Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Tänään...

Kuva
...en ole meinannut herätä ollenkaan.
...huomasin taas kerran kuinka suuri vaikutus omalla asenteellani on. Niin hyvässä kuin pahassakin.
...kirjoitin! Päätin antaa mennä ilman kontrollia ja ennakkosuunnitelmia.
...tein lounaaksi smoothien, jonka tungin täyteen vitamiineja taistellakseni orastavaa flunssaa vastaan.
...nukuin päiväunet.
...en saanut aikaan vaatekriisiä, vaan päällepantavaa (ja mukaan pakattavaa) löytyi helposti.
...löysin kohteen ensi viikon taidenäyttelyvisiitille äitini kanssa.
...päätin, että omaan hyvinvointiini on oikeasti pakko kiinnittää enemmän huomiota!
...lähden kohti Keuruuta ja Iso Kirja -opistoa.

Hyvää viikonloppua!

Päivät täynnä kaikkea.

Kuva
On kuin sunnuntai-iltapäivä Suodenniemen metsissä olisi ollut latautumista tätä viikkoa varten. Nyt on vasta torstai ja tuntuu, että olen ehtinyt käydä läpi tunteita laidasta laitaan; surua, pelkoa, murhetta, väsymistä, innostumista, iloa, kiitollisuutta, ja kaiken myllerryksen jälkeen myös syvää rauhaa.
On ollut kuopuksen hammaslääkäri, pienryhmävetäjien palaveri, bänditreenit, poikien partio, kouluvierailu, kuvataidekurssi ja seurakunnan kotipiiri meillä.
Olen kirjoittanut laulun ja lähettänyt sanat säveltäjäosapuolelle, olen harjoitellut ihmisen piirtämistä, olen miettinyt, että pitäisi soitella kitaraa enemmän, olen kirjoittanut paljon ajatuksia muistikirjaani, olen päättänyt antaa itselleni aikaa kirjoittamisen suhteen, ja välillä olen vain maannut työhuoneeni lattialla kuulokkeet korvilla, antanut musiikin hoitaa.
Välillä mietin ainakin itse, olenko unohtanut jo koko kirjoittamisen. (Voi, tästä saisin pitkän ja syvälle menevän tekstin, jos sellaisen uskaltaisin kirjoittaa.) Mie…

Retkellä - Suodenniemi (Kaituri ja Pirulanvuori)

Kuva
Eilen olimme pitkästä aikaa retkellä. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Suodenniemi, ja sieltä luontopolku, josta kuljimme vain osan matkaa. Kävelimme siis Kaituri-järven viertä pitkin kauniissa metsämaisemassa ja päädyimme lopulta kapuamaan Pirulanvuorelle ja sinne rakennettuun näkötorniin. Mutta kertokoon kuvat lisää.

Retkeilijä valmiina matkaan. Rinkka selässä ja iloinen mieli. Ideana oli rentoutua, joten puhelinkin oli lentokonetilassa, eli valokuvia sain otettua, mutta puhelut ja viestit eivät tulleet läpi. Joskus pitää olla saavuttamattomissa.

Kaituri jään ja lumen alla piilossa. Jää kesti; tuli testattua.

Hiljaisessa metsässä mieli lepäsi.

Maisemat olivat kauniit, ja nautin kulkea lumisessa metsässä, kuunnella kuopuksen juttuja metsässä asuvista peikoista, tarinasta innostunutta keskimmäistä ja kiipeilemään haluavaa esikoista. Lunta tuli niskaan puista, lapset heittäytyivät hankeen kerran toisensa jälkeen, jaloissa tuntui nousut ja lumihangessa kahlaaminen, mutta silti; nautim…

Uskalla tehdä virheitä!

Kuva
Siinä on otsikossa se tärkein oppi keskiviikon kuvataidekurssilta, sitä opettajamme ei väsy toistamaan. Että tehkää virheitä, uskaltakaa, niistä oppii eniten ja parhaiten. Ja mitä me sitten teemme? Jatkamme samaa rataa kuin aikaisemminkin, näperrämme pienten asioiden parissa ja turhaudumme, vaikka oikeasti pitäisi keskittyä suurten viivojen vetämiseen, riskien ottamiseen; siihen, että saatan epäonnistua siinä mitä teen. (No, viimeisimpään ei nyt ehkä ihan kannata keskittyä...)
Mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä jos epäonnistuu? Tekee virheitä?
Kuvataiteiden puolella "taistelen" tällä hetkellä ihmisen piirtämisen kanssa. Kuinka hankalaa se voikin olla! Ja siinäkin, kyse on ennakkoasenteestani: Ihmisen piirtäminen on hankalaa. Joten mikä on seuraava ajatukseni? En onnistu siinä kuitenkaan.
Olisi hienoa olla luonnonlahjakkuus, jonka ei tarvitsisi harjoitella. Sen kun menisi ja piirtäisi tai kirjoittaisi ja ensimmäiset harjoitelmat olisivatkin uskomattomia taideteoksia. Ha…

Luojan luomaa ihailemassa!

