Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2014.

(Lukupäiväkirjaan) Arja Tiainen; Kalastaja Merlin

Noloa tunnustaa, että tämän runokokoelman löysin omasta kirjahyllystäni enkä ole sitä vielä koskaan lukenut. Kaiketi ostohetkellä runoilijan nimi on kuulostanut tutulta eikä hinta ole huimannut, on sitä ostospäätöksiä tehty heppoisemminkin perustein.

Mutta asiaan.

Wikipedia (ah, luotettava tietolähteeni) kertoo, että Tiainen on kirjoittanut runojen lisäksi myös kritiikkejä, novelleja, kuunnelmia, polemiikkia antologioissa ja lehdissä. Samainen lähde kertoo myös että Tiaisen runoja on ollut myös erilaisissa kansainvälisissä julkaisuissa.
Olen väsynyt puhumaan itsestäänselvyyksiä. / Minä tahtoisin kuutamossa kylpevän kylän, / sateiset heinikot, kimaltavan järven, / hiljaisuuden jonka vain sade ja tuuli rikkoo. / Minä tahtoisin hataran savusaunan, / laiturin, josta voisi uida kaislikon reunaan, / saaren, jossa minua odottaa tuttu ihminen / öljylampun valossa verannalla, teetä juoden.Kalastaja Merlin kertoo rakkaudesta, se kertoo naisesta, se kertoo miehestä. Se sisältää yllättävän paljon e…

On taas perjantai.

Kuva
Jos viimeviikko tuntui menneen mahdottoman nopeasti, niin samaa ei ihan voi sanoa tästä viikosta. Mutta nyt ollaan kunnialla perjantaissa, ja viikonloppu saa alkaa. Yritin juuri miettiä mihin tämä viikko on mennyt, mutta töitä sitä on tainnut tultua tehtyä ihan kiitettävästi. Kumpikin syksyn kurssi on viittä vaille valmis, eilen olin opettajien kokouksessa ja se mikä on tässä viikossa tuntunut parhaimmalta, olen sukeltanut taas kolmoskässärin maailmaan. Olen lukenut aihetta koskevaa kirjallisuutta ja mikä tärkeintä, kirjoittanut romaania luvun verran eteenpäin.
Lapset ovat tällä viikolla käyneet koulusta käsin metsäretkillä, keskimmäinen (antiliikkuja) löysi itselleen liikuntaharrastuksen, itse olen jatkanut peruslenkkeilyä, juossutkin hieman, ja itse asiassa olen oppinut nauttimaan vesisateesta (kun ei sada koko aikaa!)
Viikonloppu meneekin jalkapallon merkeissä, sillä esikoisen kesän harrastefudisliiga huipentuu viikonlopun turnaukseen, joka alkaakin tänään hienosti joukkueiden val…

(Lukupäiväkirjaan) Edith Södergran; Levottomia unia

Uskomatonta, mutta luin vasta nyt elämäni ensimmäistä kertaa Edith Södergrania, ja mistä olenkaan jäänyt paitsi. Toisaalta taas haluan ajatella, että ehkä nyt oli sopiva aika Södergranin runoille.

Mutta siis. Edith Södergran oli suomenruotsalainen runoilija ja kansainvälisestikin tunnettu runoilijana. Hänen runojaan on käännetty ainakin kuudelletoista kielelle. Södergranin rooli suomenruotsalaisen modernismin edustajana oli hyvin tärkeä, jota toisaalta hänen "elämänkertaansa" tutustuessa oli hyvin vaikea uskoa. Södergrania ja hänen runojaan alettiin arvostaa vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Alastomat puut seisovat talosi ympärillä / ja päästävät ilmaa ja taivasta sisään määrättömästi, / alastomat puut astuvat alas rantaan / ja katsovat kuvaansa vedestä. / Vielä leikkii lapsi syksyn harmaassa savussa / ja tyttö kulkee kukkia kädessään / ja taivaanrannalla / kimpoavat ilmaan hopeanvalkoiset linnut. Kokoelma Levottomia unia etenee käsi kädessä Södergranin elämän mukaan.
Runoja; on…

Lukupäiväkirja.

Silloin keväästä blogissani oli pieni kysely blogin sisällön suhteen ja tasaväkisenä aihetoiveena kaikkien muiden rinnalla oli myös "kirja-arvostelut". Päätin siis lopulta siirtää lukupäiväkirjani vanhasta blogistani tämän nykyisen blogini sisällöksi. Jatkossa tulen siis kirjoittamaan ajatuksia lukemistani kirjoista  ja kaikki aikaisemmin lukemani kirjat (vuodesta 2012 lähtien) löytyvät tuolta lukupäiväkirjani puolelta, jonka löydät tuosta yläpalkista oman esittelyni sekä esikoisromaanini esittelysivujen vierestä.

