Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Unelmien elämä?

Kuva
Start where you are. Use what you have. Do what you can.
(Arthur Ashe)
Aloita siitä missä olet, käytä mitä sinulla on, tee mitä voit. Siinä Arthur Ashen ajatus vapaasti käännettynä.
Liian usein ainakin itse sorrun ajattelemaan, että jokin muu kuin tämä nykyhetki olisi parempi. Että kunpa olisin Uudessa-Seelannissa, siellä kyllä tutkisin paikkoja, valokuvaisin sydämeni kyllyydestä, kirjoittaisin niin paljon kuin voisin. Tai Norjassa, tai oikeastaan ihan missä tahansa muualla. Tai että jos minulla olisi jotain muuta kuin tämä mitä nyt, pystyisin vaikka mihin. Että kyllähän minäkin tekisin vaikka mitä, jos minulla vain olisi..., niin mitä?

Unelmointi on yksi elämän perusasioista, mutta ei se kuitenkaan saa himmentää nykyhetkeä, peittää sitä alleen. Sillä tämä päivä on kuitenkin täyttä elämää, sitä ainoaa, joka minulla juuri nyt on käsissäni. Unelmoin edelleen, että joku päivä vielä asuisimme (edes jonkin aikaa) Uudessa-Seelannissa, mutta en kuitenkaan voi rakentaa elämääni sen varaan . Haav…

Hetki yksin.

Kuva
Tänään aamupäivän työkeikan jälkeen piipahdin Puurijärvellä hieman valokuvaamassa ja istuskelemassa. (Ihan hetken päähänpistosta kyse ei kuitenkaan ollut, sillä olin jo aamusta napannut kameran mukaani tarkoituksena pysähtyä jonnekin kuvaamaan.) 
Tuntui jo niin syksyltä. Kurkien aura lensi halki taivaan, ja jostain syystä kurkiaurat saavat minut aina hieman haikeaksi. Vaikka rakastankin syksyä ehkä kaikista vuodenajoista eniten, niin kurkiaurat kyllä kertovat niin voimakkaasti tulevasta talvesta. Ne lähtevät joka syksy ja minä jään...
Aikani otin valokuvia ja kävelin hieman paikkaa ympäri, mutta lopulta palasin kuitenkin näköalatasanteelle takaisin, istahdin penkille ja nautin lämpimästä syysauringosta. Kaksi sudenkorentoa tanssi auringonpaisteessa, oli hiljaista, vain tuulenhumina puiden oksissa.
Parhainta oli kuitenkin se, että en ajatellut oikeastaan mitään. Liian usein ajattelen liian paljon, liian syvällisiä, koko ajan. Mutta olen tietoisesti opetellut hiljentämään ajatukseni ja…

Tiina Kemmppainen; Spielplatz

Kuva
Eilen oli taas taidepäivän vuoro. Pitkästä aikaa sain aikaiseksi lähteä pois kotoa hieman isompiin ympyröihin, eikä minun tarvinnut pahemmin houkutella äitiäni lähtemään reissulle mukaan. 
Kun päivä oli lyöty lukkoon etsimme epätoivoisesti kohdetta jonne mennä. Galleria Saskian sivuilta näin kuvia Kemmpaisen töistä, mutta rehellisesti sanoen ne eivät kuitenkaan sykähdyttäneet, vaan jatkoin etsimistä.
Ensisijainen kohteemme päivälle oli vakiopaikkamme Galleria Saskia ja Tiina Kemppaisen näyttely Spielplatz, mutta piipahdimme päivän lopulla myös katsomassa vielä muutaman päivän avoinna olevan Finalyson Art Arean tarjontaakin.
Niin, jokin sai muuttamaan mieleni. Ehkä se oli äitini, joka ehdotti että mentäisiin katsomaan näyttely kaikesta huolimatta. Että niissä tauluissa oli kuitenkin sitä jotain. Ja Aamulehden juttukin herätti mielenkiinnon. Entä jos sittenkin.  Teen isokokoisia,värikylläisiä maalauksia,kaoottista, mutta kohta selkenevää. Niin. Kieltämättä ensimmäinen ajatus oli juuriki…

Kun on ollut pakko pysähtyä.

