Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Viimeisiä viedään.

Kuva
Ensi-ilta häämöttää jo, aivan kuten Keikyä kirkko yllä olevassa kuvassa. Kolme yötä h-hetkeen, ja vähitellen alkaa tuntua siltä, että monologia lukuunottamatta vedän hieman puolitehoilla. Ajatus ei kulje, tai en ainakaan ole paikalla, kotona vallitsee kotoinen kaaos, kalenteri täyttyy harjoituksista.
Tällä hetkellä olen pistäytymässä kotona, pian pitäisi taas mennä. Aamun harjoituksista jäi kyllä hyvä ja rauhallinen olo, mutta vielä sitä tekemistäkin riittää.
Huomenna viedään lavastett ja valot kirkolle, vedetään samalla päivän toiset harjoitukset, ja fiilistellään upeaa ensi-iltapaikkaa ja sen tunnelmaa.
Ja vaikka jossain vaiheessa saatoin ajatella, että hullua ryhtyä samaan ruljanssiin toistamiseen vuoden sisällä, niin tiukille menevistä aikatauluista ja järkyttävästä kiireestä huolimatta nautin tästä kaikesta. Tätä voisin tehdä enemmänkin...
Kuten huomaa, ei se ajatus taida kulkea salamannopeasti tänne bloginkaan puolelle, joten en jaarittele tämän enempää.

(Lukupäiväkirjaan) Joel Haahtela; Kaksi kertaa kadonnut

Viime vuonna päädyin kirjastossa kaunokirjallisuushyllyjä läpi kahlatessani Joel Haahtelan kohdalle ja koska Haahtelaa on kehuttu hyvin paljon, päätin tarttua härkää sarvista, sillä minähän en ihan helpolla maasta taivaaseen ylistettyjä kirjoja lue.

Tähtikirkas, lumivalkea ei saanut minua syttymään, mutta päätin antaa Haahtelalle vielä toisen mahdollisuuden. Elena päätyi luettavaksi seuraavaksi, ja sen jälkeen myönnyin jo. Kirja oli hyvä. Perhoskerääjästä taisin pitää sitäkin enemmän.

On myönnyttävä. Päätin lukea koko Haahtelan tuotannon läpi. Tällä kertaa luettavaksi päätyi Haahtelan esikoisromaani Kaksi kertaa kadonnut, joka ilmestyi vuonna 1999.
Kahvilassa työskentelevä Lolita saa lahjaksi käytetyn kameran, jonka sisällä on kehittämätön filmi. Filmiltä löytyy sarja miehestä ja naisesta otettuja kuvia. Lolita saa selville, että kuvien mies on Ramon Basha, lento-onnettomuudessa vuonna 1971 kadonnut kommunistianarkisti, joka on julistettu kuolleeksi mutta joka ilmeisesti on vielä elossa…

(Lukupäiväkirjaan) Sami Tolvanen; Savannin sankarit

Tämä kirja siirtyi jokunen vuosi sitten siskoni hyllystä omaan kirjahyllyyni, mutta kesti kiitettävän kauan ennen kuin otin ja luin sen. Tämä kirja meni hyvänä iltalukemisena ennen nukkumaanmenoa.

Savannin sankarit siis kertoo kahdesta rohkeasta suomalaisesta naisesta, Anna Kupiaisesta ja Marjaana Pohjanpellosta, jotka toimivat ruohonjuuritasolla kehitysyhteistyöpioneereina, seuraten omaa kutsumustaan keskelle Afrikan kuumuutta ja kuivuutta.
Anna Kupiaisesta ja Marjaana Pohjanpellosta tuli ruohonjuuritason kehitysyhteistyöpioneereja miltei sattumalta. Vaikka työskentely alkeellisissa oloissa ei aina ollut tyylikkäästi koordinoitua, sisukkaat suomalaisnaiset tekivät kehitysavun historiaa luomalla keskelle savannia laupeuden linnakkeen, jossa puolustettiin unohdettuja ja vähäosaisia. Kupiainen ja Pohjanpelto lähtivät Afrikkaan viisikymmntäluvun lopussa, silloin kun Suomi oli vasta nousemassa jaloilleen sodan jäljiltä. Ja kuitenkin löytyi seurakuntia, jotka olivat valmiit toimimaan raamatu…

Vinkkejä luovaan työhön, osa II

Kuva
Älä vaadi itseltäsi liikaa.

