Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Hyvästit vuodelle 2014!

Kuva
Vuosi alkaa olla lopuillaan, viimeistä päivää viedään. Pieni katsaus siis kuluneeseen vuoteen, joka on muutoksista huolimatta ollut helpompi kuin edellinen.

Kuvat eivät liity ympäröiviin teksteihin välttämättä millään tavalla, mutta ne ovat myös oma katsauksensa kuluneeseen vuoteen. Enkä tiedä kuinka paljon olen tästä listauksesta unohtanut asioita, mutta ehkä kestän sen, ja te lukijat myös...

Mutta siis, vielä kerran; vuosi 2014.


...ostimme omakotitalon.

...opiskelin luovaa muistelutyötä.

...keskimmäinen oli kotikoulussa vuoden kolme ensimmäistä kuukautta.

...kävimme tutustumassa poikien uuteen kouluun.

...toimme tavaroita uuteen kotiin.

...pakkasin taas kerren koko maallisen omaisuutemme laatikoihin, muutimme taas vaihteeksi.


...pojat saivat koulusta kavereita, elämä asettui uomiinsa sen myötä.
...sain kirjoittamisen opintoni päätökseen vihdoin ja viimein.
...ihastuimme uuteen kotipaikkakuntaamme, kotiuduimme uskomattoman nopeasti!

...olen opetellut elämään ilman vehnää, ja se on on…

Vielä kerran joulu.

Kuva
Vuosi lähenee loppuaan, mutta tänne blogin puolelle edes pieni kurkistus meidän jouluun.

Meillä joulukuusi on edelleen tuossa ruokasalin nurkassa, ja voipi olla että on siinä vielä loppiaiseen saakka. Vaikka aaton jälkeen joulutunnelmat hiipuvat päivä päivältä, kuusi tuo kuitenkin jotenkin niin mukavan tunnelman oleskelutiloihin...

Lenkkeilyä lumisissa maisemissa. Meidän riippusilta lumen kaunistamana...

....ja voimalaitos myös. Sitä en väsy kuvaamaan.

Olen lukenut mukavan paljon. Tästä kirjasta olikin jo juttua lukupäiväkirjan puitteissa.

Kahvia ja suklaata. Muuta ei tarvitsekaan sanoa.

Lunta ja aurinkoa. Pakko vain tykätä!

Lumisia maisemia.

Kissan esimerkin myötä meidänkin joulumme meni ennen kaikkea laiskottelun merkeissä. Teki hyvää!

Villasukat, peitto ja kissa kainalossa, siinä resepti mukavaan lököttelyhetkeen.

Lisää suklaata ja lukemista.

Joen varressa rämpiessämme bongasimme yksinäisen joutsenen.

Lasten leikkiessä kotipihalla me kävimme miehen kanssa kuvaamassa riippusiltaa h…

(Lukupäiväkirjaan) Jenni Linturi; Malmi 1917

Alkuvuodesta luin Linturin esikoisteoksen Isänmaan tähden. Se herätti hieman ristiriitaisia ajatuksia, joten kesti pitkään ennen kuin lainasin tämän Linturin toisen kirjan, Malmi 1917. Yksi syy kirjan päätymisestä luettavaksi oli sen aihepiiri, eli ajatu juuri ennen sisällissotaa.
Vuonna 1917 pieneen maalaiskuntaan Helsingin lähelle on noussut vanhojen tilojen rinnalle paikkakunnalle muuttaneiden työläisten hökkelikyliä. Työttömäksi jääneiden ja tilallisten - suomen- ja ruotsinkielisten - välinen jännite purkautuu väkivaltaisuuksina, ja tillanetta rauhoittamaan kutsutaan suomenkielinen apulaisnimismies. Monen mielestä myönnytys on liian suuri - onhan epäämätön tosiseikka, että työläiset ovat kiittämätöntä roskasakkia, porvarit varkaita ja riistäjiä. Aihe sinänsä siis oli mielenkiintoinen, tärkeä myös. Mutta. Oman lukukokemukseni kautta tässä oli mukana vain niin iso mutta.
Ensinnäkin, ehkä olen lukijana pöllö, mutta minulla kyllä meni aikaa ennen kuin edes pääsin tarinaan sisälle. Pitk…

