Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

(Lukupäiväkirjaan) Juha T. Hakala; Luova laiskuus

Luovuus on minulle tärkeää, mutta toisaalta olen halunnut myös tehdä töitä sen eteen, ettei luovuus tule "uskonnoksi" minulle, eikä minun kirjoitusteni kautta kenellekään muullekaan. Luovuutta on kuitenkin meissä aivan jokaisessa, jotkut vain ovat ottaneet sen näkyvämmin käyttöön, toisilla se saattaa olla vielä hyvinkin piilossa.

Vaahtoamatta liikaa nyky-yhteiskunnasta tai muusta sellaisesta, ajattelen kuitenkin että luovuudesta on tietyllä tavalla kuitenkin tullut kirosana. Joka paikassa toitotetaan sitä kuinka meidän pitää olla luovia, kuinka tulisi osata ottaa luovuutta käyttöön, työpaikoilla kaivataan innovatiivisuutta, koko ajan pitäisi tuottaa uusia, luovia ideoita...eli taas taustalla pauhaa se tylsä ajatus tehokkuudesta.

Sillä luovuus on jotain aivan muuta kuin tehokkuutta.
Oikea luovuus vaatii rauhaa ja aikaa hauduttaa ideoita, kekseliäisyys ei kukoista kiireessä. Myös terveys ja työkyky vaativat suvantokohtia ja lepoa. Miten jaksamme työn ja vapaa-ajan paineissa, se…

Huomenna.

Kuva
Huomenna ensi-ilta, ja siitä se lähtee.  Tervetuloa katsomaan!

(Lukupäiväkirjaan) Anni Polva; Me tytöt

Tammikuun kuudentena päivänä tuli sata vuotta Anni Polvan syntymästä. Me tytöt ilmestyi alun perin vuonna 1946 nimellä Me tytöt opiskelimme. Tämä uusintapainos, jonka luin on näköispainos alkuperäisestä teoksesta, ja sillä juhlistetaan rakastetun kirjailijan 100-vuotisjuhlaa.
Vaikka Me tytöt on alunperin ollutkin nuortenkirja, meidän kirjastostamme itse löysin sen kuitenkin aikuisten puolelta, ehkäpä juuri kohderyhmänsä vuoksi. Minä ja minua vanhemmat sukupolvet olemme ehkä ne otollisin kohderyhmä näille tyttökirjoille, uskallan väittää.
Maija ja Anja aloittavat viimeisen vuoden kauppaopistossa. Opiskelu vaatii paljon työtä, jos mielii saada hyvät paperit, mutta tunnollisilla tytöillä riittää silti hyväsydämisyyttä auttaa myös luokan laiskoja poikia. Vanhoissa tyttökirjoissa (tai nuorisokirjoissa, miten sen nyt haluaa sanoakin) on jotain ainutlaatuista. Ehkä se, että niissä arvomaailma on kohdillaan, niissä tapahtumat ja asiat ovat viattomia, ja silti ne ovat täynnä elämää. Ehkä minä o…

Päiväkävelyllä.

Kuva
Aamun harjoitusten jälkeen oli muutaman tunnin piipahdus kotona, ja kuopuksen haettuani vedin lenkkarit jalkaani ja suuntasin askeleeni kohti kirkkoa. Eipä minua siellä oikeastaan olisi tarvittu, telineet olisivat siirtyneet autosta sakastiin ilman minuakin. Mutta kuten arvata saattaa, halusin käydä katsomassa ensi-ilta -paikkaa jo ennen kenraalejakin. Ja siellä kirkossa seistessämme ajattelin vain, että vau, mikä paikka ensi-illalle. Uskomaton akustiikka, uskomaton miljöö.

Matka olisi sujunut autollakin, mutta halusin kävellä. Aurinko ja yksinolo luonnon keskellä houkutteli enemmän. Nappasin kameran kainalooni ja vaeltelin myös hautausmaalla sekä ennen että jälkeen kirkossa käynnin.  Olen aina rakastanut hautausmaita, en tiedä miksi. Niissä on kuitenkin jotain, mikä sykähdyttää. Ehkä se rauha ja hiljaisuus, ehkä se historian läsnäolo, ehkä ne kaikki tarinat, jotka liittyvät täältä ajasta ikuisuuteen siirtyneisiin.

Tänään neljännen romaanini idea sai vahvistusta, se, joka on ollut a…

Pikainen kurkistus lavasteiden keskeltä.