Keskustelu kirjoista ja lukukokemuksista on aina mukavaa ja antoisaa, joten olkaa rohkeita avaamaan sanaiset arkkunne! Ja toivottavasti saatte myös hyviä kirjavinkkejä omille lukulistoillenne!

Hidastamisesta.

Olen pysähtynyt viime aikoina pohtimaan sitä, kuinka kiire minulla usein tuntuu olevan joka paikkaan. Nopeasti valmista, juosten eteenpäin, niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikin. Hoputan kuopusta aamuisin kävelemään nopeammin, kävelen yksin pikakiitoa eskarilta lenkin kautta kotiin ja sama toiseen suuntaan. Aina on kiire, vaikka loppujen lopuksi minulla ei ole kiire yhtään mihinkään.

Joten viime viikolla se taisi olla kun aamulla lähdimme matkaan paljon normaalia aikaisemmin, päätin että tänään ei tarvitse hoppuilla, tänään on aikaa. Ja niin meillä olikin. Oli aikaa haistella syksyistä luontoa (syksyn esiin nostamat tuoksut vain ovat ihania! Rakastan!), katsella ympärillemme ja ennen kuin huomasinkaan kerroin tien yli kaartuvien puiden olevan kuiskausten käytävä (tiedän, haiskahtaa hieman Pienelle Runotytölle, enkä kiistä, olen kahlannut nyt loppukesän ja alkusyksyn aikana sarjaa läpi pitkästä aikaa...) eikä kuopus tarvinnut enempää yllykettä. Mielikuvitus, se ei tarvitse kovi…

Ihana syksy.

Kuva
Olen viime aikoina kahlannut läpi uskomattoman määrän runokokoelmia, lukenut toiset hieman tarkemmin, toiset vain selaillen. Mutta melkoisen läpileikkauksen suomalaiseen runouteen olen saanut tämän tutkimusmatkani myötä, ja tuo tutkimusmatka jatkuu edelleen. Mutta se, mikä on kuluneina päivinä pistänyt silmään on se, kuinka paljon suomalaisessa runoudessa on kirjoitettu vuodenajoista, mutta yksi antoisimmista aiheista tuntuu olevan syksy kevään ohella. Kesä ja talvi tuppaavat jäävän hieman vähemmälle. Mutta en oikeastaan ihmettele tätä yhtään. Tänään on ollut sellainen syksyinen päivä, jota minä rakastan. Aurinko on paistanut, mutta on jo sen verran viileää, että saa pitää kunnolla vaatteita päällä. Luonto alkaa siirtyä vähitellen kesästä kohti syksyä, syksyn tuoksu on yksi parhaimmista. Syksy tuo mukanaan luonnon hiipumista, kuolemista omalla tavallaan, syksy antaa luvan käpertyä kotiin, hautautua jonnekin. Kevät taas vastavuoroisesti on luonnon heräämistä, uuden syntymistä, pieniä …

Pähkäilyjä.

Kuva
Kulunut viikko on ollut blogin puolella hieman hiljainen, mutta arki rullaa blogin päivittämättömyydestä huolimatta. Lenkkeilen paljon kuopuksen eskariin viemisten ja hakemisten yhteydessä, tuulettelen ajatuksiani ja yritän saada kroppani pysymään kunnossa. Luen runoja, kirjoittelen eri juttuja päivittäin, viilailen syksyn kursseja kuntoon, yritän saada itseni innostumaan enemmän kotitöistä ja keskeneräisistä remonttiprojekteista ja sisustamisesta ja mitäs vielä. Lueskelen iltaisin, yritän olla ihan normaali äiti, olla lasten kanssa, läsnä ja paikalla. Sitä se arki aika pitkälti on.
Vähän aikaa sitten kirjoitin siitä kuinka kaipaan välillä tietynlaista luovaa työyhteisöä, ihmisiä, joiden kanssa pitää ajatushautomoita, heitellä luovia ideoita sinne ja tänne. No, en tiedä onko tämä juuri sitä, mutta olen ottanut ainakin ensimmäisiä askeleita verkostoitumisen suhteen. Ja toivon, että tästä tulisi jotain enemmänkin. Tiettyn pisteeseen asti olen hieman erakkoluonteinen, mutta sitten kuiten…

Jonkin äärellä.