(Lukupäiväkirjaan) Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot; Pjongjangin akvaariot - 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Tämä joulu on sisältänyt ei-niin-kevyttä lukemista, mutta jostain syystä raskaammat aiheet ovat kiinnostaneet kevyttä enemmän. Siksipä eräällä kirjastoreissulla lainattavaksi päätyi Pohjois-Korean vankileirejä käsittelevä elämänkerta...
Vuonna 1977 Kang Chol-hwan on 9-vuotias ja asuu perheineen Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin vauraassa naapurustossa. Pojan isovanhemmat ovat innokkaita Kim Il-sungin kommunistisen järjestelmän kannattajia. Eräänä päivänä isoisä kuitenkin katoaa. Samalla koko muu perhe, äitiä lukuunottamatta, pidätetään ja viedään selitystä antamatta Yodokin työleirille. Kirjan päähenkilö on siis Kang Chol-hwan, joka on aivan tavallainen nuori poika, joka nauttii Pohjois-Korean mittapuussa melko helppoa ja mukavaa elämää. Hänellä on oikeastaan kaikki mitä tarvitsee, elämä on tietyllä tavalla helppoa eikä mitään puutu. Kang Chol-hwan on myös hyvin naiivi lapsi, hän elää tietyllä tavalla melko itsekeskeistä 9-vuotiaan elämää. Ja sitten kaikki muuttuu yhdessä hetkess…

Hiljentymistä jouluun!

Kuva
Ei tullut perjantaista runoperjantaita, sillä aamupäivä meni lasten joulujuhlassa kirkossa ja loppupäivän työt veivät kaiken ajan.
Lauantaina oli ohjelmassa viimeiset jouluostokset sekä kuusen koristelu, sunnuntaina starttasimme auton iltapäivällä ja suuntasimme kohti Etelä-Suomea, siellä pieni lahjakierros ja sukulointia, maanantaina työkeikka ja illasta takaisin kotiin.

Nyt viimein on aikaa jo hiljentyä viettämään joulua. Kuusi tuoksuu ruokasalissa, hyasintit myös, ja juuri sain ovelle tuotuna amaryliksen, kiitoksena tämän syksyn yhteistyöstä.

Lahjat on paketoitu eikä koti ole kaaoksessa, se on tärkintä. Tänä vuonna vietetään joulua aika rennolla otteella, ehkä vielä imuroidaan ja jopa pestään lattiat, mutta muuten ei jakseta oikein stressata joulun laitosta. Laatikot on ostettu, karjalanpaisti ja kinkku sentään paistetaan itse. Mutta jotenkin tämän joulun tavoite on vain rentoutua, nauttia yhdessäolosta ja hiljentyä joulun sanoman äärelle.

Minä hiljenen, blogi myös, joten haluanki…

(Lukupäiväkirjaan) Coretta Scott King; Elämäni Martin Luther Kingin rinnalla

Tämä(kin) kirja löytyi oman kirjahyllyn uumenista, ja erään kerran ennen nukkumaan menoa etsin itselleni lukemista sänkyyn ja näin tämä Martin Luther Kingistä kertova kirja päätyi iltalukemisekseni.
Kirja kertoo Corettasta ja hänen miehestään Martin Lutherista, joka pyrki johtamaan kansansa väkivallatonta tietä kohti vapaampia olosuhteita. Se kertoo suurmiehestä, jonka osaksi tuli sekä Nobelin rauhanpalkinto että koko maailmaa järkyttänyt väkivaltainen kuolema. Samalla teos on selkeästi nähty kuvaus sen ajan Amerikasta. Se polttaa lukijan mieleen näyn toisensa jälkeen, vaikuttavasti, mutta ilman liian tunteellisuuden häivääkään. Martin Luther King on yksi tunnetuimmista nimistä kautta historian, näin uskaltaisin väittää. Ja silti omat tietoni hänestä olivat yllättävän vähäiset. Tietenkin tiesin hänen saaneen Nobelin rauhanpalkinnon, kuolleen salamurhaajan luotiin, ja onko ketään, joka ei olisi joskus kuullut edes osaa Martin Luther Kingin kuuluisimmasta puheesta, "I have a dream&q…

Tahti hidastuu...

