Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Vanhasta uutta, eli pientä puuhastelua...

Kuva
Viimeksi kun mies oli töiden puolesta Etelä-Suomessa revin olohuoneen lattiasta pois niin muovimatot kuin niiden alla olleet levytkin. Tämän päivän ukkokultaseni viettää firman virkistyspäivän merkeissä Kisakallion urheiluopistolla joten päivän töiden jälkeen tartuin toimeen.

Työhuoneeni on vanha keittiö, joten sieltä löytyykin mukava määrä kaapistoa sekä kaikki tarvittavat keittiön laitteet. Jääkaapin saimme eteenpäin jo kuukausi sitten, sähköhella siirtyy kellariin säilöön ja kaapitkin saavat kyytiä kunhan ehdin. Tänään halusin tehdä jotain, sillä on uskomattoman mukava puuhastella kun vieressä ei ole kukaan neuvomassa tai pyytämässä, että anna minäkin teen jotain. Ehei, tämä huone on minun oma pieni projektini. Joten, kun tietokirjat ovat lojuneet jokaisella vapaana olleella pöytätasolla, halusin vihdoin ja viimein saada tilanteeseen muutoksen. Ja haluaisin huoneeni näyttävän edes hieman vähemmän keittiöltä. Ja toisaalta taas en ole juuri nyt valmis investoimaan projektiin rahaa...ja …

Jos saisit viisi toivomusta?

Kuva
Tiistaina olin veljen tyttären kanssa jätskillä ja tuo minun 8-vuotias seuralaiseni kysyi, mitä toivoisin jos saisin viisi toivomusta.
Ensalkuun mutisin missien tapaan maailmanrauhasta ja sotien loppumisesta, sitten keksin seuralaiseni avustuksella, että toivoisin remonttimme olevan valmis ja mitähän vielä, tietenkin sen klassisen loputon määrä toiveita -toiveen tietenkin.

Seuralaiseni ei kaivannut syviä pohdintojani, hän halusi kuulla konkreettiset toiveeni ja pakon edessä keksin kaikki viisi toivetta. Mutta jotain tuo harmiton lapsen kysely sai aikaan; aloin miettiä tuota kysymystä tarkemmin ja olen sitä pyöritellyt mielessäni enemmän ja vähemmän tämän kuluvan viikon aikana.

Huomasin, kuinka vaikeaa minun oli keksiä toiveita, joiden haluaisin toteutuvan tuosta vain, itsestään. Johtuuko se vain siitä, että olen aikuinen? Että en toivo vaikkapa loputonta määrää karkkia (vaikka toisaaltahan voisin toivoa samalla myös, etten koskaan lihoaisi...) tai hillittömiä omaisuuksia. Sillä huomasin,…

Päivien viemää...

Kuva
Kuluneet päivät ovat täyttyneet kielenhuollon kurssin tehtävistä (jossain mielenhäiriössä menin sellaiselle ilmoittautumaan), tapettilöydöstä tiskikoneen takaa, lenkkeilystä uskomattoman kauniissa joenvarsimaisemassa, jota en vain väsy ihailemaan. 
Ja tänään siirsin "kotitoimistoni" pihalle. Siellä istuimme kuopuksen kanssa muutaman tunnin ja keskimmäinenkin liittyi joukkoon koulusta päästyään. Tietokonetta en tuolla auringonpaisteessa edes yritä käyttää, mutta kynä ja paperi riittää, runot hahmottelen mieluiten kynällä paperille, muistiinpanoja kolmatta romaania varten kirjoitan muistikirjaani ja mielenkiintoisen tietokirjan lukeminen auttaa tutustumaan romaanini päähenkilöön, alan ymmärtää, mistä pohjimmiltaan on kyse.

Mutta hyvistä päätöksistä huolimatta en ole vieläkään imuroinut, vaan imuri kököttää makuuhuoneen nurkassa aivan yhtä huomaamattomana kuin tähänkin asti.
Pitänee kutsua vieraita, niin alkaisi tuo siivoaminenkin motivoida...

Äitiydestä.

Äitienpäivänä sitä pysähtyy usein miettimään äitiyttä, sitä suurta myyttiä, joka on kaikkialla äitiyden ympärillä.
Ja sitä kuinka kaikkien näiden kauniiden äitiutopioiden keskellä oma äitiys tuntuu niin keskinkertaiselta jos siltäkään, sillä joskus koen olevani keskinkertaisenkin alapuolella.

Äitiys on elämäni suurin haaste, tehtävä joka ei pääty milloinkaan. Olenko minä tarpeeksi hyvä äiti lapsilleni, olenko pystynyt antamaan heidän elämälleen tarpeeksi hyvät lähtökohdat, onnistunko kasvattamaan lapsistani tasapainoisia aikuisia, sellaisia, jotka arvostavat muita ihmisiä, sellaisia aikuisia, jotka uskaltavat olla sitä mitä ovat, sellaisia joiden arvomaailma rakentuu oikealle perustalle?
Toivon, että pystyn antamaan lapsilleni tämän kaiken, toivon että riitän heille tällaisena kuin olen. Aivan kuten oma äitini on riittänyt minulle omana itsenään, hän on ollut riittävän hyvä äiti juuri sellaisena kuin on ollut. Ei minulla ole täydellistä äitiä, mutta eipä ole kenelläkään muullakaan. Itse …

Pysähtymisestä.

Kuva
Mietin pitkään miksi blogin kirjoittamisessani on ollut niin pitkä tauko.
Yksi syy on ollut se, etten ole kokenut minulla olevan mitään kovinkaan syvällistä tai kiinnostavaa kirjoitettavaa tänne. Aloin miettiä itsekin, ettei minua itseänikään kiinnosta sen kummemmin lukea muiden listauksia töistään, kirjoitetuista liuskoista tai runojen muokkaamiseen käytetystä ajasta. Sillä sitä minun arkeni on viime ajat hyvin pitkälti ollut.

Mutta sitäkin suurempi syy hiljaisuuteeni on ollut se, että tajusin meidän tosiaan muuttaneen tänne vasta kuukausi sitten. Niin vähän aikaa ja tuntuu kuin olisimme asuneet täällä pidempäänkin. Olen miettinyt kuinka paljon meillä on asioita kesken remontoinnista lähtien kunnes tajusin että ihmekös tuo, olemme asuneet täällä vasta kuukauden ja se on lyhyt aika se. Ja kuitenkin aikaa ja voimia verottaa omalla tavallaan uusi arki, tottuminen uuteen ympäristöön ja kaikenlaisten asioiden hoitaminen.

Ajatuksenani oli kirjoittaa muuttamisesta (sillä siitä minulla riittää …