Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Tästä tulee hyvä päivä!

Kuva
Today is going to be a great day!
Näin lukee juomapullossani, jonka ostin Melbournesta, Asutraliasta pian kaksi vuotta sitten. Ja siitä lähtien pullo on muistuttanut minua asenteen tärkeydestä. Jokainen aamu minulla on päätettävissäni asenne, jolla aamuuni nousen. Aina ei ehkä ole paras mahdollinen päivä, mutta voin silti aamulla päättää että tästä tästä päivästä tulee hyvä päivä.
Ja vaikka juomapulloni nostaa esiin muistoja parin vuoden takaa, ei kyse ole siitä missä minä olen. Olen sitten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, ryhmäliikuntatunnilla, lenkillä, puutarhassa tai tässä työpöytäni ääressä, haluan aina muistaa, että oma asenteeni on se, joka ratkaisee.
Sillä asenne on se, joka ratkaisee!

Viikon sarjakuvakauppa.

Kuva
Jos olet suuntaamassa Sastamalaan Vanhan kirjallisuuden päiville tai evankeliumijuhlille, saati sitten asut täällä suunnalla, niin kannattaapi poiketa ystäväni avaamassa pop-up -sarjakuvakaupassa, joka on avoinna tämän viikon ajan osoitteessa Puistokatu 21.

Meillä pojat linnottautuivat mangahyllyjen eteen, minä join kahvia ja ostin J.R.R. Tolkienin kirjoittaman ja kuvittaman kirjan (ei sarjakuva) Herra Bliss, ja pojat olisivat istuneet hyllyjen edessä lattialla vielä toisenkin tunnin, jos en olisi jo hoputtanut lähtemään.

Nyt jälkikasvu istuu ostostensa parissa, lukevat luultavasti kirjan toisensa perään loppupäivän aikana. Ja minä odotan sopivaa ja rauhallista hetkeä oman kirjani lukemiselle.

Onnellinen.

Kuva
Joskus sitä on onnellinen niin pienistä asioista. Siitä, ettei tänään satanut koko päivää. Siitä, että tein mukavan kävelylenkin omien ajatusteni kanssa. Siitä, että tänään on paistanut aurinko. Siitä, että juuri nyt sisimmässäni on valtava rauha. Siitä, että aina löytää jotain uutta kun vain kääntää katseensa toiseen suuntaan.

Juhannuspäivä.

Kuva
Eilen paistoi aurinko, joten myöhäisen aamupalan jälkeen vetäisimme miehen kanssa taas kerran lenkkarit jalkaan ja lähdimme lenkille. Ja tällä kertaa suunta oli poispäin joesta ja sen maisemista. Itse asiassa minua on kiinnostanut käydä katsomassa tuota vesitorniamme, aavistelin että sieltä saattaisi löytyä myös hyvä mäki juoksemista varten. Ja sitä lähdimme katsomaan siis.

Matkalla pysähdyimme vanhoille raiteille. Tuosta ei ehkä juna enää kulje...
Vesitorni löytyi. (Toisesta suunnasta kunnon mäki myös.)

Siinä se on.

Don't worry, be happy!

Ja samalla kukkulalla sijaitsi myös tuulimylly.


Kotiin päin kulkiessamme poikkesimme Äetsän vanhalla asemalla. Täällähän eivät junat enää pysähdy, eivät ole pysähtyneet enää vuoden 2003 jälkeen, mutta on sääli, että asemarakennus on päästetty tähän kuntoon...

...vaikka jotain toimintaa löytyy, kuten kuvasta näkyy.

On itse asiassa mukava käydä tutkimassa meille uusia paikkoja, ja toisaalta taas juuri näitä vanhoja kohteita, jotka kantavat niin p…

Juhannusaatto.

Kuva
Aamulla herätys oli kumma, aivan kuin jotain olisi puuttunut. Sateen ropina kattoon, se se oli. Aamukahvin jälkeen taivaalla näkyi muutakin kuin pilviä; aurinko ja sinistä taivasta.

