Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

(Lukupäiväkirjaan) Mertzi Bergman; Inspiroidu arjesta

En muista enää mitä viime viikolla kirjastosta etsin, työjuttuihin liittyivät jotenkin, mutta jostain syystä tämä kirja pilkisti hyllystä silmiini, ja takakannen luettuani päätin sen lainata.
Arjesta inspiroituminen, hetkessä eläminen, ne ovat asioita, joihin olen halunnut pyrkiä, ja pyrin edelleenkin, joten sinänsähän kirjan aihe kiinnosti heti. Olen kuitenkin yleisesti ottaen hieman skeptinen kaikenlaisten opusten suhteen, mutta onneksi tämän Bergmanin kirjan kohdalla skeptisyyteni sai kyytiä heti kertaheitolla.
Inspiroitumisen eväät ovat usein hyvin yksinkertaisia ja arkisia. Tyhjä tila on inspiroitumisen lähtökohta ja omista virheistä inspiroituminen yksi vahvimmista oppimisen moottoreista. Arjessa inspiroituminen on oikeiden kysymysten etsimistä ja löytämistä. Muuta arkeasi - muutat elämääsi. Ensinnäkin. Kirja oli ihanan maanläheinen. No, kyseessä tietysti on arjesta inspiroitumisesta kertova kirja, joten nämä voisivat jollain tapaa mennä yksi yhteen, mutta yllätyinpä silti. Ja Be…

(Lukupäiväkirjaan) Corrie ten Boom; Kokoelmateos: Kätköpaikka, Jumalan kulkuri ja Viisi hiljaista vuotta

Itse asiassa omasta hyllystäni löytyy ainakin Kätköpaikka, mutta kirjaston muistelmahyllystä tämän kokoelmateoksen löydettyäni se päätyi lainattavaksi sen kummemmin miettimättä. Luultavasti olen lukenut aikaisemminkin myös kirjan Jumalan kulkuri, mutta viimeinen, eli Viisi hiljaista vuotta, oli minulle täysin uusi tuttavuus.
Mutta ei näistä melko turhista tiedoista sen enempää, vaan siirrytään itse asiaan.
Hollantilaisen kellosepän tytär Corrie ten Boom eli mielenkiintoisen ja poikkeuksellisen elämän. Hän ja hänen perheensä kokivat keskitysleirin kauhut autettuaan juutalaisia natsien vainojen aikaan Hollannissa. Corrie pääsi "inhimillisen kirjausvirheen ja Jumalan ihmeen" kautta vapauteen Ravensbruckista. Hän teki vapautumisensa jälkeen 33 vuoden ajan työtä Jumalan rakkauden lähettiläänä 64 maassa, ja koko maailma oppi tuntemaan hänet ja hänen julistuksensa. Corrie ten Boomin tarina on kerrottu Kätköpaikka-kirjassa, joka on noussut best selleriksi ja joka on myös filmattu. Ku…

Eksymisestä.

Kuva
"Kysymysten löytäminen on yhtä tärkeää kuin oikean polun löytäminen eksyneenä. Ja toisinaan on parempi eksyä, sillä tuntematon polku ja sen varrelta löytynyt vieras kylä virittävät ennemminkin kuin oma puhkikävelty tontti."
(Mertzi Bergman; Inspiroidu arjesta)