Jokainen haluaa tietenkin tehdä hyvää jälkeä, onnistua työssään. Mutta älä pyri täydellisyyteen, älä vaadi itseltäsi liikaa, koska se tappaa luovuutesi hyvin tehokkaasti. Silloin tekemisestä katoaa ilo, jäljelle jää pelkkä tekeminen.
On eri asia vaatia itseltään paljon kuin pyrkiä täydellisyyteen, sillä täydellistä kuvataiteilijaa, täydellistä kirjailijaa, täydellistä muusikkoa tai täydellistä tanssijaa ei olekaan. Jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, ja jokainen on omalla tiellään juuri siinä kohdassa kuin on juuri sillä hetkellä. Minun tulee vaatia itseltäni paljon, mutta en voi vaatia olevani täydellinen. Voin yrittää tavoitella jotain uutta, mutta minun on otettava myös se riski, että epäonnistun. Ja ehkäpä minun tulee myös tiedostaa kuinka paljon voin vaatia itseltäni. Sillä jos vaadin liikaa, luovuus tukahtuu...
Itselleni yksi vaikeimmista läksyistä on ollut sallia itselleen keskeneräisyys, jopa epäonnistuminen. Ja kuinka kliseiseltä se sit…

Yksi tavallinen lauantai.

Kuva
Tämä syksy on ollut monella tavalla hyvin hektinen, hyvin täynnä kaikenlaista menoa ja ohjelmaa, hyvin täynnä vastuutehtäviä seurakunnassa ja yhdistyksessä, täynnä menoja sinne ja tänne, sekä vielä opiskeluni Iso Kirja -opistolla, ja sen lähiviikonloput kerran kuukaudessa.

En kiellä etteikö syksy olisi myös ollut erittäin mielenkiintoinen ja haastava, tietyllä tavalla pidän siitä, että on paljon tekemistä enkä ehdi jämähtää paikoilleni. Mutta kuitenkin liika on liikaa, ja jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että nyt on pakko hidastaa, pakko saada vain olla.

Edeltävät kaksi viikkoa ovat olleet tätä hidastamista (entisestään). Oli lasten syyslomaviikko, jolloin piipahdimme äitini luona pohjanmaalla ja samaan viikkoon mahtui myös lähiviikonloppuni opistolla (mikä olikin loistava lopetus rentouttavalle syyslomalle). Kuluneen viikon olen taas ollut työssä kiinni, tarttunut kiinni ohjaustyöhön, hankkinut lavasteita ja puuhaillut yhdistyksen akuutteja juttuja eteenpäin. Sillä pian minulla…

Katkos hiljaisuuteen.

Kuva
Kaiken kiireen keskellä blogi elää hieman hiljaiseloa. Aina jokin osa-alue elämä kärsii, ja tämä blogi on kyllä ensimmäinen, josta on pakko nipistää pois, kun tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit...
Alle kaksi viikkoa ensi-iltaan, joten elämäni on aika pitkälti yhtä monologia. Olen hoitanut mainoksia, puffijuttuja, valokuvia, yhteydenottoja, ja ennen kaikkea heittäytynyt täysillä ohjaukseen, johon kevään esikoisprojekti on antanut ehkä hieman jo varmuutta.
Olen myös siivonnut kalenteriani urakalla, delegoinut vastuita ja tehtäviä muille, päättänyt keskittyä tähän projektiin nyt ja antaa sille kaikkeni. Siksipä ei bloginikaan tule seuraavaan kahteen viikkoon päivittymään välttämättä kovinkaan tiuhaan, paitsi jos yllättävä inspiraatio sen kirjoittamiseen yllättää.

Jos satut asumaan Sastamalan, Huittisten tai Euran lähistöllä, kannattaa jo nyt merkitä kalenteriin seuraavat esitysajat ja -paikat:
Su 1.11. klo 18 Keikyän kirkko, Akuntie 7
Ti 3.11. klo 19 Vammalan helluntaikirkko, Vari…

Vehnättömyydestä gluteenittomuuteen.

Kuva
Melkein kaksi vuotta sitten kirjoittamani teksti vehnättömästä elämästä on yksi blogini luetuimmista teksteistä. Siksi koen tarpeelliseksi näin kahden vuoden jälkeen myös päivittää hieman tilannetta.

Vehnättömyyteen minut ajoi huono vointini. Suurimmat oireet olivat nivelsäryt, turvotus ja ihottuma. Venhän poistaminen ruokavaliosta auttoi oikeastaan kaikkiin näihin oireisiin, sillä ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan enkä muista edes koska minulla olisi enää ollut nivelsärkyjä, joista kärsin hyvin monta vuotta ennen ruokavaliomuutostani. Luultavasti vehnä ylläpiti jatkuvaa tulehdustilaa elimistössäni.