Lenkille siis!

Tällä kertaa mukaan tuli myös parempi puoliskoni, ja siellä me rämmimme metsäpolkuja pitkin yhdessä, maisemia ihaillen, kaikesta maan ja taivaan välillä olevasta keskustellen.

Asfaltoitu tie muuttui ensin hiekkatieksi, sitten kapeaksi metsäpoluksi. Ja halusin näyttää puron varresta löytämäni sillan miehelle, metsäpolkukin muuttui pitkäksi heinikoksi. Märäksi sellaiseksi.

Mutta ei kenkien, sukkien ja housujen kastuminen haitannut perille päästyä. Sillan ympäristö on niin kaunis, ja nyt, luonnon antaessa parastaan, se on entistä kauniimpi.

(Sieltä me tulimme, ja sinne me myös menimme vielä uudestaankin.)

(Märät housut ja kengät, mutta ei se haittaa!)

Kotona söimme myöhäisen aamupalan, katsoimme koko perhe Lentsikat -elokuvan ja napostelimme, ja olen myös istunut ulkona grillikatoksessa kahvi…

Hyvää juhannusta!

Kuva
Kuluneet päivät olen nauttinut pihalla olemisesta, puutarhatöistä ja grillikatoksen sisustamisesta. Olen kolunnut kellaria ja vinttiä, autotalleja ja kaatopaikkakuormia, ja lopulta, aarteita löytyi vaikka millä mitalla.
Aurinko tekee ihmeitä, se saa energiseksi, tekemään paljon, olemaan ulkosalla. Mutta sitten on näitä sadepäiviä, jolloin on lupa olla kotona, ottaa hieman rennommin.

Ja useimmiten kyse on päivän pienistä asioista. Punaisesta sateenvarjosta, mukavasta kirppiskierroksesta keskimmäisen ja kuopuksen kanssa esikoisen jäädessä kotiin lukemaan, kirjastokäynnistä, uuden oppimisesta, sen ymmärtämisestä, että yksinkertainen elämä on täydempää, siinä ehtii olla enemmän läsnä.

 Tietenkin  toivon, että juhannuksena edes jonain päivänä pilkistäisi aurinko ja sade taukoaisi, mutta ei se sadekaan meidän juhannustamme pilaa. Tämä juhannus on tehty leppoisasta yhdessäolosta, kirjojen lukemisesta, hyvästä ruuasta ja leffailloista. Yksinkertainen, mutta hyvä resepti onnistuneeseen juhann…

Leirin jälkeen.

Kuva
Kuten kommenteissa mainitsin, leiri oli ihana ja ikimuistoinen. Fyysisesti raskas ja univelkaa kotiin palatessa oli, mutta henkisesti lepoa ja lomaa. Siellä ei yksinkertaisesti ehtinyt ajatella mitään! Tämän lisäksi joku oli suunnitellut päiväohjelman puolestani, ja mikä parasta; sain kävellä valmiiseen ruokapöytään viisi kertaa päivässä. Se jos mikä on lepoa perheenäidille!

Kotiin palatessa täytin vuosia, joten taas kerran olen ainakin vuoden vanhempi, viisaammasta en tiedä. Mutta yksi kokemustentäyteinen vuosi ainakin, ja innolla kuljen kohti seuraavaa rajapyykkiä.

Ja kotiin palatessani päätin myös, että nyt otan hieman rennommin, annan itselleni luvan vain olla, ja rentoutua. Perjantaina makoilinkin kolmisen tuntia takapihalla, luin, kirjoittelin, katselin pilviä ja kukkia, nautin auringosta, ja siitä, ettei minulla juuri sillä hetkellä ollut kiire mihinkään.