(Lukupäiväkirjaan) Nick Vujicic; Ra(a)jaton elämä

Tämän kirjan lainasin jo aikoja sitten kirjastosta, aloitinkin, mutta jostain syystä sen lukeminen vain jäi, mutta uusin lainan aina uudestaan eräpäivän lähestyessä. Ja sitten eräänä päivänä ajattelin jatkaa...ja sitten jatkoinkin loppuun asti. Ehkä oikea ajankohta kirjan lukemiselle oli löytynyt, mutta tällä kertaa kirja kolahti minuun täysillä.
Nick Vujicic syntyi ilman käsiä ja jalkoja. Hän varttui rakastavien vanhempien esikoisena ja sai myöhemmin terveen siskon ja veljen. Vasta koulussa, jouduttuaan tekemisiin ikäistensä kanssa Nick alkoi ahdistua erilaisuudestaan. Hänellä oli kuitenkin jo lapsena ilmiömäinen kyky tutustua uusiin ihmisiin ja saada heidät puolelleen. Lähtökohdat täyteen elämiseen on ensiajatukselta hieman nihkeät, jos sattuu syntymään ilman käsiä ja jalkoja. Näin ajattelin itse ensin, mutta lapsena Nick ei edes ajatellut raajattomuuttaan, vaan vanhempiensa kannustuksen ja oman kekseliäisyytensä avulla Nick eli melko normaalia lapsen elämään, ilman käsiä ja jalkoja …

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

Kuva
Niin, miksi lukeminen on tärkeää?

Nopeasti listattuna ajattelen, että...
...lukeminen kehittää mielikuvitusta.
...lukeminen auttaa kehittymään paremmaksi kirjoittajaksi.
...lukeminen avaa ovia uusiin maailmoihin.
...lukemisen mahdollistaa sukeltamisen kirjojen tarjoamiin maailmoihin.
...lukeminen on osa yleissivistystä.
...lukeminen kehittää oikeinkirjoitustaitoja.
...lukeminen on tehokas tapa rentoutua.
...lukemaan oppii vain lukemalla.

Eilen kirjoitin itsestäni lukijana, ja moni tuon tekstin asioista sopisi hyvin myös tämän otsikon alle. Kuten se, että itse kirjoittajana koen lukemisen olevan elintärkeää omalle kirjoittamiselleni, siitä puhuin myös eräälle nelosluokalle kouluvierailullani. Tai se, että uskon vakaasti siihen, että oma vilkas mielikuvitukseni on pitkän lapsuuden ja leikkimisen lisäksi lukuharrastukseni ansiota.

Ja koen myös, että vanhempieni kannustus kirjojen pariin on ollut hyvin tärkeää myös. Ja tätä samaa olen jatkanut omien lasteni kohdalla kannustamalla heitä lu…

Lukuviikko 2015: Minä lukijana

Kuva
Minä lukijana, se on aihe, josta minun on hyvin helppo kirjoittaa. Joten näin lukuviikon kunniaksi; millainen lukija minä itse asiassa olen?

Kaksivuotiaana tunnistin jo paljon kirjaimia, lukemaan opin kolmevuotiaana. Ja siitä eteenpäin, olen yksinkertaisesti lukenut. Paljon.

Yksi mieleenpainuneimmista muistoista lapsuudesta oli perheen yhteiset kirjastoreissut. Meillä oli tietty päivä viikossa, jolloin menimme koko perheen voimin kirjastoon, palautimme jo luetut kirjat ja lainasimme vinot pinot uusia kirjoja. Kotimatkalla pysähdyimme kioskille ja jokainen sai omat lukukarkkinsa, joita sitten syötiin kotona kirjoja lukiessa.

Vanhemmat kannustivat meitä lapsia lukemaan. Koskaan ei moitittu siitä, että olisimme istuneet liikaa kirjojen ääressä, sillä taisimme me ulkoillakin ihan tarpeeksi. Meitä kannustettiin käyttämään aikaa lukemiseen, ja itse asiassa meidän perheestämme taisi lukea aktiivisesti aivan jokainen; kuka enemmän, kuka vähemmän.