Kuva
Mieli alkaa kai vähitellen lipua kohti joulua, meinasin kirjoittaa että mieli alkaa laskea kohti joulua, mutta se ei oikein kuulosta hyvältä, sillä mieleni on yllättävän levollinen joulun suhteen. Ehkä kyseessä on joulun vaikutus, tai ehkä kyse on siitä että sitä vähitellen oppii ottamaan rennomminkin. Ettei tarvitse aina olla niin kamalan tehokas, kirjoittaa sivua toisensa perään, paahtaa töitä tai luoda jotain uutta.
Kun joskus voi vaan laittaa joululaulut soimaan, siivoskella jos huvittaa, puuhastella kotiin jotain uutta, varsinkin kuin pieni innostus kodin laittamiseen on tullut takaisin monen kuukauden jälkeen.

Joulustressistä ei tänä vuonna onneksi ole tietoakaan. Joulun kunniaksi kyllä pestään lattiat, mutta mitään hulluja joulusiivouksia ei tänä vuonna meidän talossa tapahdu, laatikot ostetaan kaupasta, entrataan vain hieman voilla ja kermalla. Aatto vietetään pitkästä aikaa vain oman perheen kesken, suunnitelmissa on rento ja meidän näköinen joulu.

Tällä viikolla on vielä hi…

Motivation Monday: Kyse on asenteesta...

Kuva
Haluan kaivaa taas ne vaaleanpunaiset lasini esiin, nähdä maailman ympärilläni uudessa valossa. Voisin synkistellä, masentua ja valittaa kuinka asiat ovat huonosti, mutta miksi? Loppujen lopuksi pilaan sillä vain oman ja muidekin päivän.

Ei elämässä kaikki ole aina helppoa ja on tietenkin asioita, joiden keskellä on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta nauraa, nähdä mitään positiivista. Enkä puhu näistä hetkistä, ne ovat asia erikseen. Mutta se päivittäinen asenne elämään ja arkeen, se on se joka ratkaisee. Aina ei ole helppoa, joskus on vaikeampaa kuin vaikea, mutta jos sen kaiken keskellä löytää asioita, joille nauraa, on jo voittanut...
Elämä on kuin vuoristorata, sillä on nousunsa ja laskunsa, mutta voit valita huudatko kauhusta vai nautitko kyydistä...

Ei elämän tarvitse olla naminamipusipusimeininkiä, mutta positiivisuudessa on voimaa. Joinain päivinä sataa (ihan konkreettisestikin), mutta sen jälkeen saattaa löytää sateenkaaren, tai voi ostaa kauniin sateenvarjon, jota on mukava …

Runoperjantai: Kuka määrittelee miten runo kirjoitetaan?

Kuva
Niin. Kuka määrittelee miten runo kirjoitetaan?

Olen työstämässä ensimmäistä runokokoelmaani (pitkä prosessi enkä tiedä koska edes olen itse valmis runojeni kanssa) ja sitä huomaa usein rutinoituvansa tiettyyn tapaan kirjoittaa runoja (mutta yhtä lailla muitakin tekstejä). Huomaan tarvitsevani muiden tekstejä, muiden kirjoittamia runoja inspiroituakseni, löytääkseni jotain uutta omiin runoihini. Se taisi olla Stephen King, joka totesi, että meistä aivan jokainen tarvitsee muiden tekstejä. Et voi kirjoittaa romaania lukematta muiden kirjoittamia, ja sama pätee runoihin: runoja kirjoittaakseni tarvitsen myös muiden kirjoittamien runojen lukemista.

Yleisin määritelmä runojen kirjoittamiselle on tietenkin inspiraatio. Se flow-tila, virran vietävänä oleminen, kun vain on pakko kirjoittaa syntyvä runo paperille. Enkä minä kiellä inspiraatiota, flow'ta, joka vie mukanaan, sillä monet runoni ovat saaneet alkunsa näin.

Mutta se ei ole ainoa oikea tapa kirjoittaa runoja.

Kuten muussakin kir…

Mitä selaimeni kertoo minusta?