Kuva
Päivät täyttyvät monologista, aamut harjoitellaan ja mietitään lavastusta, iltapäivisin olemme hakeneet tarvikkeita, tai kuten huomenna, siirrämme lavastuksen kirkolle. Iltapäivisin olen nukkunut päiväunet, juonut kahvia, lukenut kirjoja, pyörittänyt normaalia kotiarkea.
Tällä viikolla on vielä siis lavasteiden siirtämistä ensi-iltapaikkaan, palaveri lauantaina alkavan kurssin puitteissa, piipahtamista yhdessä monologin esityspaikassa, intensiivistä harjoittelua, lauantain työpäivä, kenraaliharjoitukset, ja sunnuntaina - ensi-ilta.
Pääsiäisen jälkeen voikin sitten hetken aikaa olla tyhjä tunne. Mitä sitten tekisi?

(Lukupäiväkirjaan) Pirkko Koskenkylä; Mielenkiintoinen tuttavuus

Minulla on tapana lukea illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Joskus pidempään, joskus vain muutama sivu. Mutta vaatimukset lukemiselle ovat tiukat. Kirja ei saa olla liian mukaansatempaava, sillä liian monta kertaa nukkumisesta ei olekaan tullut mitään kirjan tapahtumien pyöriessä ajatuksissa, mutta ei kirja saa olla myöskään tietokirja, joka vaatisi liikoja ponnistuksia.
Luen iltaisin useimmiten siis elämäkertoja ja muistelmia. Ei niin, että ne olisivat tylsiä, mutta ne ovat tarpeeksi neutraaleja eivätkä siis hiivi myöskään uniini.
Näillä perusteilla siis kirjastosta poimin luettavakseni Pirkko Koskenkylän kirjoittamat muistelmat Mielenkiintoinen tuttavuus.
Eräänä päivänä leskeksi jäänyt televisiotoimittaja tekee rohkean päätöksen ja vastaa suuren päivälehden Henkilökohtaista-palstan ilmoitukseen. Hän löytää mielenkiintoisen tuttavuuden, kuuluisan veneenrakentajan Pekka Koskenkylän, ja rakkaus roihahtaa. Se vie Pirkon maailman ääriin, uusiin maihin ja kaupunkeihin. Kirja määritellää…

Kuvia ja kuulumisia.

Kuva
...pitkät hiukset saivat lähteä. ...lyhyet hiukset tilalle. ...aamulenkki on suunnannut aina vain useammin joen rantaan. ...olen nauttinut auringosta ja maisemista. ...monologin lavastus on tiukasti työn alla. Onneksi on vielä 1,5 viikkoa ensi-iltaan. ...voimalaitoksella on sulut auki ja olen käynyt ihailemassa veden kohinaa. ...olen seisoskellut yhteislaiturillamme, sulkenut silmäni ja nauttinut. ...olen nauranut kissallemme, jonka paras leikki tällä hetkellä on ahtautua laatikoihin. ...ja ehkäpä ennen kaikkea olen nauttinut siitä kuinka kevät tekee tuloaan. <3

Työ tekijäänsä opettaa.

Kuva
Muutamaa päivää päälle kaksi viikkoa ensi-iltaan. Tahti kiihtyy, paineet kasvavat, ja aika, kuten yleensä; käy vähiin.

Ja silti, kaiken sen kauhunsekaisen ajankulun ymmärtämisen lisäksi mukana kulkee innostus, joka ei ole laantunut. Tässä projektissa olen mennyt kyllä aika pitkälti takapuoli edellä puuhun, mutta työ tekijäänsä opettaa, ja mitä muita sanontoja tähän voisi vielä viljellä.

Vaikka, tulee niitäkin hetkiä kun turhaudun. Itseeni. Siihen, että työ tekijäänsä todellakin opettaa. Että on yritystä ja erehdystä, on myös ajatuksia siitä, ettei minusta sittenkään ole tähän.

Tänään aamulla viskelinkin kesäkengät kellarin portaikkoa alas, mutta sitäkin enemmän oloa helpotti oman riman laskeminen poistaminen. Ja juttelu näyttelijäni kanssa. Että parhaamme tehdään, ja se riittää.

Ja kahdessa viikossa ehtii vielä tapahtua vaikka mitä!

Pöydällä odottaa kaksi luettua kirjaa, mutta juuri nyt en jaksa paneutua niistä kirjoittamiseen. Ehkä huomenna, ehkä joskus muulloin.

(Lukupäiväkirjaan) Sinikka Lehtinen; Kohtalona Seilin saari

Tämä kirja tarttui käteeni eräällä kirjastoreissulla, aivan kuten moni muukin on tainnut tarttua...
Mutta olen siis kuullut tästä kirjasta aikaisemmin, ehkä äitini kehumana, mutta silloin en ollut kirjalle suonut montaakaan ajatusta. Mutta nyt, lainattavaksihan se päätyi.
Maria Akselintytär vietiin Seilin saaren spitaalisiirtolaan, vaikka hän oli täysin terve. Juonittelijat olivat saaneet tahtonsa läpi. Sinikka Lehtisen kirjoittama Kohtalona Seilin saari perustuu tositapaukseen 1700-luvulta, mutta kirjan tarina itsessään on kuvitteellinen. Fiktiivisyys ei kuitenkaan vähennä tarinan tehoa, sillä aihepiiri itsessään on hyvin voimakas, tunteita herättävä. Ja jos asiasta kirjoittaa yhtä hyvin kuin Lehtinen on tehnyt, on tarinan voima taattu.
Seiliin karkoitetut eivät palanneet koskaan, ja Mariakin vei mukanaan laudat ruumisarkkuaan varten. Spitaalia kammoksuttiin, ja sairaiden yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Saarelle vietiin myös mielenterveyspotilaita. He asuivat "puhtaiden" …

Kevään ensimmäinen päivä.