Kuva
Eilen aamulla lumityöt tehtyäni vilkaisin taivaalle; aurinko oli vasta nousemassa. Jätin lapion siihen, kävelin joen rantaan, seisoin laiturilla katsomassa uskomatonta näkyä; auringon nousemista. Sinä vaiheessa se oli onneksi vasta tuloillaan, joten nappasin muutaman kuvan ja lähetin miehelle, joka ei epäröinyt sekuntia1kaan, vaan nappasi kameran kainaloonsa ja juoksi paikalle muutamassa minuutissa.
Olenhan minä auringon ennenkin nähnyt nousevan, mutta eilen se oli kokemus, jota en ihan heti unohda. Vain viisitoista minuuttia ja mikä muutos maisemassa tapahtuikaan. Alun varovaisuuden jälkeen maisema värjäytyi aina vain enemmän punaisen ja oranssin eri sävyillä, ja minä seisoin vuoroin missäkin puskassa saadakseni taltioitua sen kuviini, enkä edes osannut sanoa mitään, niin hiljaiseksi tuo luonnon oma näytös veti.
Paitsi sitten. Aurinko nousi. Oli uskomatonta kuinka tuon oranssina hehkuvan pallon nousun pystyi näkemään omin silmin. Kato, nyt se nousee! raikui varmasti toiselle puolell…

Tänään.

Kuva
On helpompaaa seurata toisia ja kulkea muiden tekemiä polkuja pitkin kuin rämpiä omaa polkua umpirämeikössä. On helpompaa jäljitellä muita kuin tehdä omaa ja ainutlaatuista.
Mutta oman tien valitseminen tarkoittaa sitä, että pitää uskaltaa. Uskaltaa tehdä hyppy tuntemattomaan. Uskaltaa epäonnistua. Uskaltaa poistua annetuista raameista. Uskaltaa elää omaa elämää.
Hahmottelin tänään omakuvaa pastelliliiduilla. Se vei yllättävän syviin ajatuksiin.

Vinkkejä luovaan työhön, osa III

Kuva
Arvosta itseäsi, omaa työtäsi, sitä mitä teet.


Jos ajattelet, että minä tässä nyt vain raapustan joitain sanoja paperille, tai ettei tuo maalaus nyt niin kummoinen ole, kunhan jotain sutaisin kankaalle, viet oikeastaan pohjan kaikelta siltä mitä teet, mitä olet.
Me suomalaiset olemme usein liian vaatimattomia. Ylpistyä ei tarvitse, mutta omaa työtään saa arvostaa, voi olla hyvällä tavalla ylpeä saavutuksistaan. Ei itseään tarvitse nostaa jalustalle, eikä kuvitella olevansa jotain sellaista mitä ei ole, mutta rehellisyys kannattaa. Että itse asiassa tuo kirjoittamani runo on melko hyvä, ja tuo maalaus onnistui yllättävän hyvin, kyllä minä jotain ainakin osaan.
Jos et arvosta itseäsi ja sitä mitä teet, se syö kunnianhimosi, sen, että tekisit jotain kehittyäksesi. Miksi hakeutua koulutukseen, jos ajattelet jo valmiiksi ettei minusta ole siihen? Tai miksi lähettää kirjaa kustantajalle luettavaksi, kun ei se nyt niin hyvä kuitenkaan ole, että joku sen haluaisi kustantaa. Entä jos haluaakin, m…

Valoa ja varjoja.

Kuva
Tänään jatkui taas kuvataidekurssi, jonka aloitin viime syksynä. Edellinen opettaja jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, joten tänään olikin ensimmäinen tuntimme uuden opettajan kanssa.
Jokaisella opettajalla on oma tyylinsä, oma tapansa opettaa, tehdä asioita. Ja jokaiselta opettajalta oppii aina jotain. (Ja siksi pitäisi itse asiassa käydä mahdollisimman monen opettajan opissa!)
Syksyllä oppitunnit kuluivat tekemiseen, eikä siinä mitään, sitä vartenhan kurssille olin lähtenytkin. Mutta tänään, ohjelma oli toinen. Itse tekemisen sijaan me kuuntelimme ja katsoimme, ja tuntui, että tänään opin jotain todella tärkeää, jotain sellaista, joka kaipaa vielä työstämistä. Opettaja lähti liikkeelle perusteista, värien valinnasta, valosta ja varjoista. Virheiden tekemisen tärkeydestä, ja siitä, ettei mikään maalaus ole pilalla lopullisesti, vaan niitä voi aina käyttää uudelleen. Ja tajusin, että joskus on tärkeää vain kuunnella, se tieto, jonka tänään saimme on perustusta tulevalle; sille mitä aio…

Miten kävi unelmoinnin?

Kuva
Viime vuoden tammikuussa kirjoitin unelmoinnista, ja siitä kuinka päätin tarttua haasteeseen ja listata ylös sata unelmaani.

Miten kävikään?