Visuaalisesti vaativa -blogin Aino listasi tämän päivän postauksessaan selaimessaan auki olevat välilehdet ja sepäs onkin yllättävän mielenkiintoista nähdä millä sivuilla muut surffailevat päivänsä aikana. Aina se taitaa kuitenkin kertoa jotain minusta itsestäni tai vähintäänkin töitteni luonteesta.

Joten tässäpä minun välilehteni...

Blogilistan omat suosikit
Blogger
Wordpress
Omat nettisivut
MOSAIC e-zine -lehtiarkisto
CAF ry
Arkhimedes laskutusohjelman esittelysivu
Artikkeli 10 tavasta työskennellä tehokkaammin
King's kids Finland
FinnWAHM

Alkupään kolme ensimmäistä ovat selaimessani aina auki, muut ovat joko odottamassa että joskus ehtisin lukea tarkemmin, ottaisin yhteyttä ja onpa siellä juuri löytyneitä uusia tuttavuuksiakin.

Ehkä nuo avoinna olevat välilehdet todella kertovat jotain myös minusta, sen saatte arvailla itse..

Miltä sinun selaimesi näyttää?
(Ja jos innostut listaamaan omat välilehtesi, vinkkaathan täälläkin kommenteissa! On kiva päästä lukemaan muidenkin listauksia...)

(Lukupäiväkirjaan) Olavi Eskola; Susipassissa

Taas yksi kirja omasta hyllystä, ja tämän kirjan olen itse asiassa kyllä lukenut jo muutamaan kertaan, mutta sen sisältö kyllä kestää moneen kertaan lukemisen. Lukeminen lähti oikeastaan siitä, että kaipasin hieman taustatietoa Neuvostoajoista ja tämä kirja antoi ainakin yhden autenttisen näkökannan aiheeseen.
Susipassissa on jatkoa Olavi Eskolan maineikkaalle Siperian kierros -teokselle. Punkan suvun vaiheet avautuvat lukijalle värikkäinä ja jännittävinä 1960-luvun Neuvostoliitossa kun uskonnolliset olot kiristyvät. Juho Punkka pakeni "maan alle" ja teki vaarallisia retkiä kiertävänä pastorina.Susipassissa on siis  Siperian kierros -kirjan jatko-osa, joka kertoo ensimmäisen tavoin inkeriläisen Juho Punkan elämästä. Hänen tarinansa on hyvin samanlainen kuin monen muunkin inkeriläisen ja venäläisen uskovaisen tarina. Kommunismi yritti tukahduttaa kaikin keinoin sydämessä palavaa tulta, mutta edes Siperian pakkaset eivät tuota liekkiä onnistuneet sammuttamaan.

Siperian kierros k…

Motivation Monday.

Kuva
Olisi taas uusi viikko edessä, mukavan täynnä ohjelmaa myös. Ikkunasta kun katsoo ulos on hyvin vaikea uskoa että jouluaattoon on enää kaksi viikkoa aikaa. Mutta sieltä se joulu tulee, toivottavasti myös valkoinen sellainen...
Tämä viikko alkoi tehokkaasti kolmoskässärin merkeissä, hetki sitten kirjoitin viimeisen sanan ja ensimmäinen versio on itse asiassa valmis. Nyt se saa levätä määrittelemättömän pituisen ajan ennen kuin palaan sen pariin uudemman kerran. Keskeneräisen kässärin kanssa ei ole sitä tietynlaista tyhjyyden tunnetta, sillä tämän pariin palaan vielä. Mutta onhan se kyllä outoa kun aamupäivät eivät juuri nyt kulukaan tuon tarinan maisemissa, vaan aivan muiden töiden parissa.

Tuo yllä olevan ajatus on itse asiassa aika lailla osuva. Kuinka monissa tilanteissa ajattelemme aivan liikaa ja tunnemme aivan liian vähän. Charlie Chaplin oli viisas mies. Kuitenkin pitäisi mielestäni enemmän mennä eteenpäin sydäntään kuunnellen, antaa itsensä tuntea enemmän kuin tukeutua vain jä…

Ajatuksia sieltä täältä...

