Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Pitkä hiljaisuus.

Sataa lunta, enkä ole hautautunut sen alle, vaan olen seikkaillut enemmän sanojen parissa, editoinut romaanikässäriäni hurjaa vauhtia eteenpäin, tehnyt muutoksia valtavasti ja kaikesta työmäärästä huolimatta kaikki tuntuu hyvältä eikä minulla ole kiire. Sillä se valmistuu vielä ja juuri nyt ajattelen, että siitä tulee hyvä eikä kukaan kirjailija kai ajattelekaan kirjoittavansa ihan surkeaa roskaa.
Mutta tänään en ole tehnyt kässäriin kuin yhden muutoksen, sulkenut sen samoin tein. Sillä tänään kirjoitin runoja pitkästä aikaa, pysähdyin ja nautin siitä. Ja katsoin läpi kaikkea mitä olen kirjoittanut ja osa siirtyi sivuun taas kerran, mutta osa jatkaa eteenpäin kohti kokonaisuutta, jota työstän koulun lopputyön merkeissä. Ja huomaan, että minun pitäisi antaa enemmän aikaa myös runoille, edes yksi päivä viikossa. Lukea ja kirjoittaa, antaa niiden olla osa minua, sillä ne ovat.

Ja kirjoittamistahti hidastuu vähitellen, sillä pian pitäisi alkaa taas kerran pakata maallista omaisuuttamme laat…

Ensimmäinen kouluvierailuni.

Elämäni ensimmäinen kouluvierailu takana. Ja halusin tulla kirjoittamaan heti, koska haluan saada tähän sen leijuvan tunteen, joka sisälläni on. Ilon ja riemun, kaiken sen.
Kuinka kaikki alkoi niin virallisesti. Lapset nousivat seisomaan kun minä astuin luokkaan (apua!) ja jos kysyin jotain lapset viittasivat ja odottivat lupaa.
Sitten minä istuin opettajan pöydälle (apua!) ja sanoin että minun tunnillani ei tarvitse viitata, että saa huudella vastauksia ja ajatuksiaan.
Ja lapset kuuntelivat niin hienosti ja kyselivätkin alkujännityksen jälkeen paljon. Ja sellaisia kysymyksiä, joita en odottanut lapsilta ;)
Ja sitten ideoitiin muutamien harjoitusten kautta mahdollisia tarinoita, tai keksittiin siis keinoja, joilla herätellä mielikuvitusta.
Ja lopulta tehtiin kirjoitusharjoitus, tai hahmotelma päähenkilöstä ja lapsilla oli hauskaa. Ja opettaja sanoi että niiden pohjalta lapset kirjoittavat tarinan ja minä saan ne vielä luettavaksikin.

Ja ehkä opettajakin tykkäsi, luulen niin. Ja ruokalassa v…

Ole sellainen kuin olet, tee sitä mitä rakastat!

Kuva
Kotityöläisen ajankäyttö ei ole kovinkaan helppoa, ei ainakaan nyt täällä kotona on täyspäiväisesti kaksi lasta, yksi alle kouluikäinen ja yksi tokaluokkalainen, väliaikaisesti kotikoulussa.
Ja sitten on vielä esikoinenkin, joka väliaikaisasuntomme sijainnin vuoksi tarvitsee autokyytiä niin kouluun kuin takaisinkin.
Että kirjoitapa tässä sitten romaania, lehtijuttua tai tee muutakaan. Helpommalla pääsisi kun ei tekisi mitään. Olisi täysipäiväisesti vain äiti, mutta en tiedä kuinka täysipäinen olisin siinä vaiheessa ;) Sillä juju on siinä, ettei minusta ole pelkäksi kotiäidiksi. Meinasin kirjoittaa, että olen sitäkin ollut, mutta itse asiassa, en ihan hirveästi olekaan.
Esikoisen syntymän jälkeen kyllä jonkusen aikaa nautin suuresti uudesta arjesta, mutta keskimmäistä odottaessani ryhdyin Tupperwaren jälleenmyyjäksi. Ja sitten olen ollut mukana yhdistystoiminassa, antanut oman panokseni seurakunnassa ja ainakin opiskellut ohessa venäjää työväenopistossa. Kuopuksen syntymän jälkeen luin mu…

Ideoita.

Sain idean tämän kakkoskässärin muokkaamista varten ja tänä aamuna olen puurtanut sen parissa. Tai teen kokeilun muutaman luvun kohdalla ja lähetän sitten ankarimmalle, mutta rakkaimmalle luottolukijalleni.
Jotenkin itsestäni tuntuu, että nyt löysin sen, minkä olen tuntenut puuttuvan ja se taas tietää sitä, että työtä onkin edessä hieman enemmän kuin ajattelin.
Pää edellä tuntemattomaan siis taas kerran.

Mutta sitä ennen käsityötunti kahden nuorimmaisen kanssa, lounas, esikoinen koulusta ja uimahalliin. Vielä kirjastoonkin iltapäivällä niin tämä hullunhuiskea ajatus saa muhia rauhassa.


Pakkaspäivän mietteitä.