Minä joka olen aina pitänyt itseäni melkoisena unelmoijana, en saanut paperille unelmia niin tiiviiseen tahtiin kuin olin kuvitellut. Itse asiassa marraskuun puoleenväliin mennessä minulla oli kasassa vasta melkein viisikymmentä unelmaa. Yksi syy saattaa olla se, että minulla on liian tiukat kriteerit sille, mikä sopii unelmaksi ja mikä ei, mutta loppujen lopuksi tärkeintä ei ole määrä, vaan se, että ylipäätään uskallan taas unelmoida, kirjoittaa niitä myös ylös.

Eikä siinä mitään, projektini jatkuu tästä eteenpäinkin. Listaaminen jatkuu sitä mukaa kun unelmia ajatuksiin nousee. En koskaan ajatellutkaan, että olisin ne kaikki sata unelmaa saanut kirjoitettua viikon aikana, nähtävästi edes vuosi ei riittänyt siihen.

Marraskuun (2015) puolessa välissä selailin kerran muistikirjaani, johon tätä unelmalistausta olin alkanut tehdä. Silloin olin tilan…

Luetut kirjat 2015

Palaan nyt vielä kerran viime vuoden luettuihin kirjoihin.

Vuonna 2015 luin yhteensä 71 kirjaa. (vertailun vuoksi: vuonna 2014 luin 59 kirjaa )
Jos haluaa nippelitietoja, se tekisi 1,36 kirjaa viikossa tai 5,91 kirjaa kuukaudessa. (2014 kohdalta luvut olisivat 1,13 kirjaa viikossa tai 4,91 kirjaa kuukaudessa.)

Alla vielä listattuna lukemani kirjat, viimeisin ensimmäisenä (Lukupäiväkirjasta löytyy tarkemmin ajatuksiani luetuista kirjoista.):

71. Catherine Marshall; Christy 2
70. Catherine Marshall; Christy 1
69. Brian Houston; Live Love Lead
68. Kirsti Ellilä; Tuntemattomat
67. John Boyne; Poika raidallisessa pyjamassa
66. Markku Vuorinen; Ritu
65. Laura Lehtola; Pelkääjän paikalla
64. Colin Dye; Effective prayer
63. Melissa Müller; Anne Frank - Päiväkirjan salaiset sivut
62. Janette Oke; Rouva tohtori
61. Luis Palau & Timothy Robnett; Kestävä sanoma - Uudet kertojat
60. Witi Ihimaera; Valasratsastaja
59. Anna Salokas; Kalliolla
58. Helena Herlevi; Sarinhelmat savessa
57. Anja Snell…

Lasten kanssa Vapriikissa.

Kuva
Eilen oli lasten toiseksi viimeinen lomapäivä, joten päätimme poistua vielä kotiympyröistä ja suuntasimme yhteisestä päätöksestä kohti Tamperetta ja museokeskus Vapriikkia miehen jäädessä ahertamaan töiden pariin (=nauttimaan hiljaisesta kodista).

Viimeksi kävimme Vapriikissa 1,5 vuotta sitten, joten oli jo aikakin käydä siellä uudelleen. Ja useamminkin kyllä voisi käydä, sillä tällä hetkellä Vapriikissa on 9 pysyvää ja 4 vaihtuvaa näyttelyä, ja nuo pysyvätkin näyttelyt kestävät kyllä useammankin tutkimiskerran.
Me vietimme Vapriikissa aikaa yli neljä tuntia, ja pidempäänkin olisimme voineet olla, mutta paikan sulkeutuessa meidänkin oli pakko jo lähteä.  Viihtymistä, oppimista ja yllättymistä, niin Vapriikin sivuilla sanotaan, ja nuo kuvaavat kyllä hyvin paikan tarjontaa. Itse lisäisin määritelmäksi myös; jokaiselle jotakin, sillä näin meidän perheen kohdalla ainakin on. Kuopus piti eniten Aika leikkiä -näyttelystä, keskimmäinen Luonnontieteellisestä museosta, esikoinen Suomen jääkie…

Uusi vuosi.

Kuva
Vuosi vaihtui rakkaiden ystävien seurassa, ja se olikin rento ja mukava vuodenvaihde kaikkinensa.  Edellinen vuosi oli hektinen ja aivan liian kiireinen (vaikka tylsyyttäkin ehdin valittaa), joten tälle vuodelle tavoitteenani on rauhoittaa omaa elämää, hidastaa tahtia ja keskittyä olennaiseen.

Tänään kävin pienellä päivälenkillä miehen kanssa. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli poskia. Ja vaikka riippusillalla seistessämme tuuli puhalsi todella kylmästi, olo oli kuitenkin hyvin seesteinen. Juuri siinä oli niin hyvä olla.
Tälläkin hetkellä elämässäni on asioita, joiden pohtiminen aiheuttaa stressiä, mutta jostain syystä joen ääressä ollessani ongelmani ja haasteeni tuntuvat hyvin pieniltä. Hengitettyäni hetken aikaa raikasta ulkoilmaa tiedän, että minä selviän.

Loppuvuosi oli täynnä stressiä ja väsymistä, jotka omalta osaltaan taisivat laskea vastustuskykyäni. Olin puolitoista kuukautta jatkuvassa kuume/flunssakierreessä ja näin ollen ilman lenkkeilyä ja muutakaan liikuntaa. Lepo o…