Kuva
Yritän ottaa kiinni itsestäni, tarttua sanoihin, jotka pyörivät ympärilläni. Olen kirjoittanut aamusta lähtien, vuotanut paperille, antanut sen imeä minut kuiviin.
Nautin auringosta, siitä että se paistaa niin kirkkaasti. Olen kävellyt ilman kiirettä, halunnut löytää tietynlaisen vapauden arjen rutiinien keskeltä.
Olen pohtinut Stalinin kuolemaa, Neuvostoliittoa, vankileirejä, epätoivoa. Kevyitä aiheita pään sisällä siis. 
Ja sitten olen vielä miettinyt Jyrki Tuularin artikkelia Kirjoittamisesta itseilmaisun välineenä. Tuossa artikkelissa Tuulari mainitsee, että kirjoittaminen vaatii jonkinasteista autismia, psyyken ajattomilla ulapoilla seilaamista, eikä sellainen tila ole kaukana realiteetin horjumisesta. Ja toisessa kohtaa Tuulari toteaa myös, että pitkään kirjoittamisen prosessiin ryhtynyt ihminen kolistelee aitoja mielenterveyden rajoilla, ihmissuhteita ja omaa elämään sopeuttamistaan koetellen...
Kolmannen romaanikässärin ensimmäinen versio on loppusuoralla, en tiedä kuinka pal…

Hyvästi marraskuu, tervetuloa joulukuu!!!

Kuva
Jokamaanantainen Motivation Monday -postaus jää nyt välistä, sillä perinteinen koonti kuluneesta kuukaudesta olisi vuorossa. Ja väliäkös tuolla, ei saa rutinoitua liikaa...


Marraskuussa
...lenkkeilin melko paljon ja nautin voimalaitoksen maisemista.
...vietettiin pyhäinpäivää ja kävelimme koko perhe hautausmaalle ihailemaan kynttilämerta ja jättämään oma kynttilämme muualle haudattujen ristin luokse sekä tietenkin sodissa kaatuneiden muistomerkille myös.
...nautin lumesta, jota meillä riitti muutaman päivän ajan. Se vain oli niin uskomattoman kaunista!
...olen yrittänyt saada remppamotivaatiosta kiinni. Ruokasalin puulattian esiin kaivaminen on ollut työohjelmassa siis.
...olen juonut kahvia. Paljon.
...olen kaivanut esiin jouluvaloja piristämään uskomattoman harmaata ja pimeää marraskuuta.
...olen ollut ehkä hieman väsynyt (tämä pimeys!!!), mutta toisaalta myös hyvin innoissani kaikesta uudesta, mitä elämääni on tullut.
...olen todella tehnyt jotain, jotta remppa edistyisi, myös oloh…

Välillä kiireisempää.

Kuva
Kamala sentään kuinka hiljaista blogin puolella on ollut. Mutta se on toisaalta ihan hyvä juttu, sillä kertoohan se toivottavasti siitä, että minulla on myös blogin ulkopuolistakin elämää...

Mutta on oikeastaan pitänyt hieman kiirettä, eikä ajatuskaan ole iltapäivästä kulkenut siihen malliin, että olisin jaksanut enää tuottaa kovinkaan järkeviä ajatuksia tänne blogin puolelle.

Mutta viikko on siis kulunut kirjoittamisen parissa aika paljolti, sillä romaani on edennyt hyvällä tahdilla eteenpäin, olen kirjoittanut myös joulunäytelmän sekä työskennellyt yhden melko suuren työprojektin parissa. Ei mikään huono juttu siis. Ja sitten kun on vielä muutamia iltamenoja ja nuo päivittäiset kotityöt ja muut, niin kummasti elämä on välillä hektistä.

Ja joskus se on itse asiassa mukavaa! Sen jälkeen taas nauttii siitä rauhallisemmasta arjesta aivan uudella tavalla...

Ja pakko vielä mainita, että olenpahan vielä kaiken lisäksi kunnostautunut remonttipuuhissa, eli sanoista tekoihin!
Olohuoneen seinä…

Motivation Monday.