Ja iän karttuessa luin edelleen, ja enemmän. I…

(Lukupäiväkirjaan) Linda Olsson; Kaikki hyvä sinussa

Olen lukenut Linda Olssonin aikaisemmat kirjat Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille, joten kun kirjastossa palautettujen kirjojen hyllyssä oli tämä uusin, Kaikki hyvä sinussa, en epäröinyt hetkeäkään, lainattavaksi lähti.
Menneisyytensä vaimentama Marion Flint elää Uudessa-Seelannissa omissa oloissaan, ulkopuolisena. On vain autio maisema ja loppumaton meri, kunnes hän kohtaa karulla kotirannallaan vetäytyneen ja kosketusta kavahtavan maoripojan. Olsson on syntynyt Tukholmassa, mutta on asunut elämänsä aikana niin Keniassa, Singaporessa, Englannissa kuin Japanissakin, ja vuodesta 1990 lähtien Uudessa-Seelannissa. Tämä asetelma myös näkyy hänen kirjoissaan. Päähenkilöillä on jokaisessa kirjassa ollut jokin yhteys Ruotsiin, sekä Uuteen-Seelantiin. Ja itselleni tämän kirjan lukeminen oli niin kotoisa, sillä suurin osa sen tapahtumista sijoittui Uuteen-Seelantiin, maahan, jolle menetin sydämeni 1,5 vuotta sitten siellä reissatessamme. Ja kun itse on käynyt Aucklandissa…

Lukuviikko 2015

Kuva
Lukuviikkohan on Lukukeskuksen järjestämä vuosittainen kampanja, jonka tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemisen pariin. Mutta aivan yhtä tärkeää se lukeminen on aikuisenakin, joten siksipä minäkin osallistun omalla panoksellani tähän kampanjaan.

Näin lukuviikon kunniaksi päivitän tiuhempaan lukupäiväkirjaani, mutta kirjoitan myös aiheesta useamman postauksen, koska minulle itselleni lukeminen on hyvin tärkeää, olen siihen kannustanut omia lapsiani, ja haluan siihen kannustaa myös muita.


Lukukeskuksen sivuilla mainitaan, että suomalaiset ovat lukukansaa - vielä, mutta kuinka kauan, se on paljolti kyse siitä, miten tästä eteenpäin. Kehitys on ollut alaspäin, ikävä kyllä.
Jos tarkastellaan kirjojen lainaamista kirjastosta, vuonna 1995 kirjaston asiakkaita oli 2,5 miljoonaa, eli lähes puolet suomalaisista, vuonna 2013 kirjastoa käytti enää vain 37% väestöstämme. Lukutaitoisesta väestöstä puolet ei lainaa kirjan kirjaa, ja se on huolestuttavaa.

Lukemisessa ei ole kyse vain mekaani…

(Lukupäiväkirjaan) Irja Kilpeläinen; Irja Kilpeläinen kertoo ja muistelee

Omasta hyllystä löytyi Irja Kilpeläisen muistelmat, joten iltalukemista sänkyyn etsiessäni, nappasin tämän kirjan erään kerran käteeni, ja luin.
Avoimempana ja henkilökohtaisempana kuin koskaan Irja Kilpeläinen kertoo, miten elämä opetti hänet kuuntelemaan ja auttamaan muita. Kilpeläinen ei ollut minulle ennestään tuttu, joten ei kyllä aavistustakaan miten tämä kirja on omaan hyllyyni päätynyt. Mutta ei se mitään. Wikipedia kertoo, että Irja Kilpeläinen oli suomalainen teologi, kirjailija ja nimimerkkiä Naapurin Liisa käyttänyt pakinoitsija. Kilpeläinen oli aloittamassa 1930-luvun lopulla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nais- ja nuorisotyötä, sekä 1940-luvulla maakunnallisia kristillisiä teinikokouksia ja leiririppikoulujen pitoa. Myöhemmin Kilpeläinen kehitti kirkon sairaalasielunhoitoa ja työnohjausta. Hän toimi Hesperian sairaalassa sairaalateologina, ja kehitti siellä potilaskeskeistä sielunhoitoa.
Irja Kilpeläisen valoisuus, elämänmyönteisyys ja huumorintaju säteilevät tässä o…

Retkellä - Ritajärvi

Kuva
Eilen päätimme pitää retkeilypäivän, pitkästä aikaa. Tässä on ollut kuluneet viikot ja itse asiassa kuukaudet melko kiireisiä ja toiminnantäyteisiä, joten pieni irtiotto ja pääkopan tuulettaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Täällä kotikunnassa on vielä monenmonta paikkaa tutkimatta, joten jo käytyjen kohteiden sijaan suuntasimme meille aivan uuteen paikkaan, eli Ritajärvelle.