Kuva
Oli vielä hetki sitten yleviä sanoja kirjoitettavaksi, jotain työnteosta, kirjoittamisesta, elämästä yleensä, mutta ne ajatukset katosivat, haihtuivat pois.
Mutta kirjoitan silti siitä kuinka tämän toisen romaanin kirjoittaminen on ollut niin paljon työläämpi prosessi kuin ensimmäisen kohdalla. Kuinka tämä on vaatinut niin paljon enemmän. Kuinka en enää edes tiedä monesko versio tämä kässäri on, ja se on silti.
Eihän tässä oikeastaan ole mitään järkeä, kirjoittamisessa nimittäin, romaaneissa, pitäisi tehdä jotain muuta. Mutta kirjoitan silti, sillä en voi muutakaan, nähtävästi.

Ja arki lomittuu kotikoulua pitäen ja omia töitä tehden. Ja kun tiedän tämän olevan väliaikaista, sen jaksaa. Sillä tämä on väliaikaista. Ja minä jaksan.
Ja vaikka kotikoulun pitäminen on välillä hieman työlästä niin parhaimpia hetkiä ovat ne onnistumisen kokemukset, kun oppitunti on ollut jotain muuta kuin tavallista puurtamista kirjan tehtävien parissa, kun olen lähestynyt asiaa uudelta kantilta ja lapsikin innos…

Huumassa.

Kuva
Olen puurtanut muutaman edellisen päivän kakkoskässärin editointivaiheessa, lukenut sitä läpi sillä silmällä, tarttunut pieniinkin sanoihin, kirjoittanut muistiinpanoja muistikirjaani ja ammentanut uutta inspiraatiota jossain vanhassa Anna-lehdessä olleesta Seela Sellan haastattelusta. Toisaalta nautin tästä(kin) vaiheesta prosessia, kun ei ole tarvetta luoda jotain uutta, kun saan päästää pikkutarkan ateljeekriitikkoni esiin, kun voin takertua pikkuseikkoihin ja uskokaa tai älkää niin sisälläni asustelee sellainenkin pipertäjä.
Ja olen sopinut ensimmäisestä kouluvierailustani, ensi viikolla menen kertomaan nelosluokkalaisille kirjailijan työstä, kirjoittamisesta, vedänpä lapsille vielä jonkin kirjoitusharjoituksenkin. Ja odotan sitä innolla, olen innoissani, vaikka tiedän että perjantaina jännittää. Tottakai jännittää. Mutta joskus pitää kokeilla rajojaan, tehdä jotain uutta, olla rohkeampi. (En minä niitä lapsia pelkää, esiintymistä sen sijaan hieman kylläkin...)
Pakkanenkin on lauhtun…

Sininen hetki.

Kuva
Talvisen päivän kauneinta antia on ehkä sininen hetki. Kirpsakka pakkanen, aurinko painumassa mailleen ja hämärä, joka tekee vasta tuloaan. Siinä on jotain vangitsevaa.

Muuten en tästä talvesta niin piittaa. Tai siis kylmyydestä ennemminkin. Aamulla mietin kahdeksantoista asteen pakkasessa hetken verran kaipaavani niitä alkutalven vesisateita, mutta en ehkä sitten kuitenkaan. Sillä lumi teki ihmeitä kuten myös taivaalta paistava aurinkokin.

Voimabiisi.

Taannoin kirjoitin voimabiisistäni ja siitä, ettei se tosiaankaan ollut hengellinen biisi. No, on minulla sellainenkin ja ehkä se on enemmänkin tilanteesta kiinni, sillä tämä vuosi on alkanut tämän Hillsongin Relentless -biisin luukuttamisella ja sen siivittämänä olen uskaltanut tehdä yhden elämäni hulluimmasta hypystä. (Siitä lisää joskus myöhemmin...)

Muistikirjani.

Kuva
Vähän niin kuin täytepostauksen tuntua, mutta antaa mennä. Mutta tuo sadan postausidean esiin kaivaminen on melkoisen loistava idea-aitta blogikirjoituksille kun mitään muutakaan ei keksi, mutta jotain olisi kiva kuitenkin kirjoittaa.
Eli tadaa. Tänään saattekin tutustua muistikirjoihini!

Ensimmäistä romaaniani kirjoittaessani en itse asiassa käyttänyt muistikirjaa ollenkaan. Se muotoutui täysin pääni sisällä ja kirjoitin koko romaanin ilman sen kummempia suunnitelmia ja hahmotelmia. Mutta nyt on ollut eri meininki ja muistikirjojen sivuja on tullut täytettyä kerran jos toisenkin. Hauskintahan tässä tietenkin on se, että kyse todellakin on useammasta muistikirjasta, mutta ei niin että niistä yksikään olisi täyteen tullut. Kaikkea muuta.

Tämä musta muistikirja on A4 -kokoinen ja sen vuoksi ei niin mukana -kuljetettava. Se on yleensä työpöydällä kaiken muun takana ja alla (koska on niin iso...), mutta se on kuitenkin se pääasiallinen muistikirjani. Se sisältää työn alla olevan toisen romaa…