Kuva
Tämä aamu ja viikko on lähtenyt käyntiin hieman hitaalla tempolla ja shokkiherätyksellä.  Mutta ei se mitään. 
Tässäpä taas ajatuksia uuteen viikkoon:

Minkä tahansa taiteen harrastaminen, hyvin tai huonosti, on tapa saada sielusi kasvamaan. Joten tee sitä! Huonosti suomennettu, tiedän. Aivot ovat kyllä niin jumissa ettei tosikaan. Mutta tärkeintä siis on vain harrastaa taidetta juuri omalla tavalla. Ja minäpä väitän, ettei kukaan tee taidetta hyvin tai huonosti, jokainen tekee sitä omalla tavallaan, tekee oman näköistä taidettaan.
Tärkeintä on yksinkertaisesti olla oma itsensä, siinä on tärkein ajatus tähän viikkoon!

(Lukupäiväkirjaan) Kai Vakkuri; Näin kirjoitat oman elämäsi tarinan

Tämän kirjan lukeminen liittyi erääseen työjuttuun, mutta ihan kiinnostava aihe sinänsä.
Elämäsi tarinan kirjoittaminen lisää itsetuntemustasi ja antaa elämänhalua. Samalla annat ajatuksia ja tietoja läheisillesi ja muille kanssaihmisille. Kai Vakkuri on filosofian maisteri ja kirjoittanut yksin ja yhdessä muiden kirjoittajien kanssa eri kustantajille parikymmentä kirjaa. Tämän lisäksi hän julkaissut myös useita omakustanteita. Vakkuri on pitänyt paljon kursseja oman elämänsä tarinan kirjoittamista suunnitteleville, toiminut tekstien oikolukijana ja kommentoijana ja neuvonut käytännön asioissa kirjan ulkoasun kuin omakustanteen suhteenkin.

Kirja koostuu 21 ohjeesta, jotka ovat hyödyllisiä jokaiselle omaelämänkerrallista kirjaa kirjoittavalle. Jako on yksinkertainen ja selkeä ja kirjan avulla pääsee hyvin liikkeelle ja antaa varmasti myös hyödyllisiä vinkkejä lukijalle.

Se mitä kritisoin hieman on se, että aiheen käsittely jää hieman pintapuoliseksi. Kirjassa kerrotaan suuripiirteisesti…

Runoperjantai: pois tavanomaisuudesta.

Ensin mietin, että jätän tänään runoperjantain väliin, koska tuntuu, että päivä on niin täynnä ohjelmaa ja tekemistä jo muutenkin. Olisi Yllätysten yö, jota varten pitäisi vielä leipoa, pakata viikonlopun reissua varten tavarat, ja mitäs vielä, normaalit työpuuhat myös.

Mutta päätin, että ei, en jätä runoperjantaita väliin. Kukaan ei pakota minua käyttämään tähän koko päivää, riittää että annan runoille edes hieman huomiota, löydän itselleni jotain uutta.

Ja itse asiassa, viimeviikkoinen postaukseni herätti paljon ajatuksia, itselleni juurikin. Ja tämän kuluneen viikon olen toiminut uudella tavalla; runot ovat olleet osa jokaista työpäivää. Olen löytänyt kultaisen keskitien runojen ja romaanin suhteen, ja loppujen lopuksi huomaan runojen kirjoittamisen ja muokkaamisen tukevan paljon tuota kolmatta romaanikässäriäni, ei yhtään huono juttu siis.

Mutta tänään.

Tänään olen miettinyt tavanomaisuuksien kirjoittamista. Sitä kuinka helposti tulee kirjoitettua niillä kuluneilla ja itseselvillä…

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa...

Kuva
Löysin tämän teksti-idean blogini luonnoskansiosta, sillä tuo otsikon lausahdus on yksi hakuvirkkeistä, jolla blogiini on (jostain syystä) päädytty.
Ja koska tuolla ajatuksella blogiini päädytään joka tapauksessa, haluan antaa sille hieman huomiota.
Ja koska marraskuu on koko vuoden ankein kuukausi, kylmä, harmaa, sateinen, tylsä...mitä vielä, haluan todellakin keskittyä tähän ajatukseen: elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Jopa marraskuussa!

Sillä taas kerran yritän muistuttaa itseäni siitä, että kaikki on loppujen lopuksi asenteesta kiinni. Jopa marraskuu.

