Pakkaspäivän mietteitä.

Singapore

Oli vielä hetki sitten yleviä sanoja kirjoitettavaksi, jotain työnteosta, kirjoittamisesta, elämästä yleensä, mutta ne ajatukset katosivat, haihtuivat pois.
Mutta kirjoitan silti siitä kuinka tämän toisen romaanin kirjoittaminen on ollut niin paljon työläämpi prosessi kuin ensimmäisen kohdalla. Kuinka tämä on vaatinut niin paljon enemmän. Kuinka en enää edes tiedä monesko versio tämä kässäri on, ja se on silti.
Eihän tässä oikeastaan ole mitään järkeä, kirjoittamisessa nimittäin, romaaneissa, pitäisi tehdä jotain muuta. Mutta kirjoitan silti, sillä en voi muutakaan, nähtävästi.

Ja arki lomittuu kotikoulua pitäen ja omia töitä tehden. Ja kun tiedän tämän olevan väliaikaista, sen jaksaa. Sillä tämä on väliaikaista. Ja minä jaksan.
Ja vaikka kotikoulun pitäminen on välillä hieman työlästä niin parhaimpia hetkiä ovat ne onnistumisen kokemukset, kun oppitunti on ollut jotain muuta kuin tavallista puurtamista kirjan tehtävien parissa, kun olen lähestynyt asiaa uudelta kantilta ja lapsikin innostuu.
Ja että sitten voin siinä lomassa tehdä omiani, kirjoittaa, oikolukea ja suorittaa hajanaisia opintoja. Koska en kyllä ihan oikeasti osaisi olla tekemättä mitään, luulen että se ajaisi minut hulluksi vähitellen.

Eikä minun pitänyt kirjoittaa hulluudestani vaan siitä että netti on kumma juttu. Jostain kumman syystä tietokoneeni ei ole yhdistynyt langattomaan verkkoomme vaikka olen kokeillut mitä, muut laitteet ovat sujahtaneet sinne ongelmitta.
Mutta onpahan tullut työskenneltyä tehokkaasti, oikolukenut ja kirjoittanut.
En ajatellut roikkuvani netissä niin paljoa, mutta selkesti sen tarjoamat jutut kuitenkin vievät aikaani, saavat keskittymisen herpaantumaan.
En minä siellä langattomassa ole vieläkään, puhelimen netin kautta pääsin sujahtamaan joukkoon mukaan. Oikeasti vain siksi, että tarvitsin (ihan aikuisten oikeasti) tietoa muutamista jutuista ja googlaus toimii paremmin kun on linjoilla...

Tänään kävelin kuopuksen ja keskimmäisen kanssa kaupasta kotiin ja pakkasen nipistellessä poskia mietittiin Melbournen helteitä ja tuolla kirpakassa ulkoilmassa kyllä ajattelin että mieluummin kärvistelisin maapallon toisella puolella neljänkymmenen asteen helteissä...
Mutta täällä sitä ollaan pakkasen ja lumen keskellä ja aamulla olen kuitenkin nauttinut siitä kaikesta. Raikkaasta pakkasilmasta ja huurteisista puista.
Ja lämpimästä kaakaosta kotona, villasukista, ajatuksista ja siitä että on lupa olla sisällä, vetäytyä kylmyyttä piiloon.

Luultavasti pian haikailen Melbournen helteitä kun raaputan auton ikkunoita jääkerroksen alta esiin...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vehnätön elämä.

Luettua: Joonas Laurila; Juoksijan järki

Retkellä - Ritajärvi