisesti keksii sata blogitekstin aihetta, vaikka väkisin. Ideana on kirjoittaa ylös kaikki hiukankin mahdolliselta vaikuttavat aiheet ilman sen kummempaa sensuuria.

Tuntuu että täällä oman blogini puolella on välillä hieman hiljaista eikä kirjoitettavaa aina ole, vaikka mieli tekisi jostain kuitenkin kirjoittaa. Joten päätin sitten kokeilla tätä tekniikkaa, kirjoittaa ylös kaiken mahdollisen mieleen tulevan, kylläkin käyttökelpoisen, ja jättää ne itselleni ideapankiksi, josta niitä ideoita voi käydä poimimassa kun muuten lyö tyhjää.
En kirjoita tätä yhdeltä istumalta, sillä voipi olla että tässä on muutakin puuhaa. Mutta kirjoitan kuitenkin.

1. Päiväni kymmenellä kuvalla.
2. Muutto ulkomaille.
3. Kirjailijan työpäivä.
4. Kirjoittamisen opiskelemisesta.
5. Miksi kirjoitan?
6. Olet sitä mitä syöt.
7. Nykyisen kotini kolme mieluisinta sisustusta.

Tänään vai huomenna?

Viime aikoina olen huomannut pakoilevani asioita, ajatelleeni että teen sen sitten huomenna tai ylihuomenna, tai joskus. Ja ne kaikki tekemättömät asiat roikkuvat mukanani päivästä toiseen, jossain siellä takaraivon perukoilla muistuttavat itsestään ja siitä ne on edelleen tekemättä.
Otetaan nyt esimerkiksi tuo kuuluisa kasvatustieteiden esseeni. Se on tuntunut olevan melkoista suossa tarpomista alusta lähtien, mutta eipä oma asenteenikaan sen suhteen ole ollut kaikista parhain. Mutta  nyt viime päivinä se on alkanut häiritä minua niin suuresti että päätin todella tehdä asialle jotain. Olen todella tehnyt sen eteen töitä ja sekalaisesta sillisalaatista on melkoisen pakertamisen jälkeen todella muotoutunut toimiva essee, jolla on järkevä rakenne ja sisältökin alkaa olla kuosissa.
Eli hei, se on kohtapuoliin aika pitkälti tehty ja paketissa. Ja sen olisi tietysti voinut tehdä valmiiksi jo aikoja sitten.
Mutta joskus se vaan on niin paljon mukavampaa istua sohvan nurkassa kirja kädessä, …