Yksi päivä meni helposti makoillen, mutta lauantaina jo oli hinkua tehdä jotain muutakin. Perjantaina ostimme lapsille tram…

(Lukupäiväkirja) Laura Lähteenmäki; Ikkunat yöhön

Tästä Laura Lähteenmäen kirjasta bongasin kirjoituksen muutamasta eri blogista, ja taisipa jostain lehdestäkin löytyä arvio Ikkunat yöhön -romaanista. Joten kun kirja löytyi kirjaston palautettujen kirjojen hyllystäd, nappasin sen mukaani sen kummemmin miettimättä. Ja olihan aihepiiri sinänsä jo mielenkiintoinen. Ikkunat yöhön kun on kertomus synnytyksen jälkeisestä masennuksesta aikana, jolloin sille ei ollut vielä nimeä.
Sodan jälkeisinä vuosina Elsistä tulee hetkessä Einon vaimo, Niityn metsätilan nuori emäntä ja kolmen lapsen äiti. Mutta sitten ilo katoaa, Elsi kulkee päivät yöpaidassa, ei osaa nukkua eikä olla hereillä. Romaanissa oli yllättävän paljon, no, kaikkea. Se kertoi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, salaisuuksista, joilla on arvaamattomia seurauksia, se on sukupolviromaani ja ihmissuhdedraama. Eikä sinänsä, kokonaisuutena ihan hyvä, ei siitä sillisalaattia tullut kaikesta tuosta huolimatta.

Eniten jäin miettimään kerrontaratkaisua. Fokalisojia oli ehkä muutama liika…

(Lukupäiväkirjaan) Hans Poley; Paluu kätköpaikkaan

Huhtikuussa luin Corrie ten Boomin kirjat Kätköpaikka, Jumalan kulkuri, ja Viisi hiljaista vuotta, ja luulen, että nuo ovat kirjoja, joihin palaan kerta toisensa jälkeen. Ne kertovat Jumalan huolenpidosta ja rohkaisevat varmasti itse kutakin, vaikkei meistä tämän päivän lukijoista kukaan keskitysleirille koskaan toivottavasti päädykään.

Mutta oli siis melkoinen riemu, kun löysin tämän Hans Poleyn kirjan Paluu kätköpaikkaan kirjaston muistelmaosastolta. Se kertoo minulle jo tutuista asioista, mutta jonkun toisen näkökulmasta.
Natsit aloittivat juutalaisvainot Hollannissa 1943. Juutalaisten tie kulki keskitysleireihin ja kuolemaan. Hollantilaiset, jotka eivät suosineet juutalaisvainoja, päätyivät pakkotyöhön Saksaan. Paluu kätköpaikkaan on kuitenkin täysin oma, itsenäinen teoksensa, eikä sitä lukeakseen tarvitse olla luettuna Corrie ten Boomin kirjoja. Tietyllä tapaa kirja olisi varmasti ollut hieman erilainen jos tuota lukukokemusta ei olisi ollut taustalla, toisaalta taas oli hauska ve…

Leirille.

Kuva
Omassa lapsuudessani parhaimpia asioita kesässä olivat seurakuntamme järjestämät lastenleirit, jotka kolusimme sisarusteni kanssa läpi innolla. Leirielämä, ohjelma, kaverit, ei sitä kai muuta kaivannutkaan.
Nyt pääsen leiritunnelmiin toisesta näkökulmasta, ohjaajana. Ja samalla voin tarjota omille lapsilleni mahdollisuuden kesäleiriin, en tietenkään tiedä kuinka huippua se on, että oma äiti on siellä leirillä mukana...
Kuvan jokimaisema vaihtuu ensi viikoksi järvimaisemaan, omat ruuat valmiiseen ruokapöytään, ja omat lapset muiden lapsiin.
Mutta laukut on nyt pakattu, aurinko paistaa ja ensi viikoksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä. Tätä kai voi jo kutsua kesälomaksi!
Alkavan viikon blogi on siis hieman hiljainen, muutaman lukupäiväkirjapäivityksen olen laittanut tulemaan ajastuksella.

Taidehetki puutarhassa.

