Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Onnen hetkiä.

Kuva
Kun hidastaa tahtia on enemmän aikaa. Enemmän aikaa nauttia jokaisesta hetkestä, elämästä ylipäätään. On enemmän aikaa katsella ympärilleen, tuntea ja kokea.

Tänään aamulla olen tuntenut valtavaa onnellisuutta koko elämää kohtaan. On ihana huomata taas kerran kuinka (näennäisesti) pienistä asioista onni koostuu.
Onnea on... ...se että on mahdollisuus istua lasten seurana aamupalapöydässä. ...vetää kymmenen kilometrin pyörälenkki ja huomata etten kuolekaan jokaiseen ylämäkeen (vaikka siltä välillä tuntuikin). ...puuhastella puutarhassa. ...kävellä vesilätäköissä (kumisaappaat jalassa nurmikonistutuspuuhien vuoksi). ...haistella syreeniä ja poimia maljakkoon kimppu kukkia. ...istua koneen ääreen ja kirjoittaa.
Kävelin pihatietä pitkin kumisaappaat lonksuen, jalat pyörälenkistä (ja nurmikkopuuhista) hellänä, hiukset pystyssä ja naama hikisenä, mutta täynnä iloa ja onnellisuutta. Syreenikimppu kädessä mietin, ettei iltapäiväksi luvatut vesisateetkaan haittaa. Ehkä vedän kumisaappaat uude…

Hidastamisesta ja ymmärtämisestä.

Kuva
Tänään olen kirjoittanut neljä liuskaa oman näköisen taiteen tekemisestä, itsensä arvostamisesta ja siitä kuinka meidän on tultava tietoisiksi itsestämme. Sillä nuo kaikki kulkevat käsi kädessä, siihen johtopäätökseen lähteitteni pohjalta päädyin.
Ihmisen on tultava tietoiseksi itsestään. Näin kirjoittaa Risto Ahti kirjassaan Kriittinen minä. Minä taasen mietin sitä, että jos haluaa tulla tietoisemmaksi itsestään on myös hidastettava tahtia. Sillä kiireen keskellä tuo tietoisuus on vain hentona kuiskauksena jossain todella kaukana.
Kun haluaa tulla tietoisemmaksi itsestään joutuu myös haastavampien kysymysten eteen. Joskus joutuu kävelemään umpikujaan jos toiseenkin löytääkseen jotain uutta itsestään, oppiakseen jonkin elämän tärkeimmistä opetuksista.  Mutta liiankaan tietoiseksi ei itsestään tarvitse tulla, sillä silloin katoaa vapaus elää ja tehdä. Liika kontrolli ja pohtiminen sysää myös aina vain syvempään suohon. (Toisaalta, ehkäpä taiteen tekemiseen vaaditaan aika ajoin tuota s…

Pysähtyminen.

Kuva
Kun pysähtyy näkee paremmin. Näkee tarkemmin. Näkee yksityiskohdat, ne pienet asiat, joita ei useinkaan huomaa, mutta jotka tekevät kokonaisuudesta täydellisen.
Joskus pitää hidastaa tahtia, ja pysähtyä. Vasta sitten on enemmän aikaa. On aikaa ajatella, hengittää, keskittyä siihen mikä elämässä on olennaista.
Sillä joskus on vain pakko nollata tilanne. Ja jos sitä ei itse tajua ja halua tehdä, elämä kyllä yleensä hoitaa sen itse jossain vaiheessa. Kukaan ei jaksa ikuisesti. Minäkään en toiveistani huolimatta ole supernainen. Vaikka ne kaikki sata rautaa tulessa olisivatkin mielenkiintoisia, minun ei ehkä kuitenkaan ole tarkoitus tehdä kaikkea. Sen kun oppisin.
Olen kaikki tai ei mitään -tyyppiä. Teen satasella sen mihin ryhdyn, annan aika pitkälti kaikkeni siihen mitä teen.. Järkikin sanoo, että jos näitä kaiken antamisen projekteja on yksi jos toinenkin ei voimavarat vain riitä ikuisesti. Sitä polttaa vähitellen itsensä loppuun. Niin se vain menee.
Tänään urheilusuoritukseni oli uud…

Sisäisestä vapaudesta.

Kuva
Päinvastoin kuin yleisesti kuvitellaan, lintu ei suinkaan ole vaarassa pudota silloin,  kun se lentää riemuissaan, vaan silloin, kun se alkaa ihastellen ihmetellä lentotaitoaan. 
Me emme saa ilahtua osaamisesta vaan läsnäolon intensiteetistä. Me emme saa ilahtua taidosta ja teeskentelystä  vaan siitä, että taito ja oppi synnyttävät uuden yhä syvemmän läsnäolon ilon.
(Risto Ahti; Kriittinen minä)

Ennen aamulenkille lähtöä luin tuota Risto Ahdin kirjaa Kriittinen minä, ja itse asiassa se asia, joka minut ajoi liikkelle oli aivan toinen kuin tuo yllä oleva: ...löytää uuden leikin, jolla pääsee pakoon osaamista. Se oli ajatus, jota pyörittelin pienessä mielessäni. Sillä juuri osaamisesta pitäisi osata päästää irti. Antaa mennä. Leikkiä. Löytää jotain uutta. Unohtaa osaaminen, unohtaa tekniikat, unohtaa muiden mielipiteet.

Aina pitäisi olla hieman parempi. Osata enemmän. Olla enemmän. Täyttää muiden odotukset ja vaatimukset. Ja lopulta sitä unohtaa tärkeimmän; mitä minä itse haluan.
Kun lapsi huo…

Kevään merkkejä.

Kuva
Mistä tietää kevään vihdoin ja viimein koittaneen?


Siitä kun voimalaitoksen tulvaluukut ovat auki. Siitä kun joen alajuoksu tulvii. Kun maaseudun tuoksut ulottuvat lähipelloilta meille asti. Kun puutarhassa näkyy jotain uutta. Kun sanoja alkaa taas syntyä. Kun on helppo hengittää. Kun tekisi mieli vain hymyillä kaikille ja kaikkialla. Kun jaksan ja haluan taas puhua ihmisille, tuntemattomillekin.


Kevään tietää koittaneen kun naapurit puuhastelevat taas puutarhoissaan. (Meidän puutarhassa näkyy mukavasti viimesyksyiset lehtikasat, joita en saanut aikaiseksi siivota pois.) On kevät, sillä pieni kylämme on herännyt taas henkiin; aurinko on houkutellut ihmiset pois talvihorroksestaan.


Kevään tietää vihdoin ja viimein koittaneen kun tuntee ympärillään sen, että kylmä ja pitkääkin pidempi talvi epämääräisine olomuotoineen on todellakin lopulta ohi.