Metsässä.




Viime aikoina olen viettänyt paljon aikaa luonnossa. Oman pyörän ostaminen avaa kummasti tätä lähiseutuakin aivan uudella tavalla.
Useimmiten olemme saaneet miehen kanssa pyöräillä omissa oloissamme, joskus vastaan on taas tullut peura (se pelästyi meitä enemmän kuin me sitä), ja välillä pyörälenkit ovat kulkeneet tasaisia teitä pitkin, välillä taas umpimetsässä poluilla ja sen vieressä.
Luonnon keskellä mieli rauhoittuu. On helpompi hengittää. Viimeisetkin rippeet kiireestä karisevat kun autojen äänet kaikkoavat jonnekin kauas ja kuulee lintujen laulavan kaikkialla.
Yksi parhaimmista tuoksuista maailmassa on sateen jälkeinen metsä, se vie minut myös muistoihin, lapsuuteen ja leikkeihin kodin lähimetsässä.
Metsän keskellä löydän itsestäni myös sen tytön, joka lapsena olin. Näen parhaimmat majapaikat ja kiipeilypuut, notkelmat ja metsäpurot, joiden äärellä olisin lapsena istunut lukemassa ja kirjoittamassa. Jos muuten arjessa on välillä liiankin aikuinen, metsän keskellä voi hetken aikaa heittäytyä lapsuuteen ja mielikuvituksen tuomiin mahdollisuuksiin, tai ainakin tunnistaa nämä itsessään. Ehkä juuri siksi tällä hetkellä viihdyn metsässä parhaiten. Haen sieltä itselleni jotain uutta, uskallusta hypätä uudestaan mielikuvituksen syövereihin, siihen että uskaltaa taas laittaa itsensä likoon, kirjoittaa sisimpänsä tyhjäksi kaikesta siitä joka siellä jossain jo elää.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Yksi toteutunut unelma!

Katse eteen- vai taaksepäin?

Vinkkejä luovaan työhön, osa V