Kuva
Tänään jatkoin elämääni taivaanrannanmaalarina. Aamupuuhien jälkeen kannoin lasten kanssa tarvittavat välineet puutarhaan, ja siellä me istuimme (hyvin epäergonomisesti) nurmikolla vilttien päällä, etsimme inspiraatiota ympäriltämme, ja ryhdyimme työhön.

En pidä itseäni taitelijana, kirjoitan huomattavan paljon paremmin kuin piirrän tai maalaan, mutta se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että nautin tästä visuaalisesta työskentelystä. Ja koska en ole oikea taiteilija, kehtaan myös kertoa, että tarvikkeeni ovat joko Lidlistä tai Clas Ohlsonilta, eikä tämä ole edes maksettu mainos. Ja koska en ole välineistä maksanut omaisuuksia, raaskin antaa ne myös lasten käyttöön, ja antaa heille mahdollisuuden muuhunkin kuin vesi- tai puuväreihin. Sillä tämä kaikki on sellaista, johon haluan lapsiani kannustaa, ja antaa heille siihen myös mahdollisuuden.

Olisin kai tänään voinut käyttää aikani järkevämminkin,
mutta toisaalta taas, miksi? Kolme tuntia kului puutarhassa kuin siivillä, enkä ajatell…

Omenapuun alla.

Kuva
Joskus on tervettä pysähtyä, ja huomata ettei minun tarvitse tehdä kaikkea, jaksaa kaikkea. Vaikka tykkään tehdä, olla mukana ja suunnitella. Vaikka osaan olla tehokas, saan tarvittaessa aikaan vaikka mitä. Mutta onneksi maailma ei pyöri minun ympärilläni, eikä kaiken tarvitse olla minun varassani, kummankin seikan toteaminen helpottaa kummasti.
Tänään olin kuopuksen kanssa kouluuntulotarkastuksessa neuvolassa, tein kävelylenkin (ja muutaman juoksupyrähdyksen), kaavin lounaan kasaan edellisten päivän tähteistä, pelailin lasten kanssa jalkapalloa, ja lopulta makoilimme vain nurmikolla pilvien liikettä katsellen.
Ja siinä nurmikolla maatessani ajattelin, että tätä olen kaivannut. Pilvien tuijottelua, mutta muutakin. Pysähtymistä, nollaamista, sitä että oloni olisi taas hieman kevyempi.
Joskus se vain on haastavampaa. Varsinkin kun on kuten minä; innokas tekemään kaikkea, on monessa mukana, suunnittelee uutta, innostuu, antaa kaikkensa. Mutta tyhmäähän se olisi polttaa itsensä loppuun v…

Tervetuloa kesäkuu!

Kuva
On jo kesäkuu. Tuntuu, että toukokuu oli ohi hujauksessa, ja nyt lapset ovat jo ansaitulla kesälomallaan, mikä on tietenkin tarkoittanut myös sitä, että oma päiväjärjestykseni on myllerrysten keskellä ihan yhtä lailla. Positiivista kuitenkin on se, ettei minulla ole mitään niin tärkeää tekemistä, ettenkö ehtisi lasten seuraksi ulos, kirjastoon, tai palloa potkimaan. Ja se kyllä on tavoitteeni tälle kesälomalle; ottaa rennosti ja ladata akkuja. Vielä on kuitenkin pitänyt kiirettä. On ollut musahommia, puhe"keikkaa", yhdistyksen jäsenlehden kasaamista ja jäsenesitteen asioiden miettimistä, sunnuntaina alkavaan lastenleiriin valmistautumista... Mutta kummasti asiat etenevät, kun istuu alas ja tekee.

Mutta en minä kyllä ole jaksanut pelkästään tietokoneen ääressä istua, kaikkea muuta.
Viime päivinä...
...olen ehkä lenkkeillyt vähemmän, mutta tuuletellut pääkoppaa joenvarressa aina tarvittaessa. ...olen nauttinut päiväkahveistani niin oman pöydän ääressä kuin omenapuiden alla pu…