Kuva
Tämä viikko alkoi hieman eri tavalla. Tai siis, intensiivinen monologiprojekti viettää osaltani vapaapäivää kun ohjaamani näyttelijä on poissa paikkakunnalta ja joka-aamuisia harjoituksia ei siis ollut. Tehokkusajattelijaminäni innostui heti, että tänään onkin sitten aikaa vaikka kuntopyöräillä, tehdä muita juttuja, kirjoittaa, työstää runoja ja vaikka mitä. Mutta kerrankin minä vaiensin tuon tehokkaan minäni, sillä Juha T. Hakalan Luova laiskuus -kirjaa luettuani olen oppinut edes sen, ettei aina tarvitse olla niin tuhottoman tehokas.

Aamusta vietiin kuopus eskariin ja ajeltiin sen jälkeen miehen kanssa Tampereelle, ihan kahdestaan. Pakollisia asioita kylläkin hoitamaan, mutta ilman kovaäänisiä takapenkkiläisiämme nuo ajomatkat olivat itse asiassa mukavaa laatuaikaa kahdestaan, juteltiin ja itse asiassa nautittiin paljon myös hiljaisuudesta. Kotimatkalla piipahdettiin vielä kotikaupungin urheilukaupan loppuunmyynneissä, ostin itselleni toppahousut ja lenkkarit, halvalla.

Ja koska au…

Kiireestä ja rentoutumisesta.

Kävelin tänään kuopuksen kanssa kotiin eskarista. Aamusta on aina hieman hoppu, jotta tyttö ei myöhästyisi eskarista, ja toisekseen on hyvä opettaa se, ettei eskari/koulumatkoilla voi jäädä leikkimään, vaan on pidettävä huoli että perillä ollaan ajoissa.

Mutta iltapäivä onkin eri juttu. Silloin ei (useimmiten) ole kiire mihinkään, ainoa hoppu (äidillä) taitaa olla päiväkahvia keittämään. Ja silti huomasin tänään taas kerran hoputtavani kuopusta, että kävele reippaammin, tule jo, onko pakko pysähtyä jokaisen lätäkön luokse.

Kunnes havahduin hyvin yksinkertaiseen ajatukseen: Onko minulla todella kiire jonnekin?

Eikä ollut. Muuta kuin se sisäinen kiire, tarve kiitää paikasta a paikkaan b, mielellään vielä mahdollisimman nopeasti.

Joten lopun matkaa minäkin jo hellitin. Kuopuksen vainukeppi sai nuuhkia jokaista lumikinosta ja vesilätäkköä, minä keskityin taas kuuntelemaan vainukepin fyysisistä ominaisuuksista, ja ihailin vain lapsen uskomatonta mielikuvitusta, hänen luomaansa vainukeppiä,…

Pois mukavuusalueelta...

Hengissä ollaan, hyvissä sielun ja ruumiin voimissa myös, vaikka blogin puolella onkin pitänyt hieman hiljaiseloa kohta kaksi viikkoa. Toisaalta, eikö se ole kuitenkin aika upeaa, että todellinen elämä ja arki vie mukanaan, niin että tämä virtuaalinen kirjoittelu jää vähemmälle...

Lapsilla oli viime viikko talvilomaa, ja puolet viikosta olimmekin tien päällä. Ensin ajelin lasten kanssa pohjanmaalle äitini luokse, perjantaina koukattiin mies kotoa kyytiin ja ajeltiin viikonlopuksi siskoni luokse Keski-Suomeen. Pienoinen toiveeni oli, että reissaaminen olisi itselleni pieni irtiotto arjesta ja kotoa, toivoinpa myös saavani akkujani ladattua edes hieman.

Ja sitä kaikkea myös sain! Tätä postausta suunnitellessani mietin, että pitääkin katsoa puhelimesta muutama reissusta otettu kuva tähän kaveriksi...ja huomasin, etten ollut ottanut yhdenyhtäkään kuvaa koko reissaamisen aikana. Eli olen todella lomaillut, kaikesta.

Mutta huomasin myös kuinka paljon sitä lomailua tarvitsinkin, kuinka piene…