Tästä lähdettiin. Ensimmäinen suunnitelma oli kävellä Valkeajärvelle, syödä eväät siellä, tutkia maastoa ja palata takaisin, sillä kartan perusteella mittasuhteita oli hieman vaikea arvioida. Mutta välimatkat olivatkin huomattavasti lyhyemmät, joten kävimme katsomassa myös kahta muuta järveä ympäristöineen. Nähtyä tuli siis myös Alinen Ritajärvi ja Ylinen Ritajärvi.

Puro, joka laskeutui metsän keskeltä alas.

Näkymää Valkeajärvelle.

Matka jatkui pitkospuita pitkin kohti Alinen Ritajäveä.

Kallion laelta näkymää Alinen Ritajärvelle.

Ritajärven mökki. Löydettyämme reitin alas kalliolta, pystytimme leirimme mökille. G…

(Lukupäiväkirjaan) Sanna Karlström; Saatesanat

Sanna Karlströmin runoihin tutustuin ensimmäisen kerran kirjoittamisen opintojeni puitteissa kun roolirunoutta käsittelevällä kurssilla luimme Harry Harlow'n rakkauselämät. Reilu vuosi sitten luin Taivaan mittakaava -kokoelman, ja ihastuin täysin. Juuri huomasin, että Päivänvalossa on minulta vielä lukematta, mutta tämä asia tulee korjatuksi kyllä pikimmiten. Sillä, niin, Saatesanat, Karlströmin uusin oli minulla lainassa pitkään, luin sen useampaan otteeseen, enkä oikeastaan raaskisi palauttaa sitä vieläkään.
Vain jalat näkyvät, varpaat / joihin loput, / verhoa vedetään, aaltoilee, / minä seison kynnyksellä. / Pintaan asti vettä joka tulisi ylittää. Luettuani viimeisen sivun, viimeisen runon, istuin pitkään kirja kädessäni, hiljaa. Ei niin, etteikö runokokoelmasta olisi ollut mitään sanottavaa, mutta en tiennyt mistä aloittaisin, mitä sanoisin. Ja saman tilanteen edessä olen edelleen. En haluaisi kirjoittaa liian ylistävää tekstiä, en hehkuttaa maasta taivaaseen, mutta jos Taivaan…

(Lukupäiväkirjaan) David Nicholls; Yhtä matkaa

Sinä päivänä oli aivan huippukirja, ja vaikka yleensä en pidä kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista, se, yllättävää kyllä, toimi myös elokuvana. Kaikki peliin -romaania aloittelin jossain vaiheessa, mutta se ei temmannut mukaansa missään vaiheessa, ja se jäikin lukematta...ehkä vielä joskus palaan takaisin sen pariin. Sitten on vielä Varamies, joka näytti olevan myös meidän kirjastossamme, mutta senkään aihepiiri ei oikein inspiroinut. Mutta tämä, Yhtä matkaa, houkutteli jo aiheensa puolesta, mutta ei sitä tarvinnut lukea kovinkaan pitkälle, kun olikin jo mukana tarinassa...
Douglas Petersen on mies, joka 54-vuotisen elämänsä aikana ei ole koskaan ollut rento ja pitää sitä yksinomaan hyvänä asiana. Hän rakastaa vaimoaan Connieta ja aikuistuvaa poikaansa Albieta niin lämpimästi kuin se insinöörisieluiselle miehelle on mahdollista. Valitettavasti hän onnistuu useimmiten vain pitkästyttämään kaikki muut paitsi tutkimansa banaanikärpäset. Keski-ikäinen mies, vaimo, joka haluaa erota, tein…

Elämisestä.