Vaikka aamulla olisi ollut niin mukavaa hypätä autoon ja ajella tuo lyhyt matka eskariin, puin mieluummin lämpimästi, vedin lenkkarit jalkaan ja yritin nauttia kirpsakasta pakkasaamusta. Painotus sanalla yritin, sillä kylmyys ja koleus eivät vain ole minun juttuni (ja juu, onhan sekin tietenkin asenteesta kiinni...).
Mutta kun otti itseään niskasta kiinni ja lähti kävellen, ei ollut enää mitään ongelmaa jatkaa eteenpäin, tu…

Motivation Monday.

Kuva
Unelmien seuraaminen ei aina ole helppoa, mutta pitää vain olla sinnikäs, yrittää uudelleen ja uudelleen. Yrittää epäonnistumistenkin jälkeen. Ja kun uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa olla sitä päivä päivältä enemmän ja enemmän, siinä on avain tasapainoiseen elämään, näin uskon.



Näillä ajatuksilla tähän viikkoon:
Seuraa unelmiasi. Nouse jos kaadut. Olet kaunis ja tärkeä juuri sellaisena kuin olet.

Runoperjantai: Sanomalla vähemmän kerrot enemmän.

Tämän viikon sukeltaminen runojen maailmaan jäi hieman pintaraapaisuksi, sillä päivä on kulunnut huomattavasti proosallisemmissa merkeissä. Keittiöön piti ostaa uusi hana, tehdä ruokaostokset. Mutta kaikesta huolimatta. Romaaniin en ole kurkistanutkaan, aamukahvin aikaan kirjoitin vain pieniä muistiinpanoja muistikirjaani, muuten se on saanut levätä taas, ja hyvä niin.

Syksyä varten valmistelemani runokurssin ansiosta koneellani on kiitettävä määrä suomalaista runoutta 1900-luvun alusta tähän päivään asti. Tänään en kuitenkaan lukenut  mitään näistä, joskus sitä vain kaipaa konkreettista kirjaa käteensä, sivuja joita käännellä, sitä tunnetta kun lukee runon sieltä, toisen täältä.

Onneksi kirjahyllyssänikin on muutama hyllyllinen runokokoelmia, joten ongelmahan tämä ei ollut. Hetken aikaa tarjontaa selailtuani päädyin Eila Kivikk'ahoon, viisisatasivuista opusta selailemaan.
Kesä kirjoitti / enteensä unikirjaan / ja lintu soitti / ajan ovikelloa / ikuisuuden rajalla. Kivikk'ahon …

Marraskuu...

Kuva
Voi harmaus, se on marraskuu ja minä yritän päästä huonosta asenteestani eroon. Marraskuu on ihan mukava kuukausi, tarpeeksi hämärä, jotta voi hieman laittaa ei-niin-jouluisia valoja esille, poltella kynttilöitä. On tarpeeksi viileää, jotta saa lämmittää puuhelloja, on tarpeeksi marraskuu, jotta voi hyvällä omallatunnolla istua sohvannurkassa lukemassa kirjoja. Marraskuu on siis itse asiassa ihan hyvä kuukausi!
Marraskuu on hyvä kuukausi siinäkin mielessä, että kolmoskässäri on edennyt melkoista vauhtia. Päivittäinen sivumäärä on ollut mukava ja romaanin henkilöt kulkevat mukanani työpäivän jälkeenkin. Puhelimen muistioon tallentuu merkintöjä melkein päivittäin, perinteiseen muistikirjaan sitäkin enemmän.
Marraskuu on myös ollut uuden alkua, sillä päätin ryhtyä yrittäjäksi, kokeilla siipiäni sillä saralla. Jos haluat käydä kurkistamassa kotisivujani, ne löytyvät täältä. (Myös tuossa sivun oikeassa laidassa on kuvalinkki, jonka kautta päädyt samaan osoitteeseen) Ja jos haluat, voit kl…

(Lukupäiväkirjaan) Saara Karppinen (Toim.); Kaikki mahtuu käsilaukkuun

Omaa kirjahyllyä on joskus hyvä tutkia, sieltä saattaapi löytyä jos jonkinlaista luettavaa. Usein kannan kirjastosta kotiin kassikaupalla luettavaa, vaikka omassa hyllyssänikin olisi vielä vaikka kuinka paljon kirjoja, joita en ole lukenut.