Kuva
Arkeen palaaminen on saanut miettimään myös töiden pariin palaamista, vielä se on ollut sitä enemmän vain ajatuksen tasolla, mutta siitä se taas lähtee. Vaikkakin, ollakseni rehellinen; en ole kirjoittanut vuoteen blogia lukuunottamatta oikeastaan mitään (ja tännekin todella harvoin). Syitä on ollut paljon, mutta viime vuoden lopulla salakavalasti elämääni hiipinyt uupumus ei ainakaan helpottanut asiaa.

Kevät meni arjesta selviytyessä eikä voimavaroja tai innostusta muuhun (edes kirjoittamiseen!) löytynyt. Vasta kun kroppani teki täyden stopin tajusin pysähtyä ja ymmärsin, että nyt on oikeasti aika viheltää peli poikki, pysähtyä niille sijoilleni. Ja siinä olen ollut koko kesän. Mutta jo muutaman viikon jälkeen huomasin että sieltä jostain alkoi kummuta taas ideoita, halua kirjoittaa, toive siitä että vielä istun tietokoneen ääreen, kirjoitan jotain uutta. Olenkin lukenut ja kirjoittanut kesän aikana paljon luovuudesta ja ymmärtänyt taas niin paljon enemmän.

En tiedä kuinka kuluneelt…

Syksyn kynnyksellä.

Kuva
Syksy yllättää aina tulollaan; joka vuosi kesä vain loppuu kesken.  Kesäkuun alussa lasten kesäloma tuntui pitkältä. Hyvin pitkältä. Ja sitten ennen kuin huomaankaan kesä on ohi ja pieni haikeus on hiipinyt rintaan; kummasti lasten kesäloma sitten kuitenkin kului aivan liian nopeasti.
Yhtäkkiä edessä ovat viilenneet aamut, aamukahvi tulee juotua jo villasukissa ja villahuiviin kääriytyneenä, silti en vielä ole sisätiloihin siirtynyt. Ja illalla taas samat villasukat jalassa ja huivi harteilla kun istun vielä hetken portailla lasten mentyä nukkumaan. Siinä välissä pieni henkäys kesän tuntua välissä.
Mietin pitäisikö kesästä pitää vielä hetki kiinni vai toivotanko syksyn jo tervetulleeksi. Onnistuisiko kumpikin?

Ihanan saamaton.

Kuva
Yksi lempipaikoistani täällä kotona on istua portailla (mieluiten kahvimuki kädessä) ja vaipua ajatuksiini. Sitä olenkin harrastanut tämän kesän aikana paljon...

Jo viime kesänä pääskynen teki pesänsä räystään (tai itse asiassa räystään ja kattotiilien väliin) ja tarkoitus oli syksyn tullen tuo aukko tukkia, mutta saatettiin unohtaa koko juttu. Niinpä tänäkin kesänä olen saanut seurailla pääskysperheen elämää aivan kotioveltani. Ensin pesänrakennuspuuhia, sitten poikasten elämää lentokyvyn kynnyksellä.

Siinä portailla istuessani olen ehtinyt katsella myös pihaa ympärilläni. Ja näen kaikki ne asiat, jotka nyt vain sattuivat unohtumaan kesken. On aloitettu kukkien ylöskaivamista, mutta homma taisi jäädä puolitiehen. On siistitty pensaita ja puita, muttta oksaroskat jäivät niille sijoilleen. On esiin kaivettuja kiviä keskellä kulkuväylää, on laattaprojekti, joka aloitettiin viime kesänä.

Viime viikolla naputtelin portaista irti jonkun onnettoman remonttireiskan sementtivirityksiä, eikä …