Kuva
Tänään olen lukenut Edith Södergranin runoja, kissan kanssa ja ilman. Ja sain kiinni jostain sellaisesta, mikä on pyörinyt ajatuksissani pian viikon. Oli hetki, jolloin meinasin postata puhelimen kautta tänne blogiin juuri tuon kissakuvan, kirjoittaa sen ajatuksen, joka juuri silloin oli mielessäni. Mutta tuli jotain muuta ja unohdin lopulta myös sen ajatuksen.
Taidan pyöritellä näitä ajatuksia edelleenkin, raapustelen muistikirjaani luonnoksia, yritän saada kiinni siitä jostain, kesyttää tuon ajatuksen edes siksi aikaa, että otan siitä selkoa. Enkä palauta Edith Södergranin Levottomia unia vielä kirjastoon kuten meinasin. Ensimmäinen lukukerta oli selailua, toinen kerta mahdollistaa sukeltamisen.
Ja nyt aion olla proosallisempi, laittaa perheelle ruokaa ja luukuttaa samalla musiikkia niin että keittiö raikaa. (Musiikki saa kotityöt tuntumaan miellyttävämmiltä!) Ja koska mies sai rakennettua uuden (ja ergonomisemman) työpöytäni, taidan järjestellä työhuonettani uudemman kerran.
Ja lu…

Maanantai.

Kuva
On maanantai, sataa vettä. Onneksi on kirkkaanpunainen sateenvarjo!

Merkityksellistä arkea, osa II

Kuva
Käykö teille muille koskaan niin, että kun olette jostain aiheesta puhuneet tai kirjoittaneet oikein perusteellisesti, testataan ne useimmiten käytännössä, ja nopealla aikataululla? Minulle käy.
Eli miten käykään inspiroivan ja luovan arjen kun on tosi kyseessä ja rutiinisuorittajan suunnitelmat heitetään ylösalaisin, ihan tuosta vain?

Kuopus valitteli kurkkuaan jo eilen illalla ja tänään aamulla oli niin nuutunut (vaikkei kuumetta ollutkaan), että jätettiin suosiolla eskari väliin.
Joten hyvästi normityöpäivä, sillä perässäni seurasi tylsistynyt kuusivuotias. Ja asenteeni oli ensimmäisenä, niin, mikä? Tunnustan: otti päähän. Kaipasin hiljaisuutta, kaipasin omaa aikaa. Joten kun lenkkarit olivat jo jalassani pinkaisin lenkille. Yksin. (Mieshän siis työskentelee kotona myös, joten kuopusta ei jätetty sentään heitteille...). Kävelin ärsyyntymistäni ja muutamaa muutakin mieltä painavaa asiaa pois sisältäni ja kolmen kilometrin kohdalla tahti alkoi normalisoitua vähitellen. Ja ajatukset s…

Ajatuksia arjessa elämisestä.

Toimistohiirestä Leijonaemoksi heitti tuolla edellisen postauksen kommenteissa mielenkiintoisen ajatuksen, jota aloin itse pohtia myös. Että mitä se arki loppujen lopuksi on ja millaista haluaisin oman arkeni olevan (aika pitkälti suora lainaus kommentista). Päädyin siihen, että itse ainakin haluaisin arkeni olevan luovaa, inspiroivaa ja läsnäolevaa (taas samaisesta kommentista lainatut määreet, olivat vain niin osuvia, etten edes yritä keksiä omia tilalle). Arkeahan me täällä loppujen lopuksi elämme enemmän kuin mitään muuta.

Ja siinähän se haaste sitten tuleekin; kuinka onnistuisi tekemään omasta arjestaan itsensä näköistä ja sisältörikasta. Sellaista, että useimpina iltoina voisi ajatella, että olipas päivä, mielenkiintoinen sellainen. Tiedän, että joku jo ajattelee, että taas se vetää ne vaaleanpunaiset lasit päähänsä, mutta ei se mitään. Sillä olen silti sitä mieltä, että minulla itselläni on niin suuri vaikutus siihen onko arkeni tylsää vai mielenkiintoista tai millaiseksi päivä…

Päivän kuvat.

Kuva
Tänään tuntuu, että maanantai on ollut maineensa veroinen; tahmea ja hankala. (Ja haluaisin niiiiiin eroon tästä asenteesta itse, sillä maanantailla on mahdollisuudet olla ihan yhtä hyvä päivä kuin muillakin.) Työpäiväkirjaani (juu, sininen ruutuvihko työpöydälläni) kirjoitin, että vielä on opettelemista miten yhdistää tämä kotona työskenteleminen ja äitiys ja miten saisin nuo hiljaiset aamupäivät tehokkaammiksi. Vielä kun tuntuu, että käynnistyn hyvin hitaasti ja parhaimmat työskentelytuntini ovat vasta iltapäivästä.
Ei sen kummempaa. Oppia ikä kaikki, vai miten se menikään.