Vehnän poistaminen ruokavaliosta oli loppujen lopuksi melko helppoa, jäihän minulle vielä muut viljat jäljelle eikä muutos tuntunut lopulta kovinkaan radikaalilta. Samalla muunkin perheen ruokavalio muuttui vähävehnäisemmäksi, mikä ei sekään ole ollut huono asia. Toisaalta myös välillä annoin itseni lipsua syömään vehnää silloin tällöin. Pizza tai pasta, uunituore sämpylä yms. oliv…

(Lukupäiväkirjaan) L.M. Montgomery; Annan perhe

Anna-sarjan kahlaaminen etenee. Nyt vuorossa oli sarjan kolmanneksi viimeinen osa, Annan perhe, joka on julkaistu alkukielellä jo vuonna 1939, mutta suomennettu vasta vuonna 2002.
Anna ja Gilbert ovat jo vakiintunut aviopari, viisi lastakin pyörii ympärillä. Kesken elämän kiireiden Annan valtaa outo epäilys: rakastaakohan Gilbert häntä vielä. Ja jos ei rakasta, asialle on toki tehtävä jotain ja pian! Takakannen teksti johti ehkä hieman harhaa, sillä Annan mietteet Gilbertin suhteen sijoittuu aivan kirjan loppupuolelle, eikä hallitse aiheena koko kirjaa niin kuin takakannesta saattoi ymmärtää. Muutoin kirja on tuttu sekoitus perhe-elämää ja ympäröivän kylän tapahtumia vuoronperään Annan tai jonkun lapsen kautta.

Siitä ei ole kauaakaan, kun viimeksi kirjoitin Anna-kirjasta, joten kuten jo silloin kirjoitan myös nyt, etten lähde kirjaa sen kummemmin analysoimaan. Se oli kuitenkin mukavan kevyttä ja hyväntahtoista luettavaa kaikkien muiden kirjojen joukossa ja sen pariin oli helppo vetäyty…

(Lukupäiväkirjaan) Miep Gies; Anne Frank, suojattini

Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja on varmasti kaikille tuttu, onhan se käännetty 55 kielelle ja sitä on painettu yli 25 miljoonaa kappaletta. Samalla se on myös maailman luetuin natsien rikoksista kertova kirjallinen dokumentti ja edelleen yksi maailman 10 luetuimmasta kirjasta. Suurempi julkisuus ja laajempi levikki kuin Anne Frank olisi ehkä koskaan eläessään päiväkirjallaan saavuttanut.

Mutta tuo kirja ei kuitenkaan ollut tämän tekstini aihe, vaan Miep Giesin kirjoittama kirja Anne Frank, suojattini. Se kertoo Frankin perheen tarinan ulkopuolisen näkökulmasta, ja antaa ehkä lisää näkökulmaa tapahtumiin.
Kaikki tuntevat Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjan, tämän järkyttävän dokumentin juutalaisperheestä, jonka oli pakko mennä maan alle pysyäkseen hengissä natsien miehittämässä Amsterdamissa. Nyt saamme tietää, minkälaista oli Frankien piilopaikan, "salaisen siiven" ulkopuolella. Miep Gies työskenteli Otto Frankin alaisuudessa ja saavutti nopeasti miehen luottamuksen. …

(Lukupäiväkirjaan) Howard Astin; Soluseurakunta

Tämän kirjan löysin seurakuntamme "kirjastohyllyä" tutkiessani. Meillä seurakunnassa on vahvana juuri pienryhmätoimintaa, joten ajattelin tämän kirjan avaavan jotain uutta minulle pienryhmän vetäjänä.
Ja niin se kyllä avasikin.

Perinteisen "seurakuntakasvatuksen" saaneena ajatteluni tuli haastetuksi luku luvulta. Ensalkuun meinasin lyödä jarruja pohjaan, että eihän se näin mene, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, ja mitä enemmän pohdin asioita, sitä enemmän innostuin ja ajattelin, että näinhän sen pitäisi olla.
Soluseurakunta-ajattelussa painopiste on toiminnan sijasta seurakunnan jäsenissä ja keskinäisissä yhteyksissä. Soluissa jokainen saa todellisen mahdollisuuden kasvaa ja palvella lahjojensa, luonteensa ja edellytystensä mukaan, olla välittömässä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kirjan kirjoittanut Howard Astin on Bradfordissa (Isossa-Britanniassa) sijaitsevan Bowlingin St John -seurakunnan pastori. Ja Soluseurakunta -kirja on käytännönläheinen kertomus siitä…

Elena Hopsu - In the Rose Garden

Kuva
Jokunen aika sitten kirjoitin salamyhkäisesti eräästä taittoprojektista, jonka parissa puursin. No, nyt se on valmis, ja avajaisetkin lähestyvät.

Eli jos kaipaat Helsingin seudulla taidenäyttelyä, johon mennä, kannattaa käydä katsomassa S-galleriassa Elena Hopsun näyttely In the Rose Garden.
Näyttely on avoinna 5.-30.10.2015 maanantaista perjantaihin klo 8-18.