Kuva
Huomaan kirjoittavani usein siitä, että haluan elää täysillä, elää niin ettei tarvitsisi vanhana katua sitä, ettei elänyt. Ne ovat sanoja, jotka on helppo kirjoittaa, mutta kuinka usein todella pysähdymme miettimään mitä se eläminen todella on?

Sillä elämisellä ja elämisellä on eroa.

Tietenkin, niin kauan kuin meissä henki pihisee, olemme elossa, elämme. Mutta tuolla sanalla on kuitenkin, ainakin minulle, myös toinen merkitys. Minä voin elää koko elämäni elämättä kuitenkaan. Tiedän kokemuksesta, että se on mahdollista. Suuri ajanjakso elämässäni oli sitä, että suoritin arkeni, päiväni, elämäni. En todellakaan elänyt, yritin vain selvitä aamusta iltaan ja illasta aamuun. En minä kokenut eläväni. Ja siihen väsyy, kuten yllä olevassa kuvassa mainitaankin.

En tiedä koska se muutos omassa elämässäni tapahtui, ehkä se tapahtui vähitellen. Mikään ei muuttunut sormia napsauttamalla, että olisin tajunnut yhtäkkiä, että hei, minähän elän. Ja toisaalta taas; on niitä kristallinkirkkaita hetkiä,…

Väsynyt mutta onnellinen.

Kuva
Väsynyt, mutta onnellinen. Kiitollinen. Siinä päällimmäiset tunnetilat tällä hetkellä.

Ja niin, intensiivisen kahden kuukauden työskentelyn jälkeen olo on kaiken muun lisäksi hieman tyhjä. Arjessa on taas enemmän aikaa, mutta jotain myös puuttuu, mutta onneksi kokemuksesta tiedän että tämäkin helpottaa. Ja jotain uutta tulee aina tilalle.
Vielä en taivu syvällisiin pohdintoihin monologiprojektista. Ajatusten työstäminen vaatii aikaa, mutta uskon, että näitäkin pohdintoja tänne blogiin vielä tulee teatteriteeman alle.
Tällä viikolla olen ottanut arjesta taas kiinni, nauttinut kiireettömistä aamuista, lenkkeillyt, siivonnut, nukkunut ja lukenut. Ja se kaikki on tullut tarpeeseen.
Tänään olen sentään taas ollut jo työn touhussa kiinni, lauantain opetuspäivä on vähitellen hahmoteltuna, ja opettaja ainakin on innoissaan.
Tänään vietetään suomen kielen päivää ja tarkoituksena oli myös kirjoittaa jotain aiheesta, mutta tällä hetkellä en taida kyllä edes yrittää repiä itsestäni mitään, kun e…

(Lukupäiväkirjaan) Ashley Smith; Atlantan panttivanki

Taas yksi löytö kirjastosta, vaikkakin kirja itsessään oli minulle tuttu. Muistan nähneeni kirjan kirjakaupan hyllyllä, mutta aiheensa vuoksi jätin sen ostamatta. Nyt sen sijaan en epäröinyt hetkeäkään vaan otin kirjan lainaan.
"Älä tee minulle pahaa. Pikku tyttärelläni ei ole isää ja jos tapat minut, hänellä ei ole enää äitiäkään!" aneli Ashley Smith maaliskuisena yönä 2005, kun neljä ihmistä surmannut Brian Nichols linnoittautui hänen kotiinsa Atlantassa. Yksinkertaisesesti kerrottuna Ashley joutuu sattumalta Brian Nicholsin panttivangiksi, ja alkujärkytyksensä jälkeen pyrkii tekemään kaikkensa päästäkseen vapaaksi, saadakseen Nicholsin antautumaan. Jossain kohdassa kirjassa Ashley Smith toteaa, että on ollut hyvin vaikeaa palata takaisin tuohon aiheeseen, niihin tapahtumiin, ja että joskus voi olla vaikea tietää mikä on totta ja mikä omaa mielikuvitusta. Hän on kuitenkin halunnut tuoda tämän tarinan esiin juuri sellaisena kuin muistaa, ollessaan yli seitsemän tuntia pantti…