Syksy ja uusi arki.

Kuva
Halusi sitä tai ei, niin elokuu tuo kaikesta huolimattaa mukanaan häivähdyksen syksystä. Myöhään eilen illalla hain pyykkejä narulta ja tuulessa oli vain pientä syksyn tuntua. Eikä se ole oikeastaan edes huono juttu. Melkein parasta aikaa on juuri tämä loppukesä, joka kuitenkin pitää sisällään jo pienen lupauksen syksystä.


Viimeiset lomapäivät minä ja lapset kulutimme esimerkiksi pihatöissä. Yllä olevasta kuvasta näkyy (järkyttävän suuri) alue, jossa kasvoi vuorenkilpeä. Paljon. Liikaa. No, eipä kasva enää. Lapsia ei tarvinnut edes paljoa houkutella työhön mukaan vaan vuorenkilpien maasta repiminen houkutteli jo itsessään. Nyt päässä pyörii "puutarhasuunnitelmia", mitä ensi keväänä tuohon tilalle...

Mutta puutarhatöitä enemmän vietimme aikaamme rannalla. Mies jäi kotiin työpöytänsä ääreen, mutta me muut suuntasimme kulkumme läheiselle rannalle ja nautimme lasten viimeisistä lomapäivistä. Nyt on uitu vaikka kuinka ja aiotaan me koulupäivien jälkeeen suunnata joelle jatkossak…

Miksi pidän blogia?

Kuva
Hyvin monessa seuraamassani blogissa on pohdittu syitä omaan bloggaamisen, sitä mihin niitä rajoja vetää eli mitä kertoo ja mitä ei.
Ei sillä, että olisin nyt ihan hirveästi päätäni vaivannut tämän asian pohtimisella tässä viime päivinä, mutta kun mies halusi pitkästä aikaa pelata omia pelejään olin sen tosiasian edessä että olisi omaa aikaa vaikka kuinka ja jotain voisi tehdä (useimmiten me kyhjötetään illat yhdessä, siksi tämä niin outoa on).

Joten nyt sitä aikaa sitten onkin pohtia vaikkapa juuri sitä, miksi ihmeessä minä kirjoitan tämän kaiken nettiin, muiden luettavaksi.

Ja jos kirjoitan bloggaamisesta ja itsestäni, on minun pakko palata hieman ajassa taaksepäin.

Bloggaamisen aloitin vuonna 2004 kun kirjoitin omaksi ilokseni (?) blogia, joka keskittyi ennen kaikkea äitiyteen ja lapsiin. Se oli usein henkireikä, jonne oli mukava mennä ilta toisensa jälkeen (ja päivälläkin lasten touhutessa omiaan). Silloin blogeja ei ollut niin paljoa kuin nyt, mutta 40 tilaajaa Blogilistan kautta oli…

Perjantai ja viikonloppulaitumille...

Kuva
Loma teki tehtävänsä. Jos alkuvuotta on leimannut uskomaton stressi, muuttoväsymys ja omat kriiseilyt, niin neljän viikon täyslomailu oli enemmän kuin tarpeen. Ja nyt, osaan taas keskittyä arjen pieniin asioihin, kuten leppäkerttuun mustaviinimarjapensaan lehdellä(tietenkin voisi jättää mainitsematta, että söpöydestä huolimatta taidan ihan hieman säikkyä myös leppäkerttuja...), sateeseen ikkunan takana (eilen), kauniisiin sanoihin ympärilläni, unelmiin ja siihen yksinkertaiseen tosiasiaan että tällä hetkellä elämässäni kaikki on uskomattoman hyvin.

Mutta siis. On ihanaa huomata taas innostuvansa asioista, nauraa, nauttia elämästä. Ja että on uutta intoa tehdä vaikka mitä. Ja että pääkopassa kuhisee positiivisella tavalla ajatuksia vaikka kuinka ja on mukavaa yrittää tarttua noihin ajatuksiin.
Ja marjoja poimiessa on aikaa ajatella kun en muuten tuosta marjastuspuuhasta niin välitä. Mutta kun aurinko paistaa mukavasti taivaalta ja istun yksin pensaan juurella voi yrittää asennoitua toisin…