Kaikki mahtuu käsilaukkuun ei itse asiassa kyllä ole edes oma kirjani, joten alkusepustus oli melkoisen huono aasinsilta aiheeseen. Mutta, hyllyssäni se kyllä oli, äidiltäni lainaan saatu kirja jokunen aika sitten.
Tämä kirja on kuin naisen käsilaukku. Siihen mahtuu monenlaista: uutta, vanhaa, tärkeää, epäoleellista. Osan sisällöstä lukija ehkä arvaa, osa on yllätys. Suurin osa on runoja tai mietelmiä, joukossa muutama novelli, essee, päiväkirjan pätkä. Palasia, jotka kuitenkin - niin toivon - muodostavat kokonaisuuden: kertomuksen naisen elämästä. Olen hyvin herkkäuninen ja mielikuvitukseni on melkoisen vilkas. En yksinkertaisesti voi lukea liian intensiivisiä kirjoja ennen nukkumaan menoa, mieluiten valitsen yöpöydälleni elämänkerran tai tämänkalta…

Motivation Monday.

Kuva
Takana on hieman huonosti nukuttu yö ja hitaasti käynnistynyt aamu. Syvällisiä pohdintoja ei tähän maanantaiaamuun löydy allekirjoittaneelta, mutta kuvat ja mietelmät puhukoon puolestaan.


Hyvää alkanutta viikkoa juuri sinulle!

(Lukupäiväkirjaan) Joel Haahtela; Perhoskerääjä

Joel Haahtela, yksi uusimmista löydöistäni, jonka tuotantoon päätin tutustua tarkemmin.

Ensimmäinen kosketukseni Haahtelaan oli Tähtikirkas, lumivalkea, joka oli, no, ihan hyvä, mutta en pitänyt siitä niin paljoa, että olisin ymmärtänyt miksi Haahtelaa hehkutetaan niin valtavasti. Ja koska häntä hehkutetaan enkä ensimmäisen lukukokemuksen perusteella vielä ymmärtänyt miksi, ajattelin jatkaa empiiristä tutkimustani. Lainasin seuraavan kirjan. Ja Elena, voi, Elenaan minä rakastuin.
Joten tietenkin halusin lukea Haahtelaa lisää...joten lukuvuorossa olikin Perhoskerääjä, jonka poimin kirjaston hyllystä takakantensa tekstin perusteella.
Mies saa asianajajalta kirjeen, jossa hänen kerrotaan saaneen perinnön. Testamentin on tehnyt Henri Ruzicka, Suomessa asunut saksalainen, josta hän ei ole koskaan kuullutkaan. Tarina on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Aluksi tuntuu siltä, että hieman liiankin, että helppohan tällaisesta nyt itse asiassa onkin kirjoittaa.
Mutta Haahtelan vahvuus onkin siinä,…

Runoperjantai.

Kuva
Alkuvuodesta lanseerasin vähin äänin blogiini Runoperjantain, ideana oli yksinkertaisesti keskittyä perjantaisin runohin, niiden lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Ja näitä runoperjantaipostauksia löytyykin hurjat kaksi kappaletta, tuli talokaupat, omaisuuden pakkaaminen, muutto, loppurutistus opiskeluista ja kakkoskässäristä...listaahan voisin jatkaa tähän päivään asti. Mutta olen sentään kirjoittanut runoista, vaikka nämä tekstit eivät ole perjantaille osuneetkaan. Mutta oli sinänsä kyllä mielenkiintoista käydä lukemassa runot-tagin alle asettuneita tekstejäni, sukeltaa niihin ajatuksiin ja tunnelmiin. Ja siitä samasta haluan saada kiinni taas uudestaan.

Mutta nyt. Nyt yritän uudestaan.
Koska proosa vie minut niin helposti mukanaan, varsinkin kun päällä on intensiivinen kirjoitusrupeama, kun teksti ja tarina etenee, kun on vain pakko kirjoittaa.
Ja silti haluaisin antaa myös enemmän tilaa sille runoilija-puolelleni, sillä sellainen minussa on. Uinuva sellainen, ei vielä vauhtiin päässy…